Yhä useampi lapsi kasvaa vähävaraisessa perheessä – lapsen joulun voi pelastaa pienellä teolla


12.12.2022

”En muista, milloin olisin voinut käyttää kerralla näin ison summan ruokakauppaan. Se on perheellemme ylellisyyttä”, kirjoitti meille lapsiperheen vanhempi, joka oli saanut jouluksi 70 euron lahjakortin ruokakauppaan.

Ruuan hintojen noustua isompikin summa hujahtaa lapsiperheen ruokakoriin hetkessä. Myös asuminen ja polttoaineet maksavat entistä enemmän. Hintojen nousun myötä köyhyys koskettaa Suomessa jo 30 000 uutta lasta, ja noin 129 000 lasta joutuu elämään päivittäin minimibudjetilla.

Näiden lasten perheissä on usein pulaa perusasioista: riittävästä ja monipuolisesta ruuasta, vaatteista ja kaikkien perheenjäsenten tarpeisiin sopivasta asumisesta. Kun tulot eivät riitä arjen välttämättömiin menoihin ja tilillä on satasten sijaan senttejä, rahankäyttö ei ole priorisointikysymys. Tiukimmilla ovat yhden vanhemman perheet.

Ruoka-apupisteillämme vierailee entistä enemmän lapsiperheitä, ja monilla vanhemmilla on suuri huoli epävarmasta tulevaisuudesta. Näemme Punaisen Ristin ruokajakeluissa myös nuoria, jotka ovat hakemassa syötävää perheelleen. Näin ei pitäisi olla, vaan jokaiselle lapselle ja nuorelle tulisi taata oikeus turvalliseen elämään.

Ongelma on ratkaistavissa

Lapsiperheköyhyys on jäänyt Suomessa pysyväksi ilmiöksi 90-luvun laman jälkeen, jolloin perhe-etuuksia leikattiin. Yksi ratkaisu ongelmaan on perhe-etuuksien ja perusturvan korottaminen riittävälle tasolle. Kun rahat riittäisivät normaaliin elämiseen, perheiden ei tarvitsisi säännöllisesti tukeutua toimeentulotukeen tai varsinkaan ruoka-apuun.

Viime aikoina lapsiperheisiin on kohdistettu myönteisiä uudistuksia. Harrastamisen Suomen malli tarjoaa kaikille mahdollisuuden maksuttomaan harrastamiseen. Lapsilisän yksinhuoltajakorotusta on nostettu, varhaiskasvatusmaksuja on alennettu ja tulevaan talveen on tekeillä työttömyysturvan lapsikorotus, lapsilisän yksinhuoltajakorotus ja ylimääräinen lapsilisä. Tukea poikkeuksellisessa tilanteessa tarvitaan, mutta määräaikaiset ratkaisut eivät poista lapsiperheköyhyyttä.

Tukien rinnalle tarvitaan myös pitkäjänteistä panostusta perheiden palveluihin: varhaisen tuen palveluihin, mielenterveyspalveluihin ja lastensuojeluun. Lisäksi perheet tarvitsevat tukea oikeiden palvelujen löytämiseen, sillä palveluviidakossa suunnistaminen tuottaa monille vaikeuksia.

Ruokalahjakortti voi olla joulun pelastus

Lapsiperheiden köyhyys on ratkaistavissa vain yhteiskunnan tuella ja poliittisten päätöksentekijöiden toimilla. Kuitenkin myös arkisilla teoilla on merkitystä.

Joulun tuoksut, maut ja pienet paketit luovat lapsuuden joulumuistot, jotka kantavat pitkälle aikuisuuteen ja omaan kotiin asti. Jo pienellä teolla voi pelastaa lapsen joulun. Helpoin tapa auttaa on lahjoittaa Hyvä Joulumieli -keräyksen kautta jouluruokaa vähävaraisen lapsiperheen joulupöytään.

Lahjakortin saaneiden lähettämissä palautteissa toistuu hämmästys ja ilo siitä, että joku tuntematon on halunnut auttaa. Kädenojennus toiselle tuo apua tarvitsevan näkyväksi.

Minulla kesti aika pitkään ennen kuin osasin koota ajatukseni, että meitä haluttiin auttaa. Nyt meillä on varaa auttaa myös äitiäni jouluruokien ostamisessa. Lupasin heti pojille, että he saavat ostaa isot karkkilaatikot jouluksi. Olisittepa nähneet heidän ilonsa sen jälkeen!”

Maaret Alaranta
Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori
Suomen Punainen Risti

Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin Hyvä joulumieli -keräyksen tavoitteena on ilahduttaa 21 000:ta kotimaan vähävaraista lapsiperhettä 70 euron ruokalahjakortilla. Keräys on käynnissä 17.11.–24.12.2022.

S-ryhmä osallistuu Hyvä joulumieli -keräykseen lahjoittamalla 40 000 euroa, minkä lisäksi S-ryhmän ruokakaupat ovat perheille jaettavien lahjakorttien ostopaikkoja.