Taiteilija Kaisamaisa Erämies Osuuskauppa Suur-Savon kummitaiteilijaksi


17.6.2022

Osuuskauppa Suur-Savon vuoden 2022 kummitaiteilija on Salmelan vuoden nuori taiteilija Kaisamaisa Erämies. Kummitaiteilijan valinta on osa Osuuskauppa Suur-Savon ja Taidekeskus Salmelan pitkäaikaista yhteistyötä, jolla tuetaan nuorten taiteilijoiden toimintaa. Valinta julkistettiin Taidekeskus Salmelan avajaisissa 11.6.

Kaisamaisa Erämies on valmistunut kuvataiteilijaksi LAB-ammattikorkeakoulusta. Erämies käsittelee teoksissaan historiallisia aiheita, joiden erityisen tunnelman esiintuomiseen hän käyttää akvarellivärin ominaisuuksia. Usein taiteilija rikkoo teosten harmonian esimerkiksi polttamalla tai tahrimalla paperia, joka luo kiinnostavan jännitteen muotokuvamaisiin asetelmiin. Suku, perhe ja sukuhistoria ovat toistuvia teemoja Erämiehen tuotannossa.

Kumppanuusyhteistyöllä monipuolisia etuja asiakasomistajille

Osuuskauppa Suur-Savon ja Taidekeskus Salmelan yhteistyö koskee myös tapahtumatarjontaa. Yhteistyön kautta asiakasomistajille myönnetään tänä kesänä lipun hintaetu kolmeen konserttiin: 18.6. Ellinooran konsertti, 16.7. Merikanto-laulukilpailun finaali ja 30.7. Wiipuri-oopperan musiikkikantaesitys.

Osuuskauppa Suur-Savo tekee laajasti yhteistyötä toimialueen eri toimijoiden kanssa. Kulttuuri- ja tapahtumayhteistyön lisäksi osuuskauppa tukee vuosittain monin eri tavoin toimialueen liikunta- ja urheiluseuroja. Tukea kohdistetaan vahvasti lasten ja nuorten harrastus- ja hyvinvointimahdollisuuksien edistämiseen. Osuuskauppa tukee vuositasolla eri kohteita noin 300 000 eurolla.

 

Lisätietoja:

Ari Miettinen
toimitusjohtaja
Osuuskauppa Suur-Savo
p. 050 531 9550

Tuomas Hoikkala
toiminnanjohtaja, konsuli
Taidekeskus Salmela
p. 0400 656 432