Osuuskauppa Suur-Savo -konsernin liikevaihto tammi-elokuussa oli 328,5 milj. euroa. Kasvua edelliseen vuoteen oli 18,0 milj. euroa (5,8 %). Liikevaihdon kehitys on ollut hyvä kautta linjan – erityisesti marketkaupassa sekä matkailu- ja ravitsemiskaupassa. Isot Mikkelin Prismaan liittyvät päätökset tehdään loka-marraskuun aikana.

Liikevaihto kasvu-uralla alkuvuonna lähes kaikilla toimialoilla

Marketkaupan liikevaihto kasvoi alkuvuonna varsinkin Prismoissa ja S-marketeissa. Toimialan kokonaiskasvu oli 16,7 milj. euroa (10,5 %). Selkeintä kasvu oli ruokakaupassa, jossa kehitys on ollut markkinaa voimakkaampaa. Sen sijaan käyttötavarakaupan kasvu oli vaatimattomampaa. Sama kehitys oli Sokosten käyttötavarakaupassa. Kokonaisuutena käyttötavarakaupan liikevaihto kasvoi 0,8 milj. euroa (4,3 %) edelliseen vuoteen, mitä voidaan pitää alan kehitys ja olosuhteet huomioiden hyvänä. Liikenne- ja polttonestekaupassa kokonaisliikevaihdon kehitykseen vaikutti polttonesteiden hintataso, joka oli edellisvuotta matalampi. Kokonaiskehitys laski edellisestä vuodesta -3,1 milj. euroa (-4,9 %). Toimialan sisällä sisäkauppa osoitti elpymisen merkkejä, joskaan ei pystynyt vielä paikkaamaan polttonesteiden laskevaa hintakehitystä. Autokaupan kehitys oli kaksijakoinen. Alkuvuoden hiljaisina kuukausina jäätiin edellisen vuoden liikevaihtotasosta, mutta kesäkuusta eteenpäin kaupankäynti piristyi selvästi ja liikevaihto kasvoi 3,2 milj. euroa (7,5 %) edellisvuotta paremmaksi. Matkailu- ja ravitsemiskaupassa kuluva vuosi on ollut ollut pitkästä aikaa normaali ja edellisen vuoden liikevaihtotaso ylittyi joka kuukausi alkuvuoden aikana. Kokonaisliikevaihdon kasvu toimialalla on 2,2 milj. euroa (13,3 %). Myös kesäkauppa eri tapahtuminen kautta tarkasteltuna onnistui hyvin. Mikkelin Pesula Oy:n liikevaihto kasvoi 0,8 milj. euroa (16,7 %) edellisvuodesta. Kehitykseen vaikuttivat osuuskaupan siivouspalveluiden liittäminen vuoden alussa osaksi Pesulan liiketoimintaa sekä kahdeksan Radisson-hotellin tekstiilihuolto, josta Mikkelin Pesula on vastannut huhtikuusta alkaen. Konsernin muu toiminta on lähinnä vuokratuottoja 0,3 milj. euroa (14,3 %).

Tulos vakaalla pohjalla

Osuuskauppa Suur-Savo -konsernin toiminnan tulos tammi-elokuussa oli 8,5 milj. euroa. Vuoden 2022 toiminnan tulos sisälsi Terveyspalveluyhtiöiden myyntivoittoa. Vertailukelpoisesti, ilman satunnaiserää, Osuuskauppa Suur-Savo -konsernin tulos tammi-elokuussa oli 1,3 milj. euroa edellisvuotta parempi. Merkittävin tekijä hyvään tuloskehitykseen on ollut liikevaihdon kasvu ja toisaalta kiinteiden kulujen kriittinen tarkastelu.

Toimipaikkaverkostoon uudistuksia – isot Mikkelin Prismaan liittyvät päätökset tehdään syksyn aikana

Toimipaikkaverkoston uudistuksiin käytettiin alkuvuonna yhteensä 13,1 milj. euroa. Savonlinnan Laitaatsiltaan avattiin maaliskuussa ABC Savonlinnan liikennemyymälän paikalle uusi S-market. Peruskorjauksia sekä talotekniikan ja kaluston uudistuksia tehtiin Sale-myymälöissä Anttolassa ja Savonrannalla. Myymäläuudistukset on käynnistetty myös S-market Mikkelissä ja Rantasalmella. Prisma Mikkelissä on toteutettu mm. osastojen uudistuksia. Mikkeliin saatiin täysin uusi ravintolakonsepti kesäkuussa, kun kebabravintola Babista yhdessä Rosso Pizzan kanssa avattiin. Original Sokos Hotel Seurahuone Savonlinnassa huoneuudistukset valmistuivat keväällä. Mikkelissä Original Sokos Hotel Vaakunassa uudistukset alkavat lokakuussa.

