Osuuskauppa Suur-Savon Vuoden esimies ja Vuoden nousijatiimi 2021 on nyt valittu


1.6.2022

Osuuskauppa Suur-Savon vuoden 2021 esimieheksi valittiin Osuuskauppa Suur-Savon Mikkelin ravintoloiden ryhmäpäällikkö Arttu Toroi. Työnsä Osuuskauppa Suur-Savossa Arttu aloitti 1.1.2019, toimien Osuuskauppa Suur-Savon Savonlinnan ravintoloiden ryhmäpäällikkönä. Vuoden 2020 alussa Arttu siirtyi Mikkeliin vastaamaan Mikkelin ja Pieksämäen ravintoloista, jossa tehtävässä hän toimii edelleen.

− Arttu on osoittanut koko osuuskaupassa työskentelynsä ajan esimerkillistä sitoutumista työtehtäviinsä ja toiminut menestyksekkäästi ravintolapäälliköiden esimiehenä. Erityisesti nyt viimeisen kahden koronavuoden aikana Arttu on ollut tärkeä linkki ravintolahenkilökunnan työllistämisessä muille toimialoille. Arttu nauttii suurta luottamusta niin johdon kuin omien alaistensa keskuudessa. Tästä ovat osoituksena työyhteisötutkimuksen tulokset, jotka ovat olleet erinomaisella tasolla niin yleisindeksin kuin johtamislupausten osalta, kertoo valinnan perusteita Osuuskauppa Suur-Savon matkailu- ja ravitsemiskaupan sekä ABC-toimialan toimialajohtaja Kai Nurmi.

Vuoden 2021 nousijatiimiksi valittiin Suursavonauton Vantaan autokaupan tiimi. Vantaan vaihtoautoliike avattiin huhtikuussa 2021 ja toiminta siellä on lähtenyt hienosti käyntiin. -Vantaan tiimi on yltänyt hurjan hienoihin tuloksiin ottaen huomioon sen, että Vantaan myymälä on autokauppamme ensimmäinen pelkästään käytettyjen ajoneuvojen myyntiin keskittyvä liike sekä sijainniltaan meille täysin uudella maaperällä, kertoo Osuuskauppa Suur-Savon autokaupan toimialajohtaja Ilkka Häkkänen. Vantaan autokaupan työtyytyväisyys oli korkealla tasolla ja se teki ensimmäisenä toimintavuotenaan vahvasti positiivisen tuloksen.

Vuonna 2021 Osuuskauppa Suur-Savo valittiin Suomen innostavimmaksi työpaikaksi suurten organisaatioiden sarjassa. Se oli upea palkinto koko osuuskaupan henkilökunnalle. Keväällä 2022 koko Osuuskauppa Suur-Savon henkilökunnalle maksettiin ylimääräinen tulospalkkio kiitoksena erinomaisesta työstä koronavuonna 2021.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja, Ari Miettinen, p.050 531 9550, ari.miettinen@sok.fi

toimialajohtaja, Kai Nurmi, p.0400 942 141, kai.nurmi@sok.fi

toimialajohtaja, Ilkka Häkkänen, p.050 375 0106, ilkka.hakkanen@sok.fi