Osuuskauppa Suur-Savon myynnin kehitys S-ryhmän kärjessä


23.9.2019

Osuuskauppa Suur-Savon konsernin myynti tammi-elokuussa 2019 oli 326,6 miljoonaa euroa. Kasvua edelliseen vuoteen on 16,7 miljoonaa euroa. Konsernin toiminnan tulos tammi-elokuulta oli 8,4 miljoonaa euroa.

Myynnin kehitys S-ryhmän kärkeä – kaikki toimialat hyvällä kasvu-uralla

Osuuskaupan myynnin ja liikevaihdon kehitys on koko alkuvuoden ollut nousujohteinen. Kesällä on iso merkitys, sillä koko osuuskaupan myynnistä ja liikevaihdosta lähes 40 % tulee touko-elokuussa. Kesän painoarvoon vaikuttavat ennen kaikkea loma-asukkaat, mutta myös matkailijat. Alkuvuoden osalta isoimmat liikevaihdon kasvut toimialoittain ovat olleet autokaupassa, jossa varsinkin vaihtoautokauppa on nostanut koko toimialan kehitystä. Päivittäis- ja käyttötavarakaupan kehitykseen ovat vaikuttaneet uusi Prisma Pieksämäki sekä Sokosten ja Prismojen käyttötavarakaupan kehitys. Matkailu- ja ravitsemiskaupassa onnistumisiin kuuluvat hotellien majoituskauppa, kesän tapahtumat ja lisäksi onnistuneet verkostouudistukset Savonlinnassa. Terveyspalveluiden myynnin kehitykseen on vaikuttanut täyden alkuvuoden konsernissa toiminut Lääkärikeskus Ikioma Oy. Heinäkuussa koko osuuskauppakonsernin myynti ylitti ensimmäisen kerran 53 miljoonan euron rajan.

 

Liikevaihto toimialoittain

Milj. € 1-8/2019 1-8/2018 Muutos Muutos%

Päivittäis- ja
käyttötavarakauppa

161,2 157,6 3,6 2,3%
Liikennemyymälä- ja
polttonestekauppa
50,4 49,8 0,6 1,2%
Autokauppa 31,3 25,7 5,7 22,0%
Matkailu- ja 
ravitsemiskauppa
17,0 16,2 0,8 4,7%
Terveyspalvelut 7,4 5,3 2,1 39,5%
Muut 2,0 2,0 0,0 2,5%
Yhteensä 268,4 256,7 12,7 5,0%
Muutosprosentit on laskettu pyöristämättömistä luvuista.

 

Osuuskauppa Suur-Savo -konsernin alkuvuoden tuloskehitys on ollut kaksijakoinen. Vaatimaton tuloskehitys parani kesää kohden. Alkuvuoden kehitystä voidaan kuvata sanapareilla sinnitellen ja selviytyen. Konsernin alkuvuoden toiminnantulos on 8,4 miljoonaa euroa. Lähes puolet osuuskauppakonsernin tuloksesta tulee heinäkuussa.
 
 
 
Osuuskauppa työllisti kesällä lähes tuhat nuorta työntekijää 
 
Elokuun lopussa Osuuskauppa Suur-Savo työllisti yhteensä 1 312 henkilöä, mikä on lähes edellisen vuoden tasoa. Kesän aikana kesätyöntekijöitä sekä Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijoita oli 911. Määrä oli 161 henkilöä enemmän kuin edellisenä kesänä.
 
Asiakasomistajien määrä vuoden 2019 lopussa tulee olemaan noin 72 000 ja jäsenpeitto yli 78 % toimialueen talouksista.
 
 
Toimipaikkaverkoston uudistukset jatkuivat, pääpaino Savonlinnan alueella 
 
Toimipaikkaverkoston uudistamiseen käytettiin alkuvuonna 10,2 miljoonaa euroa. Merkittävimmät kohteet ovat olleet Savonlinnassa. Kesähotellitoiminnan jatkuminen varmistettiin ostamalla Tottin ja Knut Possen kiinteistöt. Original Sokos Hotel Seurahuoneella uudistettiin aula- ja vastaanottotilat sekä avattiin uudistettu ravintola Muikkuterassi. Sokos Savonlinnassa toteutettiin laaja asiakasviihtyvyyttä lisäävä lvis- ja jäähdytyssaneeraus. Syyskuussa käynnistyi S-market Kerimäen peruskorjaus ja lokakuun lopussa käynnistyy ABC CarWash -pesulinjaston rakentaminen Prisman yhteyteen. Mikkelin alueen merkittävimmät panostukset liittyvät Sale Pertunmaan peruskorjaukseen, S-market Urpolan verkkokaupan, Kauppakassin, avaukseen ja Original Sokos Hotel Vaakunan auditorion uudistukseen. Lisäksi Mikkelissä ostettiin autokaupan viereinen Hietakatu 3 -kiinteistö, joka jalostuu tulevina vuosina autokaupan käyttöön. 
 
Koko vuoden panostukset toimipaikkaverkostoon tulevat olemaan 14 miljoonaa euroa.
 
 
Näkymät loppuvuodelle
 
Kuluttajien luottamus Suomen talouden osalta osoittaa selvää hiipumista. Erityisesti palvelualojen ja vähittäiskaupan luottamus on kääntynyt hienoiseen laskuun ja tulee heijastumaan loppu- ja ensi vuoden kehitykseen.
 
Osuuskauppakonsernin myyntiennuste vuodelle 2019 on 476 miljoonaa euroa ja tulosennuste noin 9 miljoonaa euroa. Konsernin vakavaraisuus ja muut talouden tunnusluvut säilyvät hyvällä tasolla.
 
 
Lisätietoja:
toimitusjohtaja, kauppaneuvos Heikki Hämäläinen p. 0500 553 765