Mikkelin Prismaan liittyvät päätökset – peruskorjataanko Graanin Prisma vai rakennetaanko kokonaan uusi – tehdään kuluvan syksyn aikana.

Henkilöstön kesärekrytoinnit vuosi vuodelta haasteellisempia

Elokuun lopussa Osuuskauppa Suur-Savossa työskenteli 1405 henkilöä. Kesän aikana työllistettiin lähes 500 kesätyöntekijää ja noin 450 Tutustu ja tienaa ‑harjoittelijaa.

Työvoimapulaan Osuuskauppa Suur-Savossa on vastattu mm. panostamalla monikanavaiseen rekrytointiin. Alkuvuodesta käynnistettiin jo toinen osuuskaupan oma kokki-myyjä -koulutus, jonka suorittaneet henkilöt työllistyvät vakituiseen työsuhteeseen osuuskaupan liikennemyymälöihin tai ravintoloihin ja saavat lisätöitä tarvittaessa marketeista.

Näkymät loppuvuodelle

Epävarmuus talouden kehityssuunnasta, elinkustannusten nousukierre sekä heikentyvä ostovoima vaikuttavat kotitalouksien kulutukseen. Monista epävarmuustekijöistä huolimatta lähtötilanteemme loppuvuoteen on hyvin sujuneen kesäkauden vanavedessä kohtuullisen suotuisa.

Osuuskaupan liikevaihtoennuste vuodelle 2023 on noin 473 milj. euroa. Alkuvuoden tuloksen perusteella koko vuoden toiminnan tulosennuste on hieman yli 10 miljoonaa euroa eli samaa tasoa kuin vuonna 2022.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Ari Miettinen, puh. 050 531 9550

Osuuskauppa Suur-Savon liikevaihto toimialoittain.

 

 

Osuuskauppa Suur-Savo ja Savonlinnan teatteri ovat iloisia ilmoittaessaan syksyn S-Etunäytöksistä, jotka tarjoavat Osuuskauppa Suur-Savon asiakasomistajille ainutlaatuisen tilaisuuden nauttia huippuluokan teatteriesityksistä S-Etuhintaan.

S-Etunäytökset Savonlinnan teatterissa ovat:

Florian Zeller: Täydellinen lauantai / S-Etukortilla liput 28 € (norm. 33 €)

 

Markku Pölönen: Onnen maa / S-Etukortilla 31 € (norm. 36 €).

 

S-Etuhintaiset liput ostettavissa Savonlinnan Teatterin myyntipalvelusta:

Kauppatori 1, 57130 Savonlinna

  1. 044 510 3440

myynti@savonlinnanteatteri.fi

 

Ole nopea ja varmista paikkasi näissä upeissa esityksissä!

 

Toivotamme teille nautinnollisia hetkiä teatterissa Osuuskauppa Suur-Savon ja Savonlinnan Teatterin S-Etuyhteistyön ansiosta. Seuraa tarkemmin esitysten päivämääriä ja muita lisätietoja teatterin virallisilta verkkosivuilta ja somekanavilta.

S-ryhmä suunnittelee siirtymistä sähköisiin hintanäyttöihin marketeissaan. Tavoitteena on tuoda uudet sähköiset hintaetiketit yli 300 myymälään vuoden 2024 loppuun mennessä. Kumppanina muutoksessa toimii ruotsalainen Pricer. 

”Käynnistämme uudistuksen suurimmista myymälöistä ja ensimmäisessä vaiheessa uudet sähköiset hintanäytöt tuodaan suurimpiin Prismoihin ja S-marketeihin. Päätökset sähköisten hintaetikettien laajentamisesta muihin toimipaikkoihin tehdään seuraavassa vaiheessa, kun olemme keränneet ensivaiheen kokemukset näistä 300 myymälästä”, päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho SOK:lta toteaa.

