S-ryhmä mukana kesän SuomiAreenassa


30.6.2015

S-ryhmä on mukana jo kolmannen kerran heinäkuun puolivälissä järjestettävässä Porin SuomiAreenassa. Tällä kertaa S-ryhmä nostattaa keskustelua omistajuudesta ja lähiruuasta yhdessä kumppaneidensa kanssa.

Maanantaina 13.7. S-ryhmä keskustelee yhdessä Suomalaisen Työn Liiton, Perheyritysten liiton, Teoston ja MTK:n kanssa, mikä on omistajuuden merkitys suomalaiselle yhteiskunnalle, mitä suomalaisen omistajuuden säilyttäminen ja vahvistaminen edellyttää uusilta päättäjiltämme.

Väkilukuun suhteutettuna Suomi on yksi maailman osuustoiminnallisimmista maista. S-ryhmä tuo keskusteluun osuustoiminnan merkityksen inhimillisen markkinatalouden toteuttajana. Osuuskaupassa kuka tahansa voi olla omistajana. Monipuoliset palvelut ovat lähellä omistajia ja osuuskaupat luovat alueille työtä.

Keskustelussa äänessä ovat muun muassa metsänomistaja ja Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Leena Mörttinen, muusikko Sipe Santapukki sekä kansanedustaja, osuustoiminta-aktiivi Erkki Tuomioja.

Keskustelu ”Miksi suomalainen ei (o)saa omistaa” järjestetään Eetunaukion lavalla 15.45 – 17.00 ja sen juontaa Kaiku Helsingin Kimmo Collander. Keskustelua voi seurata myös Twitterissä hashtagilla #omistajuus.

Oppositio haastaa hallituksen lähiruokapäivässä

Keskiviikkona 15.7. klo 11–14 Porin Mikkolan Prismassa nostetaan esille lähiruokaa yhdessä paikallisten lähituottajien kanssa.

Leikkimielisessä kilpailussa klo 12.15 – 13.00 hallituksen ja opposition joukkueet kisaavat etsien lähiruokatuotteita Prisman valikoimista. Mukana hallituksen joukkueessa ovat kansanedustajat Ari Jalonen (ps.) ja Susanna Koski (kok.) sekä opposition joukkueessa Pekka Haavisto (vihr.) ja Tytti Tuppurainen (sd.)

Kilpailun jälkeen Tuomas Enbuske tenttaa päättäjiä lähiruuasta ja sen edistämisestä.

Lähiruokapäivän järjestävät SOK ja Satakunnan Osuuskauppa yhteistyössä Kuluttajaliiton ja MTK:n kanssa.

Prisma Mikkola sijaitsee osoitteessa Itäkeskuksenkaari 6.