26.5.2023
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi 25.5.2023 kauppaneuvoksen arvonimen Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Ari Miettiselle.
Toimitusjohtaja Ari Miettisen pitkäkestoinen ja yhtäjaksoinen työura S-ryhmässä käynnistyi 34 vuotta sitten. Valmistuttuaan kauppatieteen maisteriksi Jyväskylän Yliopistosta hän hakeutui SOK:n kaupalliseen kenttäkoulutukseen, joka on toiminut urapolkuna valtaosalle S-ryhmän nykyisistä toimitus- ja talousjohtajista. Kenttäkoulutuksen Miettinen aloitti syntymäkaupungissaan Kuopiossa CitySokos-tavaratalossa. Tavaratalokaupan alalla hän eteni aina Valioasun kenttäpäälliköksi saakka. Tämän jälkeen Miettisen kiinnostus alkoi kohdistua ennen kaikkea numeroihin ja kiinteistöihin. Työuraan mahtuu 12 vuotta controllerin, hallintopäällikön ja SOK:n kiinteistötoimintojen talousjohtajan tehtäviä.
Ensimmäiset työtehtävänsä alueosuuskaupassa Ari Miettinen teki Pohjois-Karjalan Osuuskaupan talousjohtajana Joensuussa. Tämän jälkeen hän työskenteli lyhyen aikaa Sokotel Oy:n talouspäällikkönä Helsingissä, kunnes aloitti Osuuskauppa Suur-Savon talousjohtajana Mikkelissä vuonna 2011. Ari Miettinen toimi tässä tehtävässä syksyyn 2021 saakka. 20.8.2021 Ari Miettinen nimitettiin Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtajaksi äkillisesti menehtyneen kauppaneuvos Heikki Hämäläisen tilalle. Siirtymävaiheessa Ari Miettinen osoitti suurta vastuunkantoa koko Osuuskauppa Suur-Savosta, niin hallinnosta kuin henkilöstöstäkin.
Osuuskauppa Suur-Savon liikevaihto vuonna 2022 oli 456 milj. euroa. Osuuskauppa Suur-Savo on Etelä-Savon suurin yksityinen työnantaja. Henkilöstöä oli vuonna 2022 keskimäärin 1388 henkilöä.
Ari Miettisen työpersoonaa kuvaa osaaminen, ammattitaito, tunnollisuus ja sitoutuminen. Kaikki asiat sujuvat aikataulussa tai jopa ennakoiden. Hän on henkilöstön ja hallinnon arvostama osuuskaupan tukipilari.
Ari Miettisen perheeseen kuuluu työterveyshuollon erikoislääkärinä työskentelevä vaimo Päivi sekä kolme aikuista lasta. Sotilasarvoltaan Miettinen on luutnantti. Työura on vienyt Miettistä kovasti mukanaan, joten kertausharjoituspäivät ovat jääneet hänen osaltaan vähiin, mutta isänmaallisuus on keskeisellä sijalla hänen arvomaailmassaan ja hän haluaa pitää kiinni perinteistä. Viimeaikaisista luottamustehtävistä hänelle on hyvin mieleinen Sodan ja Rauhan tukisäätiö sr:n hallituksen jäsenyys. Ari Miettisen laajat muut luottamustoimet liittyvät osuuskaupan liiketoimintaan, Suur-Savon Ekonomeihin ja maakunnalliseen puhelinyhtiöön.
Ari Miettisestä voisi ihmisenä ajatella, että hän on kiinnostunut ennen kaikkea numeroista, tuloslaskelmista ja taseista, mutta hän on tuon ammatillisen osaamisensa lisäksi mainio seuramies. Ari Miettinen huokuu kauppaneuvosmaista arvokkuutta, mutta myös humaaniutta. Ari Miettisen harrastuksiin kuuluvat vapaa-ajan liikunta, kävely, pyöräily ja puutarhanhoito.
8.10.2024 | Paikallisia uutisia
7.10.2024 | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
4.10.2024 | Paikallisia uutisia | S-Etuja | Tapahtumat