Uudistetun ABC Juvan avajaiset 29.4.


29.4.2021

ABC Juva on käynyt läpi mittavan remontin ja avajaisia päästään viettämään torstaina 29.4. Liikenne­myymälässä uusittiin niin keittiö, ravintolasali kuin marketkin. Asiakkaiden viihtyvyyden lisääminen oli yksi remontin lähtökohta, mutta samalla on parannettu myös mm. energiatehokkuutta.

ABC Juvan ravintola on kokenut todellisen kasvojenkohotuksen. Uusilla kalusteilla ja pintamateriaaleilla ravintola on saanut nykyaikaisen, valoisan ilmeen. Myös kokoustila on uusittu ja muutettu vastaamaan paremmin kokousten kysyntää. Samalla ravintolasaliin on saatu lisää asiakaspaikkoja. Lasten leikkipaikat niin sisällä kuin ulkona on uudistettu, samoin terassi.

Market on saanut uuden järjestyksen, mm. kassat ja kylmälaitteet on siirretty uuteen paikkaan, ja liikehuoneiston etukäytävä on otettu marketin käyttöön. Pullonpalautus ja wc-tilat on niin ikään uusittu. Myös keittiön koneet ja kalusto sekä kiinteistötekniikkaa uusittiin, mikä mahdollistaa toiminnan tehostamisen sekä koneiden ja laitteiden energiatehokkaamman käytön.

− Kiinteistötekniikan uudistuksessa rakennettiin ns. energian kierrätysjärjestelmä, jonka avulla ilmanvaihdosta ja kaupan kylmälaitteista saatava hukkalämpö voidaan varastoida tontille porattuihin energiakaivoihin. Maasta saatava energia hyödynnetään kiinteistön ja käyttöveden lämmityksessä lämpöpumppujen avulla. Energian kierrätysjärjestelmän avulla tavoitellaan 30 %:n säästöä osto­energian määrään. Jokainen investointi vie meitä kohti hiilinegatiivisuutta, korostaa vastuullisuutta toimitusjohtaja, kauppaneuvos Heikki Hämäläinen.

− Uudistus on ollut mittava ja kestänyt normaalia pidempään, koska halusimme taata koko remontin ajan täydet palvelut 24/7, kertoo toimialajohtaja Kai Nurmi. – Rakennusurakassa olemme käyttäneet maakunnan omia yrityksiä. Keittiöremontista vastasi Juvan rakennuspalvelu ja ravintolasalin urakasta Kaarirakennus, hän jatkaa.

Täysin uutta on Juvan kunnan ylläpitämä matkailuinfo, jossa on OiOin tekemä interaktiivinen infoseinä. Lisäksi Juvan MTK:lle ja Etelä-Savon MHY:lle on järjestetty esittelyseinä.

− Juvan kunnan Vehmaan alueen kehittämishankkeessa on työskennelty mm. alueen yhteistyön kehittämiseksi. Tämän tuloksena yhteistyö myös Osuuskauppa Suur-Savon kanssa on tiivistynyt ja kunnassa iloitaan hienosta näkyvyydestä, jota uudistetun liikenneaseman aulatila tarjoaa niin kunnan matkailuinfolle kuin alueen lähiruualle, tuottajille ja metsälle, sanoo Juvan Vehmaan hankkeen projekti­päällikkö Mirjami Laitinen.

ABC Juva valmistui v. 2003 ja siellä käy vuosittain noin 2,5 miljoonaa asiakasta. Työntekijöitä ABC Juvalla on 44 henkilöä. Liikennemyymäläpäällikkönä toimii Terhi Leskinen. Nyt toteutetun investoinnin kokonaiskustannus oli noin 2,9 milj. euroa, mikä tarkoittaa noin 50 henkilötyövuotta.

 

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen, 0500 553 765

toimialajohtaja Kai Nurmi, 0400 942 141