12.1.2024
Osuuskauppa Suur-Savo on merkittävä osa eteläsavolaisten arkea ja myötävaikuttaa koko maakuntaan työllistäjänä, investoijana ja kehittäjänä. Mitä alueesi osuuskauppa voisi tehdä paremmin ja mitä huomioida enemmän? Ratkaisuja kysymyksiin hakee osuuskaupan edustajisto, johon uusia jäseniä haetaan 15.1.2024 alkavissa osuuskauppavaaleissa.
Osuuskaupan tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajilleen. Osuustoiminnassa taloudellisten näkökulmien lisäksi päätöksentekoa ohjaavat myös muut intressit, kuten yhteisöllisyys, arvot tai vaikkapa kulttuuri. Edustajisto tukee asiakkaiden omistamaa osuuskauppaa sen tehtävässä.
Osuuskaupan vaaleissa ehdokkaaksi voi asettua henkilö, joka on hyväksytty osuuskaupan jäseneksi vaalivuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä, on maksanut osuusmaksun, on täysivaltainen ja asuu jäsenalueella.
Jäsenellä on todellista valtaa
S-ryhmän alueosuuskaupat ovat asiakkaidensa omistamia yrityksiä, joiden päätöksentekoon osuuskaupan jäsenet voivat ottaa monella tapaa osaa. Jäseniä osuuskaupoissa edustaa edustajisto, joka valitaan vaaleilla osuuskaupan asiakasomistajista joka neljäs vuosi.
Edustajisto muun muassa päättää osuuskaupan säännöistä, vahvistaa edellisen vuoden tilinpäätöksen ja päättää ylijäämän käytöstä sekä valitsee hallintoneuvoston jäsenet ja tilintarkastajat. Lisäksi edustajiston jäsenet voivat tehdä hallitukselle aloitteita osuuskaupan toimialaan liittyvistä asioista.
Näin vaalit etenevät
Osuuskaupan ehdokasasettelu alkaa 15.1. ja jatkuu 28.1. saakka. Osuuskaupan vaalisivuille suursavo.fi/vaalit on koottu helpot ohjeet ehdokkaaksi ryhtymiseen.
Osuuskauppa Suur-Savon vaalien ehdokaslistat julkistetaan 16.2.2024. Äänestäminen toteutetaan kahdessa eri vaiheessa: sähköinen äänestys 16.-25.2.2024 ja postiäänestys 18.-27.3.2024.
Osuuskaupan edustajistoon valitaan yhteensä 48 jäsentä. Vaalien tulos julkistetaan 11.4.2024.
Vaalissa äänioikeutettuja ovat kaikki ennen vaalivuoden alkua jäseniksi hyväksytyt ja 15 vuotta täyttäneet osuuskaupan jäsenet.
Lisätietoja:
Ari Miettinen, kauppaneuvos, toimitusjohtaja, Osuuskauppa Suur-Savo
puh. 050 531 9550, ari.miettinen@sok.fi
Heikki Siira, talousjohtaja, Osuuskauppa Suur-Savo
puh. 044 794 2050, heikki.siira@sok.fi
24.3.2025 | Paikallisia uutisia | S-Etuja
20.3.2025 | Paikallisia uutisia | S-ryhmän tiedotteet
10.3.2025 | Paikallisia uutisia | S-Etuja