Suomen tehokkaimmat tuulivoimalat tuottavat sähköä Simossa


2.4.2014

Simon Leipiössä vihittiin tänään käyttöön neljä uutta TuuliWatin tuulivoimalaa.
4,5 megawatin voimalat edustavat täysin uutta kokoluokkaa ja tuottavat puhdasta tuulisähköä tehokkaimmin Suomessa. Espanjalaisen Gamesan toimittama uusi voimalatyyppi on suunniteltu nimenomaan maa-alueiden tuuliolosuhteisiin: 140-metrinen torni on yhdistetty suureen turbiinitehoon ja roottoriin, mikä takaa huipputehokkaan sähköntuotannon. Tämän kokoluokan voimaloita tarvitaan lukumääräisesti vähemmän, jolloin ympäristövaikutukset jäävät pienemmiksi suhteessa niiden tuottamaan energiaan.

Suomalainen TuuliWatti tuplasi Leipiön voimaloilla tuotantonsa Simossa, missä yhtiöllä on entuudestaan kuusi tuulivoimalaa Onkalonperän ja Putaankankaan alueilla.  Yhtiön perinteen mukaan pienet simolaiset Matleena, Siiri, Onni Tapaninpoika ja Erkka saivat omat nimikkovoimalat uudesta puistosta.

”Leipiön tuulipuisto on taas yksi merkittävä askel tuulivoimatuotannon kasvattamiseksi maassamme. Nyt TuuliWatin voimalat tuottavat Simossa tuulisähköä yhteensä yli 50.000 kerrostaloasunnon tarpeisiin”, TuuliWatin toimitusjohtaja Jari Suominen kertoo. Yhtiön koko tuotantokapasiteetti on uuden puiston myötä 93 megawattia eli lähes kolmannes koko Suomen tuulivoiman tuotannosta.

”Tuulivoimatuotannon laajeneminen vahvistaa Simon asemaa uusiutuvan energian kuntana. Kunnan ja kuntalaisten kannalta on tärkeää, että tuulivoimaloiden sijoittelua suunniteltaessa otetaan huomioon myös niiden vaikutus luontoon ja maisema-arvoihin. Siksi olemmekin tyytyväisiä yhteistyöhön TuuliWatin kaltaisen toimijan kanssa, joka kunnioittaa toiminnassaan paikallista luontoa, ihmisiä, maisemaa ja sen erityispiirteitä”, toteaa Simon kunnanjohtaja Esko Tavia.

Kotimainen tuulivoima kasvattaa energiaomavaraisuutta epävakaassa maailmassa

”Tuulivoimaedistämisen tärkeä tavoite on lisätä Suomen energiaomavaraisuutta kestävällä tavalla. Nykymaailman melskeissä tavoitteen tulisi olla vahva ja suhteellisuudentajun kohdallaan”, peräänkuuluttaa ministeri Lauri Tarasti, joka vihki käyttöön Leipiön tuulivoimalat. ”Puolustusvoimat estää tutkavalvonnan takia suurehkon osan tuulivoimahankkeista etenkin Itä-Suomessa ja Suomenlahdella, mutta energiaomavaraisuuden lisääminen on Suomen puolustuksen kannalta paljon tärkeämpää kuin pienehköt tuulivoimalasta johtuvat katvealueet tutkavalvonnassa.”

Toinen suhteuttamista vaativa tuulivoiman edistämisen ongelma on Tarastin mukaan voimaloiden äänivaikutusten arviointi. Hän totesi jo vuonna 2012 valmistuneessa selvityksessään, että tuulivoimarakentamisen kannalta merkittävä osa esteistä ei nykymuodossaan ole perusteltuja. Tämä todentuu jo pelkästään vertaamalla Suomen tuulivoimarakentamista lähimaittemme Ruotsin, Tanskan, Norjan ja Saksan tilanteeseen.

Suomen tavoite on rakentaa 2500 megawattia tuulivoimakapasiteettia vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteen saavuttaminen tuo merkittäviä hyötyjä 20 vuoden elinkaarensa aikana. Kotimaisella tuulivoimatuotannolla pystytään pienentämään maamme tuontienergialaskua noin seitsemällä miljardilla eurolla vuoteen 2020 mennessä. Kansantalouden sähköenergialasku pienenee vastaavasti noin viiden miljardin euron verran, sillä tuulisähkö laskee sähkön pörssihintaa.

Tuulivoimatavoitteen rakentaminen tuo työtä ja kilpailukykyä Suomelle

”Nyt on juuri oikea aika panostaa kotimaiseen energiantuotantoon ja varmistaa samalla työtä tulevillekin sukupolville. Tuulivoiman työllisyysvaikutuksia usein vähätellään, mutta Teknologiateollisuuden arvion mukaan ala työllistää jo tällä hetkellä 3.000 – 4.000 suomalaista. Noilla työpaikoilla on merkitystä maamme heikossa työllisyystilanteessa – puhumattakaan isosta lisäpotentiaalista: uuden tuulivoimatuotannon rakentamisen arvioidaan tuovan runsaasti uusia työpaikkoja alalle. Jokainen työpaikka on tärkeä”, Jari Suominen muistuttaa.

Tuulivoima työllistää Euroopassa jo 250.000 henkilöä. Yhden kotimaassa työllistyvän henkilön arvioidut palkkakustannukset vaikutusajalta vuoteen 2020 mennessä ovat 1,2 miljoonaa euroa, jolloin esimerkiksi 10.000 tuulivoima-alan työpaikkaa toisivat suomalaisille 12 miljardia euroa palkkatuloja tuona aikana. Tästä summasta myös valtio saisi n. 4 miljardin euron verotulot.

Myös alan ammattikoulutus on saatu käyntiin Suomessa ja ensimmäiset tuulivoima-alan asentajat ovat jo valmistuneet työelämään.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jari Suominen, TuuliWatti Oy, 010 557 2371, jari.suominen@tuuliwatti.fi

www.tuuliwatti.fi
www.tuuliwatti.fi/blogi
www.linkedin.com/company/tuuliwatti-oy