Suomen kuuluisimman elintarvikkeen haku on käynnissä


3.10.2018

Haku pienille ja keskisuurille alan elintarvikealan yrityksille suunnattuun Suomalainen Menestysresepti-kilpailuun on käynnissä ja jatkuu 30. marraskuuta asti. Ensimmäistä kertaa järjestettävän kilpailun voittajat nousevat S-ryhmän ruokakauppojen hyllyille elokuussa 2019. Kilpailun järjestävät S-ryhmän ruokakaupat ja Foodwest.

Menestysresepti-kilpailussa valokeilaan nousevat pienten ja keskisuurten valmistajien innovatiiviset uudet tuotteet. Tavoitteena on nostaa kauppojen hyllyyn uusia, kekseliäitä tuotteita ja tehdä niistä Suomen kuuluisimpia elintarvikkeita. Kisan pontimena toimii kesällä 2017 julkaistu S-ryhmän Ruokamanifesti, jonka tavoitteena on luoda tulevaisuudenuskoa suomalaiselle tuotannolle ja kannustaa rohkeampiin kokeiluihin.

– Pienemmille yrityksille Menestysresepti voi olla juuri sitä, mitä myös sijoittajat kaipaavat tai jopa ponnahduslauta kansainvälisille markkinoille, kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu S-ryhmän vähittäiskaupasta alleviivaa.

Kilpailuun voivat osallistua yritykset, joilla on suomalainen Y-tunnus ja joiden liikevaihto on alle 15 miljoonaa euroa. Haussa on nimenomaan uusia, kekseliäitä tuotekonsepteja.

S-ryhmän kumppanina Suomalaisessa Menestysreseptissä toimii elintarvikealan asiantuntijapalveluyritys Foodwest. Järjestäjätahojen ammattilaiset valitsevat ensimmäisessä vaiheessa hakijoiden joukosta jatkoon 20 tuotekonseptia. Näiden joukosta ulkopuolisista asiantuntijoista koostuva raati valitsee 30.  tammikuuta 2019 finaalivaiheeseen 5-7 tuotekonseptia.

Finaalivaiheeseen pääsevät yritykset saavat sparrausapua tuotekehitykseen, tuotteen pakkausdesigniin, reseptiikkaan, tuotteen tarinaan ja markkinointiin kevään ja kesän 2019 aikana. Kilpailu huipentuu elokuussa 2019, jolloin Suomalainen Menestysresepti -voittajatuote ja mahdollisesti muita finalisteja nousee S-ryhmän ruokakauppojen hyllylle.

Oikeudet tuotteiden omistukseen säilyvät täysimääräisesti mukaan lähtevillä yrityksillä.

Lisätietoa kilpailusta: www.suomalainenmenestysresepti.fi