Osuuskauppa Suur-Savon parhaat palkittiin


23.4.2018

Osuuskauppa Suur-Savon vuoden 2017 menestyjät julkistettiin Mikkelissä järjestetyssä henkilöstöjuhlassa lauantaina 21. huhtikuuta.

Vuoden 2017 esimieheksi valittiin Prisma Mikkelin päivittäistavaraosaston myyntipäällikkö Jari Liimatainen.

Prisma Mikkelissä on toteutettu toiminnan muutosprosessi, jonka Jari Liimatainen on vienyt määrätietoisesti ja tuloksellisesti maaliin. Samalla yksikön työ- ja asiakastyytyväisyys on parantunut. Myös Prisma-ketjun tavoitemittarit ovat Prisma Mikkelissä hyvällä tasolla.

Vuoden 2017 työryhmäksi valittiin Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkeli.

Vuonna 2017 Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkelin myynti ja tulos kehittyivät edellisvuotta ja budjetoitua paremmin. Markkinaosuuden kasvu läpi vuoden oli odotettua suurempi ja henkilökunnan työtyytyväisyyttä kuvaava tyt-indeksi oli erinomaisella tasolla. Valintaan vaikutti myös Original Sokos Hotel Vaakuna Mikkelin menestyminen S-ryhmätasolla, sillä se oli Sokos Hotels -ketjun vuoden 2017 paras hotelli ja Mystery Shopper ‑tutkimuksessa Original-sarjan valtakunnan ykkönen. Lisäksi hotellipäällikkö Hanna Coker-Appiah sai Vuoden 2017 S‑Boss-tunnustuksen.

Lisäksi palkittiin Vuoden nousija -tiimit, jotka olivat Sale Tusku ja Gastropub Eino.

Gastropub Einon toiminta kehittyi vuoden 2017 aikana niin myynti‑, tulos- kuin tyt-indekseilläkin mitattuna. Toiminnan tehostamisen johdosta Gastropub Einon tuloskehitys oli hyvää.

Sale Tusku on täyttänyt asiakkaiden odotukset ja vastannut kysyntään Tusku-Siekkilä-Lehmuskylä -alueella. Työtyytyväisyydessä Sale Tusku on Osuuskauppa Suur-Savon parhaita yksiköitä, mikä näkyy puolestaan asiakastyytyväisyydessä ja sitä kautta erinomaisena myynnin ja tuloksen kehityksenä.

 

Lisätietoja
toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen, p. 0500 553 765