20.8.2025
Uuteen kehitysjohtajan toimeen nimitetty Tuomas Jääskeläinen tulee vahvistamaan osuuskaupan datalla johtamista Suur-Savon johtoryhmän jäsenenä. Kehitysjohtajan vastuualueita ovat asiakkuus, viestintä, data ja liiketoiminnan tuki ja Tuomaksen monipuolisella tiimillä tulee olemaan vahva rooli Suur-Savon liiketoimintojen datalähtöisessä kehittämisessä.
Tuomas työskentelee tiimeineen liiketoiminnan kumppanina ja yhteydessä talouden kanssa auttaa liiketoimintaa onnistumaan analysoimalla, ennustamalla sekä tuottamalla tietoa. Myös markettuen osuus tiimissä on merkittävä, ja sen myötä tiimillä on suora yhteys asiakasrajapintaamme. Tuomaksen vastuualueisiin kuuluvat myös tiedon hakutaitojen, hallinnoinnin ja jakamisen kehittäminen.
– Näillä muutoksilla rakennamme yhdessä kulttuuriamme datan jäsenneltyyn käyttöön, sekä -vahvistamme rakenteita päätöksenteon tueksi. Haluamme entisestään kehittyä muutosvauhdissa, jossa viestinnällä sekä tekniikan hyödyntämisellä on aivan keskeinen rooli, toteaa Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Taina Penttinen.
Tuomas Jääskeläinen siirtyy osuuskauppaan Mikkelin Pesulan toimitusjohtajan tehtävästä. Tuomas on työskennellyt Suur-Savossa 15 vuotta useissa eri liiketoimintajohdon tehtävissä ja hänellä on monipuolinen kokemus vähittäiskaupan liiketoiminnasta sekä talouden tukitoiminnoista. Hän on käynyt S-Päällikkö-valmennuksen ja on koulutukseltaan palvelujohtamisen KTM.
– Olen todella iloinen, että saan jatkaa osuuskauppapolkuani mielenkiintoisten pesulan toimitusjohtajavuosien jälkeen Suur-Savon kehitysjohtajan roolissa. Odotan kovasti yhteistä työarkea hienojen ammattilaisten kanssa. Yhdessä tiimini kanssa jatkamme entistä tiiviimmin operatiivisen toiminnan tukemista datalähtöisyyttä kehittäen, kertoo Jääskeläinen.
Tuomaksen tiimiin kuuluvat 1.10. alkaen:
Osuuskauppa Suur-Savon johtoryhmän muodostavat 1.10.2025 alkaen toimitusjohtaja Taina Penttinen, talousjohtaja Heikki Siira, henkilöstöjohtaja Tuula Lyytikäinen, marketkaupan johtaja Satu Nieminen, matkailu- ja ravitsemiskaupan sekä liikennekaupan toimialajohtaja Sami Kovanen sekä kehitysjohtaja Tuomas Jääskeläinen.
– Toivotan Tuomaksen lämpimästi tervetulleeksi johtoryhmään. Meillä on Suur-Savossa osaavaa henkilöstöä, ja on hienoa, että pystymme tiivistämään tiimien osaamista ja kehittämään palvelujamme entisestään, iloitsee Penttinen.
Lisätietoja:
Taina Penttinen, toimitusjohtaja, Osuuskauppa Suur-Savo,
taina.penttinen@sok.fi p. 050 420 3087
20.8.2025 | Paikallisia uutisia
15.8.2025 | Paikallisia uutisia
5.8.2025 | Paikallisia uutisia