16.1.2023
Osuuskauppa Suur-Savon leipomo tekee yhteistyötä Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Järvi-Suomen Piirin kanssa, lahjoittaen 10 senttiä jokaisesta myydystä Isosta Marskin arinaruisleivästä MLL:lle. Kampanja on voimassa 1.1.-31.3.2023. Kampanjalla tuetaan lasten kaverisuhteita.
-Meistä on hienoa olla mukana tällaisessa yhteistyössä. Haluamme mahdollistaa sen, että jokainen yksinäinen lapsi saisi tarvitsemaansa tukea. Lapset tarvitsevat aitoa kiinnostusta, huomiota ja kuuntelua. Mahdollistamme yhteistyöllä myös kaverikerhojen järjestämisen Etelä-Savon alueen lapsille, kertoo kenttäpäällikkö Ilkka Kari Osuuskauppa Suur-Savosta. -Tämän kampanjan lisäksi tulemme vuoden 2023 aikana jatkamaan hyväntekeväisyyttä lasten hyvinvoinnin ja liikunnan teeman ympärillä, jatkaa Kari.
MLL:n Järvi-Suomen piiri edistää toiminta-alueellaan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. MLL toimii perheiden tukena, alueellisena vaikuttajana, vapaaehtoistyön järjestäjänä ja yhdistysten taustavoimana. Vuonna 2023 pääteemana on vähentää lasten yksinäisyyttä ja tukea kaverisuhteita. Lasten yksinäisyys on lisääntynyt ja se on vakava haitta lapsen terveydelle ja hyvinvoinnille. Lasten mielestä yksinäisyys on yksi merkittävimmistä surua aiheuttavista asioista. Yksinäisyys näkyy monesti yksinjäämisenä sekä kaverittomuutena. Lapselta puuttuu ryhmä, johon kuulua ja ystävä, jonka kanssa jakaa tärkeitä asioita.
-Osuuskauppa Suur-Savon kanssa yhteistyössä kerättyjen varojen avulla, pystymme paremmin antamaan yksinäiselle lapselle hänen tarvitsemaansa tukea. Lisäksi pystymme yhteistyön avulla järjestämään lapsille kaverikerhoja ja kesäajan kaveritoimintaa varmistaen, ettei kukaan lapsi jäisi yksin, sanoo Lotta Nurmi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piiri ry:stä. -Kaverisuhteiden tukeminen ja yksinäisyyden vähentäminen ovat teemoja, jotka koemme hyvin tärkeiksi asioiksi lasten hyvinvoinnin edistämisessä. Haluamme olla pienten puolella, jatkaa Nurmi.
Lisätietoja:
Ilkka Kari, kenttäpäällikkö, Osuuskauppa Suur-Savo, p. 040 723 4747
1.10.2024 | S-Etuja
1.10.2024 | Paikallisia uutisia
18.9.2024 | Paikallisia uutisia