9.1.2012
Osuuskauppa Suur-Savon Vuoden esimies ja Vuoden työryhmä -valinnat sekä Vuoden asiakaspalvelijat julkaistiin torstaina 5. tammikuuta järjestetyssä henkilökunnan juhlassa Mikkelissä.
Vuoden 2011 esimieheksi valittiin Etelä-Savon Auton Savonlinnan yksikön myyntipäällikkö Kalevi Putkonen. Hän on toiminut esimiehenä Etelä-Savon Autossa vuodesta 1992 lähtien. Autoalalta hänellä on kokemusta 43 vuotta. Kalevi on työssään määrätietoinen, täsmällinen, luotettava ja toimintaa jatkuvasti kehittävä. Kalevi kykenee sopeutumaan hyvin jatkuviin muutoksiin ja viemään ne ansiokkaasti käytännön tekemisiin. Hän on vahvasti sitoutunut työhönsä ja pyrkii kaikin keinoin toteuttamaan Osuuskauppa Suur-Savon lisämyyntistrategiaa. Aktiivisesta myynninjohtamisotteesta kertoo mm. Toyota autojen erittäin korkea markkinaosuus Savonlinnassa sekä maahantuojien tavoitteiden jatkuva ylittäminen. Kalevin vastuualeen taloudellinen tulos on ollut pitkään autoalan keskiarvoa parempi. Kalevi nauttii vahvaa luottamusta laajan asiakaskunnan, henkilökunnan, automaahantuojien sekä Osuuskauppa Suur-Savon johdon keskuudessa.
Vuoden 2011 työryhmäksi valittiin Prisma Mikkeli. Valinnan perusteluina olivat mm. seuraavat seikat:
Mikkelin Prismassa asiakkaan odotukset toteutuvat. Määrätietoinen, pitkäjänteinen työ asiakkaiden hyväksi tuottaa tulosta. Asiakastyytyväisyystutkimuksen hyvät tulokset ovat näkyneet päivittäin asiakasmäärän kasvuna ja keskiostoksen nousuna. Kokonaismyynti nousee tänä vuonna yli 50 miljoonan euron. Työtyytyväisyys on kiitettävällä tasolla (kokonaistulos 4,23). Entisestään on parantunut tyytyväisyys työhön ja toimenkuvaan, mahdollisuus oppia uutta ja työnilon kokeminen. Prismassa on tänä vuonna panostettu työkyvyn hallintaan muun muassa työnmukautuksilla ja työnkierrolla, jota tullaan edistämään edelleen. Myös tuloskortin mittareilla mitattuna Prisma Mikkelin toiminta on Prisma-ketjun valtakunnallista kärkeä.
Osuuskauppa Suur-Savon Parhaista parhaat – Vuoden asiakaspalvelijat valittiin auto-, ABC-, matkailu- ja ravitsemiskaupasta sekä tukitoiminnoista toimialoittain ja marketkaupasta ketjuittain. Erinomaisina asiakaspalvelijoina ja hyvän työilmapiirin ylläpitäjinä palkittiin:
Autokauppa
− Jaana Heiskanen / Etelä-Savon Auto, Savonlinna
ABC-liikennemyymälä- ja polttonestekauppa
− Hanna Suhonen / ABC Pieksämäki
Matkailu- ja ravitsemiskauppa
− Sanna Lahikainen / Rosso
Tukitoiminnot
− Jukka Kilpelänaho / S-Pankki
Marketkauppa
− Virpi Kinnunen / Sokos Savonlinna naisten pukeutuminen
− Pirjo Honkanen / S-market Hirvensalmi
− Satu Hyttinen / Sale Savonranta
− Heli Juutilainen / Prisma Mikkeli info
LISÄTIETOJA
toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen
gsm 0500 553 765
1.10.2024 | S-Etuja
1.10.2024 | Paikallisia uutisia
18.9.2024 | Paikallisia uutisia