S-ryhmä palkkaa noin 14 000 kesätyöntekijää – Tavoitteena tarjota yhtä monta positiivista työkokemusta


8.1.2019

S-ryhmä työllistää kesällä 2019 ennätysmäärän eli noin 14 000 nuorta myymälöissä, liikennemyymälöissä, ravintoloissa ja hotelleissaan ympäri Suomen. Noin puolet pesteistä on Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelupaikkoja alle 18-vuotiaille. Haku kesätöihin on käynnissä nyt. S-ryhmä on tänäkin vuonna yksi Vastuullinen kesäduuni -kampanjan pääyhteistyökumppaneista: ”Tulevan kesän teema on positiivisuus, kannustaminen ja palautteen anto!”

− Ykköstavoitteemme on tarjota nuorille myönteisiä työkokemuksia. Työelämään siirtyminen on herkkä vaihe, jolla on tutkitusti vaikutusta koko työuran onnistumiseen. Epäonnistumisella on yhteys syrjäytymiseen ja jopa työkyvyttömyyteen. Saamme kymmeniä tuhansia hakemuksia vuosittain, mutta monet osuuskaupat ja S-ryhmän yritykset järjestävät pikahaastattelun kaikille hakijoille. Puhumme esimiestemme kanssa myös esimerkiksi perehdytyksen ja nuoren kohtaamisen tärkeydestä, henkilöstöjohtaja Susa Nikula SOK:lta kertoo.

Some-ajan nuoret haluavat palautetta

S-ryhmä on eniten nuoria työllistävä yritysryhmä Suomessa. Laajan kumppanijoukon kanssa startatussa Nuori Mieli Työssä -hankkeessa etsitään parhaillaan keinoja kehittää työelämää nuorten näkökulmasta.

− Osana hanketta toteutimme Nuorten työelämäodotukset -selvityksen, yhdessä työeläkeyhtiö Elon ja Työterveyslaitoksen kanssa. Tutkimustulosten mukaan nuoret arvostavat perinteistä hyvää esimiestyötä. Kiinnostavaa oli huomata, että he edustavat aivan uudenlaista palautekulttuuria. Nuoret haluavat saada ja osaavat antaa palautetta. Kesäläisiltä kannattaa ehdottomasti kysyä kokemuksista ja käyttää tätä tietoa toiminnan kehittämiseen, Nikula toteaa.

− Kaupan ala on silta työelämään. Haastan kaikki palvelualoilla työskentelevät esimiehet ja kesätyöntekijöitä kohtaavat työkaverit mukaan kannustamisen ja palautteen antamisen positiivisuustalkoisiin, hän lisää.

 

Avoimet kesätyöpaikat ja vinkkejä työnhakuun: www.s-ryhmä.fi/kesätyö

Vastuullinen kesäduuni -kampanja

Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen luotsaama kampanja, joka haastaa työnantajat tarjoamaan nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätyöpaikkoja. S-ryhmä on yksi kampanjan pääyhteistyökumppaneista. Lue lisää: www.kesaduuni.org

Nuori Mieli Työssä

Nuori Mieli Työssä on S-ryhmän kolmivuotinen, hyvän työelämän kehittämisohjelma, jonka keskiössä ovat alle 25-vuotiaat nuoret. Tavoite on tuottaa tietoa ja työkaluja nuorten työkykyisyyden, työelämätaitojen ja työelämään kiinnittymisen tukemiseksi. Hankkeen kummina S-ryhmässä toimii Osuuskauppa Hämeenmaan johtoryhmä. Yhteistyökumppaneita ovat työeläkeyhtiö Elo, LähiTapiola, Barona, PAM, SAKU ry, Suomen Mielenterveysseura, Terveystalo, Työelämä 2020 ja Työterveyslaitos.