2.3.2023
Sokos-tavarataloketju ja second hand -muodin verkkokauppa Emmy aloittavat yhteistyön, jonka odotetaan kasvattavan vaatteiden kierrättämistä sekä käytettyjen vaatteiden markkinaa merkittävästi Suomessa. Kaikkiin tavarataloihin tulee Emmy-myyntilaatikot.
Sokos on Suomessa ensimmäinen tavarataloketju, joka tuo vaatteiden kierrätysmahdollisuuden asiakkaiden ulottuville tällä laajuudella. Suomalaisten vaatekaapeissa lymyää käyttämättömänä rahanarvoisia aarteita. Yhteistyön tavoitteena on pidentää vaatteiden, asusteiden ja jalkineiden käyttöikää ja helpottaa käyttökelpoisten ja hyväkuntoisten vaatteiden kierrättämistä.
”Etsimme keinoja vaatteiden arvostuksen kasvattamiseksi, käyttöiän pidentämiseksi ja hoitamiseksi asiakkaalle helpolla tavalla. Tuomalla kestävän kuluttamisen palvelut lähelle arjen asiointia kynnys niiden käyttämiseksi madaltuu. Tätä asiakkaammekin ovat toivoneet”, sanoo kehitysjohtaja Päivi Juntunen, S-ryhmän tavaratalo- ja erikoisliikekaupasta.
”Yhteistyö on kiertotaloudellisesti historiallinen. Neljän miljardin euron vaatemarkkinasta käytettyjen osuus on nyt vain 1–2 prosenttia ja arvioimme, että nyt käynnistyvä yhteistyö voi kasvattaa käytettyjen vaatteiden markkinaa jopa 40 prosentilla. Kyse on tähän saakka Suomen suurimmasta käytettyjen vaatteiden markkinan laajentamisoperaatiosta”, taustoittaa Emmy Clothing Company Oy:n toimitusjohtaja Timo Huhtamäki.
”Sokos Mikkelistä Emmy-myyntilaatikko löytyy tavaratalon 2. kerroksesta, miesten pukeutumisosastolta ja Savonlinnasta tavaratalokerroksen kassapisteen vastapäätä, kertoo Osuuskauppa Suur-Savon tavaratalokaupan toimialajohtaja Tiina Mehtonen. ”Kierrätys on pieniä hyviä tekoja. Meille on ilo olla mukana mahdollistamassa vaatteiden kierrätys näin helpolla tavalla”, jatkaa Mehtonen.
Sokos auttaa oman tyylin löytämisessä ja kestävien pukeutumisvalintojen tekemisessä sekä kehittää uusia keinoja kestävän kuluttamisen ratkaisujen löytämiseksi lähelle arjen asiointia. Kiertotalouden edistäminen on tärkeä osa S-ryhmän vastuullisuusohjelmaa, jonka yksi keskeinen tavoite on kestävän kuluttamisen edistäminen yhdessä asiakkaiden kanssa.
Vinkit fiksujen vaatevalintojen tekemiseen
Mitkä vaatteet kiinnostavat erityisesti second handina?
8.10.2024 | Paikallisia uutisia
7.10.2024 | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
4.10.2024 | Paikallisia uutisia | S-Etuja | Tapahtumat