Sokos Savonlinnan uudistus valmis


15.3.2013

Uudistuneen Sokos Savonlinnan avajaisia vietetään perjantaina 15. maaliskuuta. Sokos on toiminut Savonlinnassa syyskuusta 1980 lähtien ja Osuuskauppa Suur-Savolle Sokoksen liiketoiminta siirtyi vuonna 1997.

Sokos-kiinteistöä on remontoitu viimeisien vuosien aikana vaiheittain. Kaksi vuotta sitten remontoitiin Sokoksen alakerta, viime vuonna S-market ja S-Pankki sekä uusittiin liukuportaat ja asiakashissi. Nyt viimeisessä vaiheessa on valmistunut Sokoksen yläkerran remontti. Kesän aikana viimeistellään pysäköintialue sekä julkisivun mainosvalot. Investoinnin kokonaisarvo on noin 2 miljoonaa euroa ja sen työllistämisvaikutus 34 miestyövuotta.

 

Toiminnassaan Sokos panostaa viihtyisään asiointiympäristöön, hyvään asiakaspalveluun sekä monipuolisiin valikoimiin. Nyt Sokoksen yleisilme on päivitetty vastaamaan tavoitteita entistä paremmin. Yläkerrasta löytyy merkkishoppit, farkkucornerit, bisnespukeutumisen omat alueet, viihtyisät sovitustilat ja entistä valoisampi kahvila Presso. Naisten ja miesten pukeutuminen sekä sport-osasto ovat saaneet kokonaan uuden ilmeen.  Valikoima on laaja ja uusia merkkejä ovat mm. Mexx, Esprit Collection, Stones sekä Brave Soul. Lisää uusia merkkejä on tulossa syksyllä.

 

Sokos työllistää tällä hetkellä noin 30 ja S-market noin 15 henkilöä. Sokos-tavaratalojohtajana toimii Tiina Mehtonen ja S-market-päällikkönä Anne-Mari Salmenpää.

 

Rakennuttaja:

Osuuskauppa Suur-Savo

  • kiinteistöpäällikkö Heikki Vauhkonen
  • kiinteistötyöntekijä Ari Kuokka

 

Urakoitsijat ja suunnittelijat:

Kalustesuunnittelu              SOK:n myymäläsuunnittelu

Ark-suunnittelu                   Creo3 Oy, Anna-Maija Häkkinen

Rakennustyöt                     RV-Saneeraus Ay, Mikkeli

Kalusteurakka                     Pikval Oy

Sähkötyöt                            Sähkö-Saimaa Oy, Savonlinna                                     

LVI-työt                               Lvi Insmerk Oy, Savonlinna

Maalausurakka                   Savonlinnan rakennus- ja peltityö Oy

 

 

                      Lisätiedot: 

  • toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen, gsm. 0500 553 765
  • tavaratalonjohtaja Tiina Mehtonen, gsm 050 380 5699