”Osuuskauppa Suur-Savon toimialueella ensimmäiset Pricerin toimittamat sähköiset hintanäytöt tulevat käyttöön S-market Mikkeliin Kauppakeskus Stellaan. Vastaavanlaiset näytöt meillä on jo käytössä Savonlinnassa keväällä avatussa S-market Laitaatsillassa”, kertoo marketkaupan johtaja Satu Nieminen. Sähköiset hintaetiketit saadaan S-market Mikkelin uudistettuun myymälään loppuvuoden 2023 aikana. ”Keräämme käyttökokemusta ja päätökset muiden yksikköjen osalta tehdään myöhemmin”, Nieminen jatkaa.

Sähköisillä hintaetiketeillä tehostetaan myymälässä tehtävää työtä, ja samalla parannetaan asiakkaiden saamaa palvelua. Yksi etu uusissa Pricerin toimittamissa hintanäytöissä liittyy niissä olevaan LED-valoon, joka helpottaa etenkin verkkokaupan keräilyä.

”Tähtäämme kaikissa uudistuksissa parempaan asiakastyytyväisyyteen ja samalla siihen, että henkilöstö viihtyy työssään. Hintamuutokset osuvat pääosin valikoimajaksojen vaihdoksiin, ja etikettien vaihto on myymälässä työläs rupeama. Säästyvä aika tehostaa myymälän toimintaa ja vapauttaa aikaa muihin tärkeisiin tehtäviin. Sähköisessä muodossa tiedot ovat aina ajan tasalla paitsi hintojen, myös tuotetietojen osalta”, Päällysaho summaa.

 

Lisätietoja: marketkaupan johtaja Satu Nieminen, puh. 050 517 0374

Mikkelin raviradalla lauantaina 21.10.2023 kello 13.

S-Etukortilla ilmainen sisäänpääsy ja hernekeittotarjoilu (tarjoilu klo 13.30-16.00 / 2000 annosta).

Mukavaa oheisohjelmaa lapsille:

Tervetuloa mukaan iloiseen koko perheen tapahtumaan!

FASD-kampanja muistuttaa, että raskauden aikaiselle alkoholinkäytölle ei ole turvarajaa.

Osana kampanjaa kaikissa S-ryhmän myymälöissä aloitetaan alkoholijuomien myyminen lauantaina 9.9.2023 klo 9.09 eli 9 minuuttia tavallista myöhemmin.

Kampanjassa mukana on myös Alko ja R-kioski. Osallistumme kampanjaan jo neljättä kertaa.

 

Mikä FASD on?

FASD (fetal alcohol spectrum disorders) tarkoittaa alkoholin aiheuttamien sikiövaurioiden laajaa kirjoa. FASD koskettaa suurta joukkoa lapsia, nuoria ja aikuisia. Alkoholin aiheuttamat vauriot näkyvät vaikeuksina oppimisessa, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja oman käyttäytymisen säätelyssä. Suomessa syntyy joka vuosi 600–3000 lasta, joita äidin alkoholinkäyttö on vaurioittanut pysyvästi. Lue lisää Kehitysvammaliiton sivuilta.

 

Kansainvälinen FASD-päivä muistuttaa raittiudesta raskausaikana. Alkon, R-kioskin, S-ryhmän ja Kehitysvammaliiton yhteisellä kampanjalla lisätään tietoisuutta siitä että, alkoholinkäytölle ei ole raskausaikana turvarajaa. Alkoholinmyynti aloitetaan 9.9. Alkossa, R-kioskeissa sekä S-ryhmän myymälöissä yhdeksän minuuttia tavallista myöhemmin.

FASD-päivän 9.9. kampanjan tavoitteena on lisätä raskautta suunnittelevien ja odottavien äitien tietoisuutta siitä, että alkoholi ja raskaus eivät sovi yhteen. Alko on ollut jo vuodesta 2015 lähtien mukana lisäämässä FASD-tietoisuutta ja avannut ovensa FASD-päivänä 9.9. yhdeksän minuuttia normaalia aukeamisaikaa myöhemmin.

Alkojen lisäksi myös Kehitysvammaliitto, R-kioskit, S-ryhmän myymälät ja uutena yhteistyökumppanina Ensi- ja turvakotien liitto ovat mukana kampanjoimassa raittiin raskauden puolesta. Alkoholinmyynti aloitetaan R-kioskeissa ja S-ryhmän myymälöissä 9 minuuttia tavallista myöhemmin ja herätellään näin tärkeän teeman äärelle. Kampanjan viesti näkyy Alkon 373 myymälän lisäksi noin 420 R-kioskissa ja reilussa 1 000 S-ryhmän myymälässä.

