Saimaa Sounds tuo kesällä 2023 metallia Mikkelipuistoon


9.12.2022

Saimaa Sounds toteutuu jo kolmatta kertaa Mikkelipuistossa, mutta musiikin tyyli vaihtuu tummempaan sävyyn. Tulossa on Saimaa Sounds goes Metal -rockfestari ja festaripäivä on perjantai 28.7. Esiintyjäkattaus on huikea. Tulevana kesänä lavalla saman illan aikana nähdään raskaan musiikin taitajat; Ruoska, BRHG ja Mokoma.

Industrial metal -bändi Ruoska tulkitsee väkevästi perussuomalaista sisua, ja runnoo tiensä sielujen syvimpiin ääriin. Melodista death metallia lavalle tuo mikkeliläinen, maailman lavoja valloittava, viime vuoden Emma-ehdokas, Bloodred Hourglass (BRHG). Bloodred Hourglass on nousemassa kovaa vauhtia kotimaisen modernin metallin kärkikastiin. Illan päättää suomenkielistä metallia soittava, pitkän uran luonut, aina niin mieletön Mokoma.

– Viime kesänä Saimaa Soundseilla tarjolla oli Dj- ja bilemusaa. Ensi kesänä musakattaus on erilainen. Mikkelipuisto on paikkana erinomainen myös vähän hevimpien festareiden järjestämiseen, kertoo Osuuskauppa Suur-Savon ryhmäpäällikkö, tapahtuman organisoija, Arttu Toroi.

Portit alueelle avataan klo 18 ja ikäraja festareille on 18 vuotta.

Pääsylippujen ja VIP-pakettien myynti festivaaleille on juuri alkanut. Lippuja myy Lippu.fi. Isompia yritysten ryhmävarauksia voi tiedustella lisäksi Suur-Savon myyntipalvelusta, puh. 010 764 2000 (0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min), sales.suur-savo@sok.fi.

Tapahtumaan pääsee tutustumaan osoitteessa saimaasounds.fi sekä seuraamalla tapahtuman somekanavia Facebookista Saimaa Sounds ja Instagramista @saimaasounds.

Lisätietoja:

Arttu Toroi, ryhmäpäällikkö, Osuuskauppa Suur-Savo, p. +358 50 344 1493