Taidemaalari Pia Salo Osuuskauppa Suur-Savon kummitaiteilijaksi


13.5.2013

Osuuskauppa Suur-Savo on valinnut vuoden 2013 kummitaiteilijakseen taidemaalari Pia Salon.

Kummitaiteilijan valinta on osa Osuuskauppa Suur-Savon ja Taidekeskus Salmelan yhteistyötä. Valinta julkaistiin maanantaina 13. toukokuuta tiedotustilaisuudessa, jossa Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen luovutti Salolle stipendin hänen taiteelliseen toimintaansa.

Taidemaalari Pia Salo (s. 1975) on työskennellyt Taidekeskus Salmelan taiteilijaresidenssissä Mäntyharjussa tammikuusta 2013 alkaen ja hänen teoksiaan tulee esille Salmelan kesän 2013 taidenäyttelyyn. Raumalta kotoisin oleva Salo on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2008.

Salo kuvaa öljymaalauksissaan erilaisia naishahmoja, joiden kautta hän tutkii peittämisen ja paljastamisen välistä jännitettä. Naishahmojen poisluodut katseet, asennot ja asusteet luovat teoksiin salaperäisyyden tuntua. Taiteilija pyrkiikin teoksissaan tuomaan esiin todellisten henkilöiden sijaan ihmisen sisäistä maailmaa, muistoja ja tunteita, jotka paljastuvat katsojalle eräänlaisen verhon takaa. Salaperäisyyden luoma tunnelma on Salon teosten tärkein ajatuksia herättävä tekijä.

 

Kulttuuria tukemalla etuja asiakasomistajille

Osuuskauppa Suur-Savo haluaa osaltaan edistää oman toimialueensa hyvinvointia mm. tukemalla monipuolisesti alueen kulttuuria. Tämän yhteistyön kautta pystytään samalla tuottamaan asiakasomistajille erilaisia tapahtumaetuja.

Yksi osuuskaupan pitkäaikaisimmista yhteistyökumppaneista on Taidekeskus Salmela, jonka kanssa yhteistyö on jatkunut jo vuodesta 1997 alkaen. Myös S-ryhmä on yksi merkittävin sekä pitkäaikaisin Taidekeskuksen yhteistyökumppani.

Tulevan kesän tapahtumien osalta osuuskaupan yhteistyökumppaneita ovat mm. Savcor Ballet, Mikkelin Musiikkijuhlat, Rapion Myllyteatteri, Mikkelin teatteri, Visulahti, Jurassic Rock sekä Tanhuvaaran urheiluopisto.

 

Lisätietoja: 

Osuuskauppa Suur-Savo
toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen
p. 0500 553 765

 

Taidekeskus Salmela
toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala
p. 050 3388 114