Osuuskauppa Suur-Savo uudistaa aktiivisesti Sale myymälöitään ja nyt uudistunut Sale löytyy myös Savonrannalta. Remontti aloitettiin maalis-huhtikuun taitteessa ja eteni suunnitellussa aikataulussa. Myymälä oli avoinna koko remontin ajan. Remontissa myymälä sai uudet energiaystävällisemmät kylmäkalusteet, kassapisteet, pikakassan, hyllykalusteet sekä uuden Sale -konseptin mukaisen miljöön, uusine väreineen ja materiaaleineen. Seinät maalattiin, friisit, opasteet, teippaukset sekä valokyltit uusittiin.
– Asiakkaidemme vastaanotto uudistukselle on ollut positiivinen ja monet ovat ääneen ihastelleet lopputulosta. Olemme saaneet paljon kiitosta siitä, että investoimme kaiken aikaa myös pienempiin kuntiin, kertoo Osuuskauppa Suur-Savon Sale-ryhmäpäällikkö Mika Korhonen. – Toteutamme aina remontit ympäristöarvot huomioiden, jatkaa Korhonen.
– Tietysti myös henkilökuntamme on tyytyväinen uudistuneeseen myymäläämme, sanoo Sale Savonrannan myymäläpäällikkö Saara Muhonen. – Töihin on kiva tulla, kun miljöö on siisti, uudenaikainen ja toimiva. Se lisää myös työtyytyväisyyttä. Ja eniten ilahduttaa se, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä uudistukseen. Olemme ylpeitä omasta Salestamme ja toivotamme asiakkaat lämpimästi tervetulleiksi meille, jatkaa Muhonen.
Asiointi Sale Savonrannan myymälässä on nyt entistä helpompaa, sillä myymälässä on avarammin tilaa liikkua ja opasteet ovat selkeämmin esillä. Myös valikoimissa on huomioitu asiakkaiden toiveet. Kokonaisuus on nyt raikas ja harmoninen.
Lisätietoja:
Mika Korhonen, Sale-ryhmäpäällikkö, Osuuskauppa Suur-Savo, p. 050 587 6690
Yhteistyökumppanit:
Granlund Mikkeli Oy ja Sitowise Oy
HonkaPro Oy
Savonlinnan Rakennus- ja Peltityö Oy
RAU Control Oy
Viessmann kylmäjärjestelmät OY, tekijät FCool OY
Muutosryhmä Oy
Kariplast Oy
Oy Checmark Ltd