”Yksikin FASD-lapsi on liikaa. Suomessa syntyy joka vuosi 600–3 000 lasta, jolla on jonkinasteinen alkoholin aiheuttama vaurio. Haluamme lisätä yleistä tietoisuutta raskaudenaikaisen alkoholinkäytön haitoista. Olemme iloksemme saaneet mukaan kampanjaan muita kaupanalan toimijoita. Kannamme yhteistä huolta lasten terveydestä”, kertoo Alkon vastuullisuuspäällikkö Marja Aho.

Raskaudenaikainen alkoholinkäyttö yksi merkittävimmistä kehitysvammaisuuden aiheuttajista

Raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on yksi merkittävimmistä kehitysvammaisuuden aiheuttajista länsimaissa. Alkoholin aiheuttama haitta olisi täysin estettävissä. Siihen riittää odottavan äidin täysraittius raskausaikana.

”Raskaudenaikaiseen alkoholinkäyttöön liittyy monia virheellisiä käsityksiä. Näistä yksi on se, että alkoholia voisi nauttia turvallisesti jossain raskauden vaiheissa. Alkoholi on kuitenkin haitallista kaikissa raskauden vaiheissa ja pienikin määrä voi aiheuttaa haittoja. Alkoholinkäyttöä tulisi pohtia aina myös läheisten näkökulmasta, ei vain omista lähtökohdista”, Marja Aho sanoo.

”Ensi- ja turvakotien liiton valtakunnallinen Pidä kiinni® -hoitojärjestelmä auttaa päihteitä käyttäviä raskaana olevia ja vauvaperheitä. Alkoholinkäytön vaikutuksista on tärkeää puhua kaikille odottaville vanhemmille, koska raskaudenaikaiselle alkoholinkäytölle ei ole turvarajaa”, kertoo Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä.

Aiemmin noin kymmenen alueosuuskaupan alueella käytössä ollut toimintatapa myydä heviosaston hävikkiä edullisesti on laajentunut tämän vuoden aikana kaikkiin S-market-ketjun myymälöihin ympäri Suomen. Kaikissa Osuuskauppa Suur-Savon S-marketeissa myydään hevihävikkiä edulliseen hintaan. Ensi viikolla vietetään valtakunnallista Hävikkiviikkoa.

Laatikoihin tai pusseihin kootaan myymälässä esimerkiksi hieman kolhiintuneita, mutta vielä käyttökelpoisia hedelmiä ja vihanneksia, jotka asiakas voi ostaa edulliseen kilo- tai kappalehintaan. Hinta saattaa vaihdella paikallisesti. Myytävän hevihävikin määrä vaihtelee päivittäin myymäläkohtaisesti.

Tähän mennessä saadut kokemukset hevihävikin myynnistä ovat olleet positiivisia. Hevihävikkituotteet käyvät myymälöissä nopeasti kaupaksi, ja hävikkiä saadaan vähennettyä tehokkaasti. Hevihävikkiä myydään yhdessä S-marketissa keskimäärin 70 kiloa viikossa. S-market-ketjuun kuuluu yli 400 myymälää.

-Hevihävikkiä on nyt tarjolla kaikissa S-marketeissamme. Tämä on hyvä arjen ekoteko ja kannustaa samalla terveellisempään ruokavalioon, kun kasviksia tulee lisättyä lautaselle. Muutenkin meille on tärkeää minimoida hävikkiä ja tämä on yksi tapa vaikuttaa siihen. Samalla saamme heviosaston hävikin parempaan hyötykäyttöön, sanoo marketkaupan johtaja Satu Nieminen Osuuskauppa Suur-Savosta.

Ensi viikolla vietetään Hävikkiviikkoa

Hävikkiviikko on Kuluttajaliiton koordinoima kampanja, jolla halutaan herättää keskustelua ruokahävikistä ja lisätä ruoan arvostusta. Tänä vuonna Hävikkiviikkoa vietetään viikolla 37 eli 11.–17.9.

S-ryhmän tavoitteena on edetä kohti hävikin puolittamista vuoteen 2030 mennessä, mikä on linjassa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa. Vuonna 2022 hävikki oli vähentynyt 19 % lähtötilanteeseen verrattuna. Myyntiin suhteutettu poisheittohävikki S-ryhmän marketkaupassa jäi viime vuonna alle 1,5 %:n.

