S-ryhmän vuoden HR-ammattilaiset palkittu


14.6.2017

S-ryhmän HR-ketjuohjaus on palkinnut S-ryhmän HR-johdon semiaaripäivillä Jyväskylässä kaksi vuoden 2017 HR-ammattilaista. S-ryhmän vuoden HR-johtajana palkittiin HOK-Elannon henkilöstöjohtaja Antero Levänen ja S-ryhmän vuoden 2017 henkilöstötyön kehittäjänä Osuuskauppa Keskimaan henkilöstöjohtaja Kaisamaria Thusberg.

SOK:n henkilöstöjohtajan Susa Nikulan mukaan Antero Levänen on pitkäjänteisesti kehittänyt S-ryhmän henkilöstötyötä sekä omassa osuuskaupassaan että koko S-ryhmässä.

”Antero on jo henkilöstötyön ikoni S-ryhmässä, ja hän vaikuttaa merkittävästi myös yhteiskunnallisella tasolla. Hän tekee vahvaa vaikuttamistyötä esimerkiksi toimialojemme koulutuksen kehittämisessä. Antero viettää ”30-vuotistaiteilijajuhlavuottaan” henkilöstötyön osalta S-ryhmässä. Hyväksyvä asenne ja kehittävä ote ovat suuri anti koko S-ryhmän henkilöstötyölle ja olemme iloisia, että olemme saaneet nauttia hänen osaamisestaan myös S-ryhmän HR-johtamisjärjestelmän eri toimielimissä vuosien ajan”, Nikula totesi.

Kaisamaria Thusberg on henkilöstötyön kehittäjänä osallistunut aktiivisesti, kokeillen ja uudistaen moninaisiin HR:n kehittämishankkeisiin.

”Kaisa-Maria on onnistunut esimerkillisesti kehittämään liiketoiminnan ja HR:n yhteistyötä. Hänellä on rautainen osaaminen ja hänen innostuneisuutensa, näkemyksellisyytensä ja yhteisen kehittämisen tahto ovat ihailtavia. Kaisamarialla on aina rakentava ja positiivinen ote työhön ja hän edistää asioita koko kaupparyhmän parhaaksi”, Nikula kiitti.

Lämpimät onnittelut palkituille!