Varma ja SOK ovat solmineet pitkän vuokrasopimuksen SOK:n pääkonttorista Vallilassa


15.3.2017

Varma ja SOK ovat solmineet uuden pitkäaikaisen vuokrasopimuksen SOK:n Vallilassa sijaitsevan pääkonttorin, Ässäkeskuksen, toimitilojen vuokraamisesta. SOK:n pääkonttori on ollut samoissa tiloissa vuodesta 1991 lähtien.

Varman omistama, noin 41 000 neliön, toimistokokonaisuus käsittää lisäksi lähes 500 autopaikan pysäköintilaitoksen ja sijaitsee Fleminginkatu 34:ssä. Ässäkeskuksen henkilöstömäärä on noin 1 950 henkeä. Hyvät liikenneyhteydet, kuten juna- ja metroaseman läheisyys, ja pysäköintitilat palvelevat kiinteistössä työskenteleviä ja vierailevia henkilöitä.

Osana uutta vuokrasopimusta Varma toteuttaa kohteessa mittavan peruskorjauksen, jolla kiinteistö modernisoidaan vastaamaan nykyaikaisia teknisiä ja toiminnallisia vaatimuksia.

– SOK:lla on pitkä historia Vallilassa. Ässäkeskuksessa toteutettavan kunnostuksen yhteydessä myös tilojen käytettävyys paranee vastaamaan nykyaikaisia toimitilatarpeitamme. Uudistamme koko Ässäkeskuksen monitilatoimistoksi, jossa työntekijät voivat joustavasti valita sopivan työskentely-ympäristön esimerkiksi tiimityöskentelyyn tai keskittymistä vaativaan työhön. Tehokkaampi tilankäyttö pienentää mm. hiilijalanjälkeä, sanoo SOK:n kiinteistöjohtaja Pasi Suutari.

– Olemme tyytyväisiä, että pitkäaikainen ja hyvä yhteistyömme SOK:n kanssa Vallilassa jatkuu. Kiinteistökannan peruskorjaus ja tarkoituksenmukainen käyttö myös tulevaisuudessa tukevat kestävää kehitystä ja Varman vastuullisen sijoittamisen tavoitetta vähentää kiinteistöjen hiilijalanjälkeä, toteaa Varman kiinteistöistä vastaava sijoitusjohtaja Ilkka Tomperi.

Lisätietoja:
Ilkka Tomperi, sijoitusjohtaja (kiinteistöt), Varma, puh. 050 379 1903, sähköposti etunimi.sukunimi@varma.fi
Pasi Suutari, kiinteistöjohtaja, SOK, puh. 040 504 4292, etunimi.sukunimi@sok.fi
Leena Rantasalo, viestintäpäällikkö, Varma, p. 050 300 7980, sähköposti etunimi.sukunimi@varma.fi