Lisätietoja:
Satu Nieminen, marketkaupan toimialajohtaja, Osuuskauppa Suur-Savo, P. 050 517 0374

Osuuskauppa Suur-Savo investoi Mikkelin matkailuun uudistamalla Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkelin huoneita 2,15 miljoonalla eurolla. Uudistus koskee 73 hotellihuonetta sekä hotellikäytäviä.

 

Huoneuudistus aloitetaan lokakuun puolessa välissä ja ensimmäiset huoneet valmistuvat asiakkaiden iloksi jouluun mennessä. Koko uudistus on valmis toukokuussa 2024. Investoinnin työllisyysvaikutus on noin 37 henkilötyövuotta. Pääurakoitsijana toimii mikkeliläinen Kaarirakennus Oy ja kalusteurakasta vastaa savonlinnalainen Restamaster. Myös muina urakoitsijoina ja suunnittelijoina on käytetty paikallista osaamista. ‒ Huonekapasiteettimme on uudistuksen jälkeen 175 huonetta. Rakentaminen toteutetaan kerros kerrallaan ja näin koko projektin ajan huoneiden saatavuus säilyy hyvänä. Uuden ilmeen saavat myös hotellikäytävämme, kertoo Original Sokos Hotel Vaakunan hotellinjohtaja Kari Hänninen.

 

Viime vuosina Vaakunassa on uudistettu myös kokoustilat ja kylpyhuoneet – huoneuudistus on luonnollinen jatkumo tälle. ‒ Haluamme jatkossakin olla asiakkaiden ykkösvalinta ja sen eteen teemme pitkäjänteisesti työtä. Nyt alkava uudistus on jälleen osoitus halustamme panostaa palveluiden laatuun ja vieraiden viihtyvyyteen, sanoo Hänninen.

 

Uudistuksen sisustussuunnittelusta on vastannut Franz Design Oy. ‒ Suunnittelun lähtökohtana huoneuudistukselle on ollut kaupunkilaisuus ja paikallisuus. Huoneiden tunnelmaan sekä materiaaleihin on pyritty tuomaan ilmettä ympäröivästä kaupunkikuvasta, kertoo toimitusjohtaja Markus Viiperi Franz Design Oy:ltä. ‒ Toiminallisuuden osalta huoneluokkiin on pyritty löytämään ratkaisuja, jotka vastaavat hyvin eri asiakassegmenttien tarpeisiin, hän sanoo.

 

Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkeli hakee Sustainable Travel Finland -sertifikaattia

 

Tärkeä osa palveluiden laatua on myös toiminnan vastuullisuus ja kestävä kehitys, minkä vuoksi Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkeli hakee Sustainable Travel Finland ‑sertifikaattia. STF-merkki kertoo, että yritys kantaa vapaaehtoisesti vastuuta oman yritystoiminnan vaikutuksista luontoon, ihmisiin ja yhteiskuntaan. Visit Finlandin kehittämän Sustainable Travel Finland (STF) -ohjelman avulla vastuullisten toimenpiteiden omaksuminen ja kehittäminen helpottuu. Sustainable Travel Finland ‑kehittämisohjelma koostuu seitsemästä askelmasta, jotka suoritettuaan yritys saa käyttöönsä STF-merkin. ‒ Vastuullinen toiminta ja kestävä kehitys ovat asioita, joita asiakkaat meiltä odottavat, ja tähän muuttuvaan kysyntään meidän tulee vastata, sanoo Hänninen ‒ Sustainable Travel Finland ‑ohjelma antaa meille tarvittavat työkalut kestävän matkailun edistämiseen, joka on tavoitteemme nyt ja jatkossa, hän toteaa.

 

Lisätietoja:

 

Kai Nurmi, toimialajohtaja, Matkailu- ja ravitsemiskauppa, ABC-toimiala
puh. 0400 942 141, kai.nurmi@sok.fi

 

Kari Hänninen, hotellinjohtaja, Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkeli, puh. 050 528 8006,  kari.hanninen@sok.fi

 

 

Projektin osapuolet

 

Pääurakoitsija                                          Kaarirakennus Oy

Sähköurakoitsija                SE-Sähkö Oy

Kalusteurakoitsija               Restamaster Oy

LVI                                      Teknocon Oy

Sisustussuunnittelu            Franz Desing Oy

Arkkitehtisuunnittelu           Granlund Mikkeli Oy

LVIA-suunnittelu                Rejlers Finland Oy

Rakennesuunnittelu           Sitowise Oy

Osuuskauppa Suur-Savo remontoi Kauppakeskus Stellan tiloissa toimivan S-Pankkipisteen. Uudistus alkaa 4.9. ja valmistuu lokakuun aikana. Pankki palvelee asiakkaita koko remontin ajan. Uudistuksessa S-Pankin ilme päivittyy uuden brändin mukaiseksi.

