Osuuskauppa Suur-Savon halpuutus toimi – volyymit, asiakasmäärät ja asiakastyytyväisyys kasvussa


18.2.2016

Osuuskauppa Suur-Savo -konsernin myynti vuonna 2015 oli 416 miljoonaa euroa. Myynti laski edelliseen vuoteen reilut kaksi prosenttia, mutta myyntivolyymit ja asiakasmäärät kasvoivat. Toimipaikkaverkos-toon investoitiin yli 9 miljoonaa euroa. Merkittävin investointi oli Prisma Savonlinnan peruskorjaus ja laajennus. Asiakas¬omistajia vuoden lopussa oli yli 65 000. Henkilöstöä osuuskaupan palveluksessa oli vuonna 2015 keskimäärin 1 231 henkilöä. Panostukset henkilöstön työhyvinvointiin on huomioitu myös valtakunnan tasolla.

Liikevaihto supistui

Suomen tiukka taloustilanne näkyi Etelä-Savossa ja myös osuuskaupassa. Liikevaihdon kehitys oli kaikilla toimialoilla koko vuoden vaisua. Osuuskauppa Suur-Savo -konsernin myynti vuonna 2015 oli 416,0 miljoonaa euroa ja liikevaihto oli 342,4 miljoonaa euroa. Liikevaihto supistui 7,7 miljoonaa euroa eli 2,2 % edellisestä vuodesta.

Päätoimialalla päivittäis- ja käyttötavarakaupassa liikevaihdon kehitykseen vaikuttivat vuoden alussa alkanut ruoan hinnan halpuutus, käyttötvarakaupan yleinen kehitys sekä Prisma Savonlinnan peruskorjaus. Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan liikevaihdon aleneminen johtui polttonesteiden maailmanmarkkinahintojen laskusta. Myydyt polttonestelitrat kasvoivat kuitenkin samanaikaisesti edelliseen vuoteen verrattuna. Autokaupan liikevaihdon kasvuun vaikutti Nissanin merkkiedustuksen siirtyminen osuuskaupalle. Majoitus- ja ravitsemiskaupan positiivinen liikevaihdon kasvu syntyi onnistuneesta kesäkaupasta ja täyden toimintavuoden toimineesta Päämaja-Pruuvi -ravintolasta.

 

Panostukset toimipaikkaverkostoon

Panostukset toimipaikkaverkostoon olivat tilikaudella yhteensä 9,1 miljoonaa euroa. Päivittäis- ja käyttötavarakaupassa merkittävin ja odotetuin investointi oli Prisma Savonlinnan peruskorjauksen ja laajennuksen valmistuminen toukokuussa. Majoitus- ja ravitsemiskaupan toimialalla käynnistyi loppuvuodesta Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkelin vanhan osan huoneiden peruskorjaus, jonka yhteydessä huoneisiin tulee jäähdytys.

 

Jäsenmäärä kasvussa

Osuuskauppa Suur-Savon jäsenmäärä 31.12.2015 oli 65 180, missä on nettokasvua edellisestä vuodesta 2 459 jäsentä.

Asiakasomistajille maksettiin Bonusta, maksutapaetua, ylijäämänpalautusta ja osuusmaksun korkoa yhteensä 13,2 miljoonaa euroa. Tähän summaan sisältyy myös bonusyhteistyökumppaneiden maksama Bonus.

 

Henkilöstön työhyvinvointiin panostus näkyy tuloksissa

Vuonna 2015 osuuskaupassa työskenteli keskimäärin 1 231 henkilöä. Osuuskauppa tarjosi harjoittelupaikan 400 nuorelle Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelman myötä. Tämän lisäksi kesätyöpaikan sai osuuskaupalta noin 350 työntekijää. Kesällä 2016 tullaan työllistämään noin 700 nuorta.

Työhyvinvointi ja työkykyjohtaminen ovat olleet Osuuskauppa Suur-Savon strategisia painopisteitä jo usean vuoden ajan, mikä näkyy mm. erinomaisina tuloksina työyhteisötutkimuksessa. Vuosittain toteutettavan henkilöstön työyhteisötutkimuksen työtyytyväisyyttä kuvaava TYT-indeksi oli viime vuonna 75,3 valtakunnan keskiarvon ollessa 65,4.

Panostukset henkilökuntaan on huomioitu myös valtakunnan tasolla: Suomen Aktiivisin Työpaikka 2015 -tunnustus erittäin hyvin hoidetusta henkilöstöliikunnasta, Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustus henkilöstötutkimuksen tulosten perusteella sekä Tekemättömän työn vuosikatsauksessa Parhaat ylläpitäjät -tunnustus työkykyjohtamisesta.

 

Kulukuuri alkaa purra – tulos hieman edellisvuotta parempi

Osuuskauppa Suur-Savo -konsernin toiminnan tulos oli 8,0 miljoonaa euroa eli 2,3 % liikevaihdosta. Hyvään tuloskehitykseen vaikuttivat ennen kaikkea toiminnan tehostuminen ja kulukuuri sekä tulosparannukset liikennemyymälä- ja polttonestekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa. Halpuutuksesta johtuen päivittäistavarakaupan kate ja tulos laskivat edellisestä vuodesta.

 

Osuuskauppa Suur-Savo 100 vuotta

Vuosi 2016 on Osuuskauppa Suur-Savon 100-vuotisjuhlavuosi, jota vietetään monin tavoin sekä juhlien merkeissä että kaupallisesti. Osuuskauppa Suur-Savo perustettiin 8.5.1916 Mikkelin Osuuskauppa nimellä. Osuuskauppa Suur-Savosta tuli alueosuuskauppa vuonna 1984 S‑ryhmän rakennemuutoksen yhteydessä. Osuuskaupan 100-vuotishistoriateos julkistetaan juhlavuoden pääjuhlassa, joka pidetään konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa 14.5.2016.

 

Näkymät vuoteen 2016 – halpuuttaminen jatkuu

Ruoan hinnan halpuuttaminen on pitkäkestoinen strateginen linjaus, jonka osuuskaupan ja koko S-ryhmän kulukuuri ja omasta katteesta tinkiminen ovat mahdollistaneet. Halpuuttaminen on osuuskaupan oma panos ruoan hinnan alentamiseen. Halpuuttamisen kolmas aalto alkoi kuluvan vuoden tammikuussa. Positiivista on, että hyvän tuloksen vuoksi osuuskauppa pystyy halpuuttamaan vielä lisää tänä vuonna.

Kuluvan vuoden investoinnit kohdistuvat nykyisten toimipaikkojen uudistuksiin, mutta myös lähimyymäläverkosto täydentyy Sale-myymälöillä. Tulevaisuuteen tähtäävä Prisma-hanke Pieksämäellä odottaa lopullisia ratkaisuja.

Vuoden 2016 osalta Osuuskauppa Suur-Savon myynnin ja tuloksen odotetaan säilyvän nykyisellä vuoden 2015 tasolla. Sisäinen kulukuuri tulee jatkumaan.

 

Lisätietoja         toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen, gsm 0500 553 765