Osuuskaupat ostavat Stockmann Herkun Suomen liiketoiminnan – tavoitteena eurooppalainen kärkitaso


30.6.2017

Stockmann ja S-ryhmä ovat sopineet Stockmann Herkun Suomen liiketoiminnan siirtymisestä S-ryhmän osuuskaupoille. Kaupan tavoitteena on tehdä Herkuista eurooppalaista kärkitasoa tavoittelevia lippulaivamyymälöitä.

Kaupan varmistuminen vaatii vielä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän, mikä on tavoitteena saada viimeistään vuoden 2017 lopussa. Tällöin kauppa voisi toteutua 31.12.2017. Herkun koko Suomen henkilöstö siirtyy kaupan toteutuessa S-ryhmän palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä, ja Herkut jatkavat toimintaansa kaikissa Stockmannin tavarataloissa.

– Tämä on S-ryhmälle ja kolmelle osuuskaupallemme, HOK-Elannolle, Pirkanmaan Osuuskaupalle ja Turun Osuuskaupalle historiallinen hetki. Kaikki tuntevat Stockmann Herkun vahvan brändin, jota mekin arvostamme äärimmäisen paljon, SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine toteaa.

– Stockmann Herkku on instituutio ja keskeinen osa tavaratalojamme nyt ja tulevaisuudessa. Olemme löytäneet ruokakauppaan erinomaisen kumppanin, jolla on halu ja resurssit kehittää Herkkua kilpailukykyisesti ja tarjota asiakkaillemme jatkossakin ensiluokkainen palvelu ja valikoima, Stockmannin toimitusjohtaja Lauri Veijalainen sanoo.

”S-ryhmällä on paljon opittavaa”

Herkkujen mukaantulo S-ryhmän kokonaisuuteen toteuttaisi Arttu Laineen mukaan kaupparyhmän jo 2015 julkistamaa strategista linjausta. Siinä ryhmän tavoitteena on parantaa valikoimaa ja palvelun laatua.

– Päämäärämme on tehdä Herkuista S-ryhmän lippulaivamyymälöitä. Haluamme asettaa laadussa riman eurooppalaisen kärjen tasolle, ja tässä Herkun ammattitaitoinen henkilökunta on aivan keskeisessä roolissa. Meillä on heiltä paljon opittavaa.

– Toiseksi: hinnat laskevat kyllä.

Strategiansa mukaisesti Stockmann on etsinyt oman toimintansa rinnalle kumppaneita, jotka täydentävät tavaratalojen valikoimaa ja tarjoavat asiakkaille uusia palveluita ja elämyksiä.

– Ruokakaupassa erityisesti hankinta- ja logistiikkatoiminnan muutokset ovat vaikuttaneet Stockmann Herkkujen kilpailukykyyn ja vauhdittaneet kumppanin etsintää. Olemme luottavaisia, että kaupan toteuduttua tavaratalojemme asiakkaille on edelleen tarjolla Suomen parhaat ruokakaupan palvelut, Lauri Veijalainen toteaa.

Millainen on tulevaisuuden Herkku?

Kilpailuviranomaisten selvitysten aikana S-ryhmä ei voi osallistua millään tavoin Herkun liiketoimintaan tai sen kehittämiseen, eikä Stockmann voi kommentoida S-ryhmälle kohdistettuja tulevaisuudentoiveita.

– Haluamme ymmärtää Herkun asiakkaiden toiveita ja ajatuksia. Kutsumme asiakkaat keskusteluun siitä, millainen on tulevaisuuden Herkku. Aluksi kuuntelemme tarkasti ja aktiiviseen vuoropuheluun ryhdymme heti, kun kauppa on hyväksytty Kilpailu- ja kuluttajavirastossa, Arttu Laine linjaa.

Nyt sovitussa kaupassa Stockmann Herkku -myymälät Helsingin keskustassa, Tapiolassa sekä Itiksen ja Jumbon kauppakeskuksissa siirtyvät HOK-Elannolle, Turussa Turun Osuuskaupalle ja Tampereella Pirkanmaan Osuuskaupalle.  Samalla Herkun ketjutoiminnot siirtyvät SOK:lle ja Stockmann Meals -ruokia valmistava Herkkukeittiö SOK:n tytäryhtiö Meira Novalle. Stockmann jatkaa itse Herkkujen liiketoimintaa tavarataloissaan Baltiassa.