S-ryhmän ravintoloiden ja Foodoran yhteistyö laajenee valtakunnalliseksi


16.8.2023

S-ryhmän ravintolat ja Foodora ovat tehneet sopimuksen valtakunnallisesta yhteistyöstä. Nyt jo lähes 120 S-ryhmän valtakunnallisen ketjuravintolan, uniikkiravintolan ja franchising-ravintolan kotiinkuljetukset on saatavilla vain Foodorasta elokuusta alkaen.

Kuluttajien ostokäyttäytyminen muuttui koronan aikana, kun ruoan kotiin kuljetuksista tuli osa päivittäistä arkea. Trendi ei pysähtynyt koronan jälkeen, vaan se kehittyy edelleen ja kuluttajat hakevat tai tilaavat ruokaa kotiin erityisesti viikonloppuisin. Taloustutkimuksen vuonna 2022 tekemän Suomi syö* -tutkimuksen mukaan 37 prosenttia vastaajista hakee tai tilaa kotiin ruokaa vähintään kuukausittain. Vuoteen 2021 verrattuna kasvua on 7 prosenttiyksikköä.

S-ryhmän ravintolabrändit ovat suomalaisille tuttuja ja ravintoloissa käydään ahkerasti sekä juhlana että arkena. Alkanut yhteistyö Foodoran kanssa mahdollistaa suosikkiravintoloiden ruokien tilaamisen kotiin nyt ympäri maan.

– Me olemme tietysti tyytyväisiä S-ryhmän päätöksestä vahvistaa yhteistyötään Foodoran kanssa. S-ryhmä on luotettava kumppani, jolla on useita suomalaisille tutuiksi tulleita ravintoloita. Monissa kaupungeissa näillä ravintoloilla on suhteellisen suuri vakiintunut asiakaskuntansa, joita voimme palvella entistä paremmin, sanoo Foodoran toimitusjohtaja Joonas Kuronen.

Foodora toimii tällä hetkellä yli sadalla paikkakunnalla ympäri Suomen ja tilaus toimitetaan keskimäärin puolessa tunnissa kotiovelle.

 

Jatkossa S-ryhmän ravintolakotiinkuljetukset vain Foodorasta 

Monelta eri paikkakunnalta löytyy Rosso, Amarillo, Pizza & Buffa, Bistro, Coffee House, Spaghetteria, Trattoria, VENN ja ABC. Näiden lisäksi mukana on paljon myös S-ryhmän uniikkeja ravintoloita eri puolilta Suomea. Yhteensä ravintoloista on nyt mukana noin viidennes.

– Mukana tässä yhteistyössä ovat lähes kaikki alueosuuskaupat. Tavoitteenamme on monipuolisen ravintolatarjontamme kautta tuoda vaihtoehtoja asiakkaiden arkeen ja myös helpottaa ravintolahenkilöstön päivittäistä työtä. Jatkossa suosikkiruoat on helppo tilata kotiin yhdestä kanavasta, sanoo johtaja Juha Lindholm SOK:n Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta.

Suomi syö 2022* -tutkimuksen mukaan 79 prosenttia kuluttajista hakee tai tilaa ruokaa kotiin arkisin. 1 prosentti vastanneista päivittäin, 10 prosenttia viikoittain, 26 prosenttia kuukausittain ja 42 prosenttia harvemmin.

Foodoran toimitusalueet löytyvät os. foodora.fi. SOK:n ravintolat löytyvät os. raflaamo.fi (Listaus Foodorassa olevista S-ryhmän ravintoloista tiedotteen lopussa). Foodoran kautta tehdyistä S-ryhmän ravintoloiden tilauksista ei toistaiseksi saa Bonusta.

S-ryhmällä on kaikkiaan 18 valtakunnallista ravintolaketjua, jotka ovat vakiinnuttaneet asemansa osana asiakkaiden arkea ja juhlaa. Ketjuista vanhin on Rosso, joka on palvellut asiakkaita jo useassa sukupolvessa, yli 40 vuotta. Ketjujen lisäksi ryhmällä on uniikkeja ravintoloita, ja kaikkiaan lähes 500 ravintolaa eri puolilla Suomea. Vuoden 2023 aikana avataan noin 60 uutta tai uudistettua ravintolaa.

Suomen ja Pohjoismaiden suurin ruoka- ja päivittäistavarakaupan alan alustatalousyhtiö Foodora on osa saksalaista Delivery Hero -konsernia, joka on yksi maailman johtavimmista ruoan ja päivittäistavarakaupan toimitusalustoista. Foodora toimii kahdeksassa Euroopan maassa – Suomessa, Itävallassa, Tšekissä, Tanskassa, Unkarissa, Norjassa, Ruotsissa ja Slovakiassa. Suomessa yli 100 paikkakunnalla toimiva Foodora aloitti toimintansa Helsingissä kesällä 2015. Foodora toimittaa ravintolaruoat, päivittäistavarat ja paljon muuta suoraan ovelle alle puolessa tunnissa. Foodoran tavoitteena on mahdollistaa asiakkailleen enemmän aikaa heille tärkeiden asioiden parissa.

* Suomi syö -tutkimukseen osallistui yli 7000 vastaajaa ikäryhmästä 15–79-vuotiaat. Tutkimus toteutettiin 2.–13.5.2022.