Osuuskauppa Suur-Savon bonustaulukko muuttuu – asiakasomistajille palautuu jopa miljoona euroa enemmän vuodessa


28.2.2018

Osuuskauppa Suur-Savon bonustaulukko uudistuu 1.4.2018 alkaen. Jatkossa täyden viiden prosentin Bonuksen saa jo 900 euron kuukausiostoilla. Myös muiden ylimpien bonusportaiden eurorajoja on laskettu. Ostoista saa rahaa takaisin siis entistä helpommin.

– Osuuskauppa Suur-Savon taloudellinen kehitys on viime vuosina ollut hyvä. Haluamme palkita asiakasomistajiamme entistä avokätisemmin myös rahallisesti. Uuden bonustaulukon myötä myös pienemmät kotitaloudet pääsevät nauttimaan paremmasta Bonuksesta, toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen Osuuskauppa Suur-Savosta kertoo. Bonus on rahaa ja keskittämisestä palkitseminen rahaa palauttamalla kuuluu osuustoiminnan ytimeen.

– Osuuskauppa Suur-Savo on omistajilleen etuja ja palveluita tuottava osuustoiminnallinen yritys ja keskittämisestä palkitseminen kuuluu osuustoiminnan sieluun. Pörssiyritykset palkitsevat osakkeenomistajia, me palkitsemme asiakasomistajia, Heikki Hämäläinen kertoo.

 

Suomen arvostetuin ja kannustavin palkitsemisohjelma

S-ryhmän Bonus on tutkitusti Suomen arvostetuin ja kannustavin palkitsemisohjelma. Bonusta maksetaan S-ryhmän asiakasomistajille vuosittain yli 300 miljoonaa euroa. Osuuskauppa Suur-Savon asiakasomistajille Bonusta maksettiin viime vuonna 10,8 miljoonaa euroa. Bonuksen suosion takana on ohjelman yksinkertaisuus, palkitsevuus ja kattavuus sekä ennen kaikkea se, että asiakasomistaja saa Bonuksen oikeana rahana S-Pankin tililleen, ja voi itse päättää missä ja miten sen käyttää.

S-ryhmän bonustaulukoissa tapahtuu myös toinen muutos, sillä alkoholituotteet poistuvat Bonuksen piiristä 1.3.2018 alkaen alkoholilain muutoksista johtuen. Tupakkatuotteet poistuivat uuden tupakkalain johdosta Bonuksen piiristä jo vuonna 2017.

 

Lisätietoja:   
toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen, gsm 0500 553 765

——

Osuuskauppa Suur-Savon nykyinen bonustaulukko

Talouden kk ostot € Bonus %
1200 5,0
1000 4,5
800 4,0
600 3,5
500 3,0
400 2,5
300 2,0
200 1,5
1 1,0

 

Bonustaulukko 1.4.2018 alkaen

Talouden kk ostot € Bonus %
900 5,0
800 4,5
700 4,0
600 3,5
500 3,0
400 2,5
300 2,0
200 1,5
50 1,0