S-ryhmä, Digital Foodie ja Gastronautti ottavat askeleen kohti sosiaalista verkkokauppaa


8.6.2011

S-ryhmän ja Digital Foodien keväällä 2010 lanseeraama Foodie.fm -palvelu on reilun vuoden aikana kehittynyt älykkäästä ruoka-apulaisesta vuorovaikutteisuutta vahvasti hyödyntäväksi yhteisöpalveluksi. Uusin lisuke palvelussa on liityntä ruuan kotiinkuljetukseen, jota päästään käyttämään kesällä pääkaupunkiseudulla. Liitynnän kotiinkuljetukseen tuottaa Gastronautti Oy, jonka kanssa S-ryhmä on toteuttanut ruoan verkkokauppaa vuodesta 2009 alkaen.

”Liityntä Foodieen avautuu heinäkuussa testikäyttöön pääkaupunkiseudulla. Myöhemmin syksyllä tehdään saatujen kokemusten perusteella päätöksiä käytön laajentamisesta muille Gastronautin Kauppakassipaikkakunnille, eli Turkuun, Ouluun ja Kuopioon”, Gastronautti Oy:n toimitusjohtaja Jani Penttilä kertoo.

Reseptejä suosittelevana ruoka-apulaisena ja digitaalisena ostoslistana toimintansa aloittanut Foodie.fm -palvelu on muokkautunut vuoden aikana S-ryhmän ruokakaupan tuotevalikoiman ympärillä toimivaksi sosiaaliseksi yhteisöksi. Palvelun käyttö on nyt myös aiempaa yksinkertaisempaa.

”Älypuhelin- ja iPhone-sovellukset saivat ensin rinnalleen Facebook-käyttöliittymän ja nyt Foodieta voi käyttää verkkopalvelussa myös ilman rekisteröitymistä”, Digital Foodien toimitusjohtaja Kalle Koutajoki sanoo.

Yksilöllistä sosiaalisuutta

Yhteisöllisyys ja yksilöllisyys yhdistyvät Foodie.fm-palvelussa luontevasti.

”Foodien ytimenä toimivat käyttäjän valintoihin ja tykkäämisiin perustuvat tuote- ja reseptisuositukset. Uuden version myötä päivitetyllä haku- ja suositusmoottorilla valintoja voi tarkentaa vaikkapa sen suhteen, haluaako suosia luomua, kotimaista ruokaa tai edullisia tuotteita. Myös erilaiset erikoisruokavaliot on huomioitu aiempaa paremmin. Tällä pyritään vastaamaan ihmisten henkilökohtaisiin tarpeisiin ja massaräätälöimään palvelu jokaiselle itsensä näköiseksi. Tämä on maailmanlaajuisesti uniikki konsepti”, Kalle Koutajoki jatkaa.

S-ryhmä on vienyt palveluun Yhteishyvä Ruoan kattavan reseptiarkiston lisäksi hinta- ja tuotetiedot ravintoarvoineen noin 15.000 päivittäistavarakaupan ketjuvalikoimiin kuuluvasta tuotteesta.  Palvelussa on reseptejä myös muun muassa Valiolta, Raisiolta, HK:lta ja Unileveriltä.

Sosiaalisuus näkyy Foodiessa suosikkireseptien ja tuotesuositusten jakamisena sekä tuotteiden ja reseptien vapaana kommentointina.

 ”Läpinäkyvyys on tätä päivää. Foodien avulla teemme ruokaostoksista hauskempia ja helpompia, ja avaamme samalla kanavan asiakkaidemme palautteille, suosituksille ja keskustelulle.  Asiakkaidemme omistamana yritysryhmänä tämä on meille varsin luontevaa”, S-ryhmän päivittäistavarakaupan valikoimajohtaja Ilkka Alarotu tähdentää.

S-ryhmä haluaa olla edelläkävijä päivittäistavarakaupan digitaalisten palveluiden käyttöönottajana.

”Asiakkaidemme arki muuttuu ja meidän on muututtava mukana. Haluamme aktiivisesti testata, minkälaisiin uusiin palveluihin asiakkaillamme on kiinnostusta. Foodien ja Gastronautin yhteistyö on esimerkki kahden tärkeän yhteistyökumppanin osaamisen yhdistämisestä ja maailmanlaajuisestikin merkittävästä ruokakaupan palveluinnovaatiosta”, Ilkka Alarotu summaa.