Uusi suomalaiskeksintö mullistaa yleisötilaisuuksien jättinäytöt – Maailman ensimmäinen elämysympäristö avataan lauantaina Mikkelissä!


3.12.2015

Mikkeliläinen OiOi-yhtiö on kehittänyt uudenlaisen vuorovaikutteisen elämysympäristön yökerhoihin. Ratkaisun keskiössä on jättimäinen kosketusnäyttö, jota voidaan ohjata kosketuksen lisäksi mobiilisti sekä äänen tai liikkeen avulla. Kyseessä on koko maailmassa ainutlaatuinen tilaelementti, ja se otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa lauantaina 5. joulukuuta Bar’n’ Night Vaakuna –yökerhossa Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkelissä.

Uudenlainen tilaratkaisu antaa yleisölle mahdollisuuden vaikuttaa omalla toiminnallaan jättinäytön visualisointeihin ja lisätä samalla tilan ja tapahtuman elämyksellisyyttä. Uuden keksinnön myötä ravintolan asiakkaat voivat vaikuttaa jättinäytön sisältöön reaaliaikaisesti tanssimalla, koskettamalla näyttöpintaa, piirtämällä puhelimen ruudulle ja ravistamalla puhelinta.
– Tähän asti yökerhokäytössä olevat efektiseinät ovat olleet yksisuuntaisia ja niiden sisällön hallinta on tapahtunut video jockeyn toimesta, kertoo toimitusjohtaja Sami Kämppi OiOi Oy:stä.
Yökerhon asiakkaat voivat tanssin aikana maalailla projisoitua seinäpintaa omilla liikkeillään. Maalaaminen onnistuu myös koskettamalla jättinäytön pintaa aivan kuin seinänkokoista tablettia ja piirtämällä puhelimen ruudulle ja ravistamalla puhelinta. Näytöllä näkyvät visualisoinnit ovat myös audioreaktiivisia, eli ne elävät musiikin mukaan. DJ voi lisäksi vaihtaa näytöllä olevaa tunnelmaa ja tyylejä tietokoneelta helppokäyttöisen käyttöliittymän kautta levysoiton ohessa.

Mikkelissä käyttöön otettava tilaratkaisu on toteutettu yhteistyössä Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkelin sekä ohjelmapalveluita ja tapahtumatekniikkaa tuottavan Yucca Oy:n kanssa. Tuotetta on lisäksi tarkoitus jatkokehittää yhdessä asiakkaiden ja käyttäjien kanssa.
– Night Vaakuna oli ennakkoluuloton ja rohkea asiakas, joka halusi lähteä tarjoamaan jotain aivan uutta yökerhoasiakkailleen. Kyseessä on tilaratkaisu, joka on suunnannäyttäjä Suomessa ja edelläkävijä kansainvälisestikin, Sami Kämppi toteaa. – Tuotteemme elävöittää yökerhoa, mutta luo uusia mahdollisuuksia tilan monipuoliseen käyttöön myös erilaisissa tilaisuuksissa muun muassa esittelykäytössä, Kämppi jatkaa.
Vuorovaikutteiseen tilaratkaisuun voidaan myös kehittää sovelluksia ja pelejä samaan tapaan kuin esimerkiksi älypuhelimille ja tableteille. Lisäksi se toimii normaalina näyttönä tietokoneelle.
– Haluamme tuottaa Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkelissä asiakkaillemme uudenlaisia elämyksiä ja kokemuksia ja siksi lähdimme projektiin mielellämme mukaan, toteaa hotellinjohtaja Kari Hänninen – On hienoa, että kaikki tämä tapahtuu ensimmäisenä maailmassa juuri meidän hotellimme yökerhossa ja vieläpä paikallisen mikkeliläisen yrityksen tuottamana, Hänninen jatkaa.
Uusi vuorovaikutteinen jättinäyttö sopii yökerho- ja tanssilavaympäristön lisäksi hyvin muun muassa konsertteihin tai muihin suuriin yleisötilaisuuksiin. Ensi vuoden alussa jättinäytön markkinointi alkaa täydellä teholla myös ulkomaille.

 

Esimerkkivideo: https://vimeo.com/117790842

www.oioi.fi    www.yucca.fi     www.sokoshotels.fi/fi/mikkeli

 

Lisätiedot: 

OiOi / Sami Kämppi, sami.kamppi@oioi.fi, 040 – 820 4561

Yucca / Jukka Lusua, jukka.lusua@yucca.fi, puh. 050 – 511 3744

Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkeli / Kari Hänninen, kari.hanninen@sok.fi, puh. 050 – 528 8006