Osuuskauppa Suur-Savon marketverkosto laajenee: 16. Sale avataan Mikkelin Savisiltaan


23.5.2017

Sale Savisilta avataan tiistaina 23. toukokuuta klo 16.00. Se on Osuuskauppa Suur-Savon 16. Sale-yksikkö. Avajaisjuhlat jatkuvat kahvitarjoilun ja monipuolisen oheisohjelman merkeissä keskiviikkona 24.5

Sale Savisilta sijaitsee keskellä Savisillan aluetta, sen vilkkaimmassa risteyksessä osoitteessa Savisillantie 2. Sale täydentää Osuuskauppa Suur-Savon Sale-verkostoa Mikkelin kaupungissa. Muut Mikkelin Salet sijaitsevat keskustassa Porrassalmenkadulla, Laajalammella, Tuskussa, Otavassa ja Anttolassa.

− Salen slogan ”Sale, siellä missä sinäkin” kuvaa hyvin Salen läheisyyttä ja helppoa asiointia. Sale Savisilta on nyt meidän savisiltalaisten kyläkauppa, toteaa marketkaupan johtaja Iiro Siponen.

Paistopiste täydentää laajaa tuotevalikoimaa

Sale Savisillassa on laaja tuotevalikoima, joka on mietitty vastaamaan juuri sen asuinalueen tarpeita. Lisäksi suuri piha-alue mahdollistaa erilaisten tapahtumien, kuten esimerkiksi pihakirpputorien pitoa.

− Myymälän tarjontaa täydentää paistopiste, josta saadaan aamusta iltaan sekä suolaista että makeaa vastapaistettua leivonnaista ja leipää, kertoo myymäläpäällikkö Reeta Pekkanen.

Energiatehokkuutta maalämmöstä

Kiinteistön lämmitysjärjestelmä hyödyntää kylmäkoneista saatavan lauhdelämmön ja lisälämmönlähteenä toimii kolme maalämpökaivoa. Maalämpöjärjestelmää käytetään myös myymälärakennuksen jäähdytyksessä. Kesäaikaan ovelliset kylmäkalusteet ja maitohuone säästävät sähköä yli puolet verrattuna avoimiin kylmäkalusteisiin. Samalla kaupasta tulee miellyttävämpi ostospaikka asiakkaille, kun lämpötila käytävillä pysyy tasaisempana.

Sale Savisillan kerrosala on 750 neliötä ja myymälän myyntipinta-ala noin 450 neliötä. Investoinnin kokonaiskustannus on 1,5 miljoonaa euroa. Rakentamisaikainen työllistämisvaikutus on noin 25 miestyövuotta. Myymälä on toteutettu samoilla piirustuksilla kuin joulukuussa avattu Sale Tusku, jolloin kokonaisratkaisua monistamalla rakentamisen kustannuksia on pystytty pienentämään.

Sale Savisilta työllistää 6 henkilöä. Salen aukioloajat ovat ma–la 7 – 21 ja su 9 – 21.

Toteuttajina paikalliset urakoitsijat ja suunnittelijat:
KVR-urakoitsija Mikkelin Nostajat Oy
Pääsuunnittelija Wise Group Finland Oy
LVIA-suunnittelu STT Energia Mikkeli Oy
Sähkösuunnittelu STT Sähkö Mikkeli Oy
Pohjatutkimus Ramboll Finland Oy
LVIA-urakoitsija Suomen Talotekniikka Mikkeli Oy
Sähköurakoitsija STT Sähkö Mikkeli Oy

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen, gsm 0500 553 765
Sale-ryhmäpäällikkö Mika Korhonen, gsm 050 587 6690