21.12.2017
S-ryhmän ja Suomen Palloliiton Ässäkenttä-hanke on saavuttamassa sadan kentän tavoitteensa. Päätös sadannen kentän rakentamisesta tehtiin Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi joulun alla.
Sadas Ässäkenttä rakennetaan Savonlinnaan Mertalan koululle Savonlinnan kaupungin, Mertalan koulun sekä Osuuskauppa Suur-Savon ja Palloliiton yhteistyöllä. Kenttä valmistuu vuonna 2018.
Vuoden 2017 loppuun mennessä yhteistyö on tuottanut jo 80 Ässäkenttää eri puolille Suomea. Vuonna 2018 rakennetaan ennätykselliset 20 kenttää. Kaikkiaan osuuskaupat ovat tällöin tukeneet kenttien rakentamista miljoonalla eurolla.
– Osuuskaupat ovat olleet hankkeessa innolla mukana ja erityismaininnan ansaitsee osuuskauppa Arina, joka on tukenut 23 Ässäkentän rakentamista pohjoiseen Suomeen. Osuuskaupoille kentät ovat olleet luonteva osa Paras paikka elää -vastuullisuusohjelmamme toteuttamista, SOK:n sponsoroinnista vastaava kehityspäällikkö Mika Hovi kiittää.
Monitoimikenttäohjelman tavoitteena on ollut lasten ja nuorten liikunnallisen aktiivisuuden lisääminen lähiliikuntapaikkarakentamisen avulla, ja jo alkuperäisenä tavoitteena oli rakentaa 100 Ässäkenttää suomalaisten alakoulujen pihoille.
Ässäkentät tukevat varovaisestikin arvioiden 30–40 000 koululaisen ja päiväkotilaisen liikkumista vuoden ympäri. Kenttiä käyttävät tasapuolisesti niin tytöt kuin pojat. Koulujen palautteen mukaan kentät ovat lisänneet lasten välituntiliikkumista. Pelkästään Mertalan koulussa kenttää pääsee käyttämään lähes 700 oppilasta, eikä Ässäkenttien hyödyntäminen rajoitu vain koululaiskäyttöön.
– Suomen Palloliitto maan suurimpana lajiliittona kantaa omalta osaltaan vastuuta liikunnan ja liikkeen lisääjänä. Liikettä lisätään, kun tuodaan innostavia liikkumisen paikkoja ja välineitä lähelle käyttäjiä, Palloliiton olosuhdepäällikkö Tero Auvinen painottaa.
– Ässäkenttäohjelma on tuloksekkaasti edistänyt tätä tavoitetta ja samalla yhdistänyt esimerkillisesti järjestökentän, kunnat sekä elinkeinoelämän. Nämä Ässäkentät palvelevat paitsi koululiikuntaa, myös lasten, nuorten ja harrastajien vapaa-ajan liikuntamahdollisuuksia.
Lähiliikuntaa tukevien kenttien rakentamiseen tähtäävä S-ryhmän ja Palloliiton yhteistyö alkoi vuonna 2011.
Vuonna 2018 rakennettavat kentät:
Muonion kunta
Yhtenäiskoulu
Oulun kaupunki
Oulunsalon Kirkonkylän koulu
Oulun kaupunki
Knuutilankankaan alakoulu
Oulun kaupunki
Maikkulan koulu
Simon kunta
Maksniemen koulu
Ikaalisten kaupunki
Kilvakkalan koulu
Sastamalan kaupunki
Karkun koulu
Paraisten kaupunki
Nilsbyn koulu
Maskun kunta
Kurittulan koulu
Salon kaupunki
Toijan koulu
Harjavallan kaupunki
Pirkkalan koulu
Rauman kaupunki
Kourujärven koulu
Ulvilan kaupunki
Vanhankylän koulu
Jyväskylän kaupunki
Puuppolan koulu
Vihdin kunta
Nummelan koulu
Raaseporin kaupunki
Seminarieskolan
Raaseporin kaupunki
Katarinaskolan
Askolan kunta
Monninkylän alakoulu
Kaavin kunta
Kirkonkylän koulu
Savonlinnan kaupunki
Mertalan koulu
1.10.2024 | S-Etuja
1.10.2024 | Paikallisia uutisia
18.9.2024 | Paikallisia uutisia