– Uudistamisen myötä saamme pankkiin lisää tilaa. Nykyiset toimitilat ovat avokonttorityyppiset, mutta uudistuksessa asiakaspalvelupisteistä tehdään erillisiä huoneita, joissa asiakkaita saadaan palveltua entistä rauhallisemmissa tiloissa, kertoo Osuuskauppa Suur-Savon S-Pankkitoiminnan palvelupäällikkö Marika Brandtell.

– Asiakaspalvelupisteitä tulee remontin jälkeen viisi, joten asiointi meillä on sujuvaa. Mikäli remontin vuoksi joudumme hetkeksi sulkemaan pankin, tiedotamme siitä erikseen, jatkaa Brandtell.

Liitteenä havainnekuva tulevasta S-Pankin miljööstä.

Lisätietoja:
Marika Brandtell, S-Pankkitoiminnan palvelupäällikkö, Osuuskauppa Suur-Savo, p. +358 50 431 4043

Suomessa on palkittu laadukkaasti ylläpidettyjä Green Flag Award -viheralueita jo useamman vuoden ajan. Lepaan näyttelyssä 17.8.2023 julkistettiin 19 Green Flag Award -tunnuksen voittanutta viheraluetta – osa jo ennestään tuttuja GFA-puistoja, mutta myös monta uutta viheraluetta. Kansainvälinen Green Flag Award -tunnus myönnettiin 19 viheralueelle ympäri Suomea, mikä on Suomen GFA -historian suurin hakijamäärä. Green Flag Award on viheralueiden kunnossapidon ja hallinnoinnin laadun tunnistava palkintojärjestelmä, jota hallinnoi englantilainen Keep Britain Tidy -organisaatio, Suomessa Viherympäristöliitto ry.

Ensimmäistä kertaa hakuprosessissa mukana ollut Mikkelipuisto ihastutti tuomareita selkeällä kokonaisuudellaan, siistillä yleisvaikutelmallaan ja monipuolisuudellaan. Puiston monipuolinen käyttö koettiin alueen erityiseksi vahvuudeksi. Lisäksi tuomarit vaikuttuivat puiston ympäristövaikutusten arviointiin paneutumisesta alueella. Myös puiston tulevaisuuden suunnitelmat ja kehittämisajatukset saivat tuomareilta kiitosta.

-Tietysti meistä on hienoa, että Mikkelipuisto sai GFA-tunnuksen. Puutarhapuisto, jota Etelä-Savon ammattiopisto Esedu on ansiokkaasti hoitanut, saa ihmiset viihtymään alueella pidempään ja jäämään vaikka piknikille. Kiitos kuuluu myös lukuisille mallipuutarhojen kannatusjäsenille ja muille yhteistyökumppaneille, sanoo Osuuskauppa Suur-Savon toimialajohtaja Kai Nurmi. -Pomppulinnamaailma, vesipuisto ja Greenerin monipuolinen tarjonta sekä festarit ovat myös tärkeä osa Mikkelipuistoa. Olemme varmasti yksi Suomen monipuolisimmista puistoista ja aiomme jatkaa alueen kehittämistä edelleen, jatkaa Nurmi.

Hakijoista seitsemän ensikertalaisia – haun uusineet viheralueet säilyttivät tunnuksen

Ensimmäistä kertaa GFA-tunnuksen voittivat Mikkelipuiston lisäksi Finbyn Liikuntakeskus Paraisilla, Oulun Hupisaarten kaupunginpuisto, Riihimäen Perhospuisto, Snellmaninpuisto Kuopiossa, Jokilaakson matkailupuutarha Lapualla ja Harju Campus Park Ravijoella.

