9.2.2018
Tasaisesti kasvanut myynti ja parantunut suorituskyky nostivat S-ryhmän tulosta vuonna 2017.
S-ryhmän vuoden 2017 operatiivinen tulos oli 344 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2016 oli 290 miljoonaa euroa. SOK-yhtymän operatiivinen tulos nousi puolestaan 41 miljoonaan euroon edellisvuoden 29 miljoonasta. Koko ryhmän veroton vähittäismyynti kasvoi viime vuonna 2,3 prosenttia ja oli 11 273 miljoona euroa.
– Hyvä tuloskehitys jatkui erityisesti tavaratalokaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa sekä ABC-asemilla. Sokoksen ja Emotionin kirkkaasti plussalla oleva tulos on hyvä suoritus haastavassa markkinatilanteessa, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä korostaa.
Tavaratalokaupan tulosta nostivat uudistuneen Sokoksen osuvampi valikoima ja uudet merkit etenkin miesten pukeutumisessa. Matkailu- ja ravitsemiskauppa sai uutta virtaa ulkomaisten matkailijoiden määrän kasvusta, ravintoloiden uudistuksista sekä panostuksista parempaan asiakaskokemukseen. ABC-asemilla kasvua toivat etenkin polttonesteiden hintojen laskeminen ja ravintolakaupan uudistukset.
Myös S-ryhmän päivittäistavarakaupan tulos on säilynyt hyvällä tasolla. Ruokakauppojen kasvanut myynti on kompensoinut lasketuista katteista syntyvää tulosvaikutusta, ja ryhmän markkinaosuus on edelleen vahvistunut.
Digitaalisuus parantaa suorituskykyä ja palvelua
S-ryhmän investoinnit olivat viime vuonna 492 miljoonaa euroa. Viime vuosien suurin investointikohde on ollut uusi päivittäistavarakaupan logistiikkakeskus, joka saadaan kokonaisuudessaan käyttöön vuoden 2018 loppuun mennessä.
– Jo suurilta osin käyttöön otettu keskus on malliesimerkki automaation tuomasta säästöpotentiaalista. Tehokas logistiikka on keskeinen tekijä halvemmille hinnoille ja hyvälle saatavuudelle. Investoimme lisäksi muihin mittaviin digitaalisiin hankkeisiin ja palveluihin sekä energiatehokkuuteen, Heikkilä kertoo.
Osuuskaupat maksoivat bonusta jäsenilleen yhteensä 334 miljoonaa euroa. Rahaa asiakasomistajatalouksille maksettiin keskimäärin 164 euroa vuodessa, kun mukaan lasketaan bonusten lisäksi maksutapaetu, ylijäämänpalautus ja osuusmaksun korko.
S-ryhmän vuoden 2018 operatiivisen tuloksen odotetaan olevan vuoden 2017 tasolla. SOK-yhtymän operatiivisen tuloksen odotetaan edelleen kasvavan.
S-ryhmän ja SOK-yhtymän keskeiset luvut 1–12/2017
S-ryhmä kokonaisuudessaan (osuuskaupat + SOK-yhtymä) 1–12/2017:
SOK-yhtymä (SOK + tytäryhtiöt) 1–12/2017:
SOK-yhtymän tilinpäätöstiedote 1–12/2017 julkaistaan S-kanavalla 9.2.2018. S-ryhmän vuosi- ja vastuullisuuskatsaus sekä SOK-yhtymän tilinpäätös 2017 liitetietoineen julkaistaan maaliskuussa 2018.
20.12.2024 | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
17.12.2024 | Paikallisia uutisia
16.12.2024 | Paikallisia uutisia