23.8.2018
S-ryhmä toteutti alkuvuonna tutkimuksen, jolla selvitettiin, mitä alle 25-vuotiaat kaupan ja matkailu- ja ravitsemisalan työntekijät odottavat työelämältä. Lisäksi kartoitettiin nuorten työkykyä ja -hyvinvointia. Tutkimuksesta vastasi Työterveyslaitos. Nyt julkistettavien tulosten mukaan nuorille tärkeintä on työskentely kannustavassa työyhteisössä hyvän esimiehen ohjauksessa sekä mahdollisuus työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. 39 % vastanneista oli kokenut alakuloa tai masentuneisuutta viimeisen kuukauden aikana.
− S-ryhmän työntekijöistä noin 10 000 on alle 25-vuotiaita. Kun päälle lasketaan kausiapulaiset, harjoittelijat ja työhön tutustujat, työllistämiemme nuorten kokonaismäärä on vuodessa noin 50 000. Kaupan ala on silta työelämään, mikä tuo vastuun. Tarjoamalla myönteisiä ensikokemuksia ehkäisemme jopa työelämästä syrjäytymistä. Tutkimus tuo nuorten äänen kuuluviin ja antaa meille eväitä kehittää työelämää heidän vinkkelistään, henkilöstöjohtaja Susa Nikulta SOK:lta taustoittaa.
Nuoret haluavat kannustavan esimiehen ja työyhteisön
Alkuvuodesta 2018 startannut Nuorten työelämäodotukset -selvitys on osa S-ryhmän Nuori Mieli Työssä -hanketta. Tutkimuksen suunnittelussa ja toteutuksessa kumppanina oli työeläkeyhtiö Elo. Kysely suunnattiin alle 25-vuotiaille s-ryhmäläisille.
− Yksi päätavoitteista oli selvittää, mitä nuoret odottavat työelämältä ja mitä asioita he työelämässä arvostavat. Tämän tutkimuksen nuoret arvostavat erittäin paljon kannustavaa työyhteisöä ja hyvää esimiestyötä, kertovat Työterveyslaitoksen tutkijat Auli Airila ja Mikko Nykänen.
Tulokset auttavat kehittämään esimiesten valmiuksia nuorten kohtaamiseen.
– Esimiehillä on keskeinen rooli palautteen antajina. Nuorta työntekijää tulisi ohjata tunnistamaan omia onnistumisiaan ja vahvuuksiaan. Positiivista palautetta voi antaa pienistäkin asioista. Myös perehdyttämiseen kannattaa panostaa. Oppiminen varmistetaan työtä seuraamalla, vuoropuhelussa nuoren kanssa. Ennen kaikkea nuori kaipaa rinnalla kulkijaa, tutkijat korostavat.
Nuoret edustavat uudenlaista palautekulttuuria
78 % vastanneista koki työnsä S-ryhmässä erittäin tai vähintään jossakin määrin merkityksellisenä.
− Hieno tulos, josta olen valtavan iloinen. Työniloa nuorille tuo nimenomaan onnistuminen asiakaskohtaamisissa, ja tämä on meille työnantajana arvokas tieto. Huomionarvoista on myös se, miten työelämään juuri astuneet nuoret haluavat osallistua työpaikan ja työn kehittämiseen. He ovat sosiaalisessa mediassa tottuneet nopeaan palautekulttuuriin. Nuoret osaavat antaa palautetta ja odottavat sitä, eivätkä istu vanhaan ”kehityskeskustelu kaksi kertaa vuodessa” -maailmaan. Tämä meidän työnantajien tulee ymmärtää ja valmentaa esimiehiämme muutoksessa, sanoo Susa Nikula.
S-ryhmän HR-ammattilaiset ja esimiehet ovat huomanneet käytännössä myös sen, että nuoret arvostavat vapaa-aikaansa korkealle. Tutkimus vahvistaa arjen havainnon.
− Meidän tulee muuttaa vain ruuhkavuosiin yhdistyvä keskustelu työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. Oikeampaa olisi puhua työn ja muun elämän yhteensovittamisesta. Työelämään tulevat nuoret arvostavat työn ulkopuolista elämäänsä korkealle, ja tähän tulisi vastata joustavia ratkaisuja kehittämällä, työhyvinvointijohtaja Sanna-Mari Myllynen SOK:lta pohtii.
Alakuloisuuden kokemuksista uskalletaan puhua
Tutkimukseen osallistuneista nuorista 39 % oli kokenut alakuloa tai masentuneisuutta viimeisen kuukauden aikana. Työterveyslaitoksen erikoistutkija Auli Airila toteaa, että tulos on varsin samansuuntainen monien muiden nuorista tehtyjen tutkimusten kanssa. Ilmiö voi kertoa myös siitä, että tämän päivän nuoret uskaltavat tuoda masentuneisuuden tuntemuksensa esiin. Huolimatta tästä signaali on Sanna-Mari Myllysen mukaan huolestuttava.
− Kuten nimi kertoo, nuoren mielen oireileminen on yksi niistä asioista, joihin haluamme Nuori Mieli Työssä -hankkeellamme ehdottomasti vaikuttaa, hän toteaa.
Lisätiedot:
S-ryhmä, henkilöstöjohtaja Susa Nikula (SOK), puh. 010 76 80260
S-ryhmä, työhyvinvointijohtaja Sanna-Mari Myllynen (SOK), puh. 010 768 0312
Työterveyslaitos, erikoistutkija Auli Airila, puh. 043 824 5472
www.ttl.fi/nuorimielityossa
Työeläkeyhtiö Elo, työhyvinvoinnin kehittämispäällikkö Marjo Wallin, puh. 020 703 5260
Liitteet:
1.10.2024 | S-Etuja
1.10.2024 | Paikallisia uutisia
18.9.2024 | Paikallisia uutisia