Tunnuksen uusivat viime vuodelta Lahden Pikku-Vesijärvenpuisto, Tampereen Hatanpään kartanonpuisto ja arboretum, Lepaan kampuspuisto, Mikkelin Naisvuori, Marketanpuisto ja Axxell Överbyn kampus Espoossa, Paraisten keskuspuisto, Kellonummen hautausmaa Espoossa sekä Kotkan viisi puistoa: Jokipuisto, Sapokan Vesipuisto, Fuksinpuisto, Sibeliuksenpuisto ja Katariinan Meripuisto.

Green Flag Award -palkintojärjestelmä on ainoa laatuaan koko maailmassa, jossa koulutettu tuomaristo arvioi viheralueen toimintaa sekä kirjallisesti hallinnointisuunnitelman avulla sekä kohdekäynneillä. Jokainen hakija vastaanottaa vuosittain kirjallisen ammattilaispalautteen, jossa arvioidaan viheralueen toimintoja 27 kohtaa sisältävän kriteeristön avulla. Kriteeristö vakiinnuttaa yleiset standardit laadukkaille viheralueille, jonka avulla voidaan esimerkiksi perustella ja kehittää alueiden vaatimaa rahoitusta sekä houkutella lisää käyttäjiä viheralueille.

Green Flag Award -hanke Suomessa: https://www.vyl.fi/tietopankki/green-flag-award-suomi/

Green Flag Award verkkosivu: https://www.greenflagaward.org/

 

Lisätietoja:
Kai Nurmi, toimialajohtaja, Osuuskauppa Suur-Savo, p.0400 942 141

S-market Mertalassa Savonlinnassa on alkamassa remontti, joka on valmis jouluun mennessä. Remontti on investoinniltaan noin 1,3 miljoonaa euroa. S-market Mertala avattiin vuonna 2010.

Osuuskauppa Suur-Savon S-marketien ryhmäpäällikkö Sami Marttisen mukaan remontissa uusitaan talotekniikkaa, laitteistoa ja myymälän kalusteita. -Rakennamme kiinteistöön lämpöpumpputekniikkaan perustuvan energiankierrätysjärjestelmän, joka käyttää kylmälaitteiden lauhdelämpöä kiinteistön lämmitykseen. Kesällä lämpöpumpulla tuotetaan tarvittava jäähdytys. Lisäksi teemme kevyitä peruskorjaus sekä kunnossapitotöitä ja uusimme lämmöntalteenottojärjestelmän, kertoo Marttinen.

Remontissa uusitaan myös marketin kylmälaitteet vaihtaen ne energiatehokkaampiin, kannellisiin ja ovellisiin malleihin. Kassapisteistä tulee entistä ergonomisemmat, vaa’at muuttuvat digitaalisiin malleihin, ostoskärryt uusitaan ja kalustoa päivitetään kokonaisuudessaan. Marketin kärrykatos siirtyy ulos, jolloin myymälään saadaan lisää tilaa. Myymälä ottaa käyttöön myös sähköiset hintanäytöt. Tuotevalikoimaa on rakennettu entistä paremmin vastaamaan asiakaskysyntää.

S-market Mertalan päällikkö Hanna Käyhkön mukaan uudistuksessa merkittävä muutos on uudet kylmälaitteet. -Avoimet kylmäkaapit ovat kohta historiaa ja myymälä päivittyy tähän päivään energiaystävällisillä kylmäkaapeilla. Se itsessään on jo iso ympäristöteko, hehkuttaa Käyhkö. -Meille tulee myös hihnallinen itsepalvelukassa ja henkilökunnan hyvinvointi on huomioitu hyvin uusilla kassapisteillä, joissa jokainen voi säätää kassapöydän omalle pituudelleen sopivaksi, jatkaa Käyhkö. -Koko meidän henkilökuntamme odottaa malttamattomana remontin lopputulosta ja iloinen tunnelmamme näkyy varmasti myös remontin keskellä. Toivotammekin uudet sekä vanhat asiakkaat tervetulleiksi S-market Mertalaan myös remontin aikana.

 

Yhteistyökumppanit:

Viessmann (kylmälaitteet)
Muutosryhmä (myymäläremontin toteuttajana)
Itab (kaluste)
IntrX (kaluste)
Checkmark (kassapöydät)
HL Display (listat)
Kariplast (miljöö)
Savonlinnan Rakennus- ja Peltityö Oy (sähkö- ja rakennustyöt)
SSP LVI Oy (LVI-työt)
RAU-Control Oy (automaatio)

Lisätietoja:
Sami Marttinen, S-market ryhmäpäällikkö, Osuuskauppa Suur-Savo, p. 050 564 5750