Tiukka taloustilanne heijastunut Osuuskauppa Suur-Savon alkuvuoteen – valmistautuminen juhlavuoteen 2016 on alkanut


22.9.2015

Markkina- ja yleinen taloustilanne huomioiden Osuuskauppa Suur-Savon alkuvuosi on sujunut kohtuullisesti. Kansantalous on supistunut jo neljättä vuotta peräkkäin ja kotimainen ostovoima on heikentynyt kaikilla toimialoilla. Onnistunut heinäkuu ja kotimaan matkailu piristivät kesäkauppaa. Osuuskauppa Suur-Savon 100-vuotisjuhlia vietetään ensi vuonna.

Liikevaihdon kasvu taittui

Osuuskauppa Suur-Savon liikevaihto tammi-elokuussa 2015 oli 232,0 miljoonaa euroa, missä on laskua edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta -7,9 miljoonaa euroa eli -3,3 %. Konsernin toiminnan tulos oli 5,9 miljoonaa euroa, mikä on -0,8 miljoonaa euroa edellisvuotta matalampi.

Liikevaihdon kehitys kaikilla toimialoilla oli alkuvuoden aikana negatiivinen lukuun ottamatta matkailu- ja ravitsemiskauppaa, jossa liikevaihto kasvoi. Kotimainen ostovoima on heikentynyt ja hinnan merkitys on korostunut entisestään, varsinkin päivittäistavarakaupassa. Tammikuussa Prismoista alkanut ja toukokuussa S-marketeihin laajentunut halpuuttaminen näkyy päivittäistavarakaupan euromääräisessä liikevaihdossa, mutta myyntivolyymit ja asiakasmäärät ovat kasvaneet.  Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan myyntiä alensi polttonesteiden yleinen markkinahintatason lasku. Autokaupassa Nissan-myynnin käynnistyminen on paikannut Toyotan saatavuusongelmaa ja keväällä autoveromuutoksen odottelusta johtunutta kysynnän hiipumista. Matkailu- ja ravitsemiskaupassa sateinen heinäkuu piristi koko toimialan kehitystä, kun kotimaan matkailijat täyttivät ravintolat ja hotellit.

Liikevaihto toimialoittain
Milj. € 1-8/2015 1-8/2014 Muutos Muutos %
Päivittäis-, erikois- ja käyttötavarakauppa 147,7 152,1 -4,5 -2,9 %
Liikennemyymälä- ja polttonestekauppa 49,6 52,6 -3,0 -5,8 %
Autokauppa 17,7 19,0 -1,4 -7,1 %
Matkailu- ja ravitsemiskauppa 15,0 14,1 0,9 6,4 %
Muut 2,1 2,0 0,1 5,2 %
Yhteensä 232,0 239,9 -7,9 -3,3 %

 

 

Nuorille työtä ja harjoittelupaikkoja

Elokuun lopussa osuuskauppa työllisti 1 265 henkilöä, mikä on 74 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kesätyöntekijöitä sekä Tutustu työelämään ja tienaa -harjoitteli­joita oli kesän aikana palkkalistoilla noin 750 eli edellisvuotta vastaava määrä.

 

Asiakasomistajille 9,5 miljoonaa euroa

Osuuskauppa Suur-Savossa oli elokuun lopussa 63 460 asiakasomistajaa. Alkuvuoden aikana määrä kasvoi yli 700 asiakasomistajalla. Osuuskauppa Suur-Savon asiakasomistajia toimialueen kaikista talouksista oli yli 76 %.

Osuuskauppa Suur-Savo maksoi asiakasomistajille Bonusta, maksutapaetua, ylijäämänpalautusta ja osuusmaksun korkoa alkuvuonna yhteensä 8,8 milj. euroa. Toukokuussa maksetun ylijäämänpalautuksen ja osuusmaksun koron osuus tästä summasta oli 1,8 miljoonaa euroa. Lisäksi S-ryhmän yhteistyökumppanit maksoivat osuuskaupan asiakasomistajille Bonusta 0,7 milj. euroa.

 

Toimipaikkaverkoston kehittämistä jatkettiin

Toimipaikkaverkoston uudistamiseen on investoitu alkuvuonna 7,4 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen investointi oli toukokuussa valmistunut Prisma Savonlinnan peruskorjaus ja laajennus. Samalla Prisman ravintolamaailma uudistui kokonaan. Viimeistelytöitä jatketaan Savonlinnassa syksyn aikana vielä pihatöiden ja pysäköintialueen osalta. Huhtikuussa käynnistyneen Nissan-myyntiedustuksen myötä uudistettiin Etelä-Savon Auton Mikkelin ja Savonlinnan myymälöitä. Kauppakeskus Stellaan avattiin toukokuussa LähiTapiolan, S-Pankki Oyj:n ja osuuskaupan yhteinen palvelupiste. Muut investoinnit ovat olleet lähinnä toimipaikkaverkoston ylläpitoinvestointeja.

Syksyn aikana käynnistyy Sokos Hotel Vaakuna Mikkelin huoneiden peruskorjaus, joka jatkuu ensi keväälle ja käsittää samalla vanhan siiven huoneiden jäähdytyksen. Kaiken kaikkiaan Vaakunassa remontoidaan 99 huonetta. Tällä investoinnilla valmistaudutaan osaltaan vuoden 2017 asuntomessuihin.

 

Osuuskauppa Suur-Savo valmistautuu juhlavuoteen 2016

Osuuskauppa Suur-Savossa valmistellaan juhlavuotta 2016, jolloin osuuskaupan perustamisesta tulee kuluneeksi 100 vuotta. Vuotta juhlitaan yhdessä asiakasomistajien kanssa erilaisilla kaupallisilla tarjouksilla ja teemoilla sekä monipuolisilla tapahtumilla.

 

Näkymät loppuvuodelle

Kotimainen ostovoima säilyy heikkona, eikä näköpiirissä ole nopeaa paranemista vuoden 2016 puolella. Hinnan merkitys on korostunut ja kehitys tulee jatkumaan, mikä merkitsee, että omaa toimintaa on tehostettava edelleenkin. Vara hinnanalennuksiin on otettu ja otetaan jatkossakin omaa katetta leikkaamalla.

Osuuskauppa Suur-Savon myyntiennuste vuodelle 2015 on 415 miljoonaa euroa ja tulosennuste reilut 6 miljoonaa euroa. Vakavaraisuus ja muut talouden tunnusluvut säilyvät edelleen hyvällä tasolla.

 

Lisätietoja
toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen
puh. 015 206 2000
gsm 0500 553 765