Osuuskauppa Suur-Savolta 400 000 euroa Etelä-Savon pääomarahastoon


8.12.2020

Osuuskauppa Suur-Savo sijoittaa 400 000 euroa rahastoon, jonka tarkoituksena on vauhdittaa ja kansainvälistää Etelä-Savon yritystoimintaa. Osuuskauppa haluaa olla aktiivisesti mukana kehittämässä maakunnan elinvoimaisuutta. Suurimmat sijoitukset pääomarahastoon tekivät Osuuskauppa Suur-Savo ja OP Suur-Savo eli yhteensä 800 000 euroa. ”Me maakunnan vahvat osuustoiminnalliset toimijat halusimme loppusuoralla varmistaa kasvuyritysrahaston toteutumisen omilla lisäpanostuksillamme. Meistä on tärkeää käyttää tämä tilaisuus hyödyksi juuri tässä hetkessä, että maakuntaa saadaan kehitettyä eteenpäin. Kun valtiokin on mukana ELY-keskuksen kautta, emme halunneet menettää tätä maakunnan kehittämisen mahdollisuutta”, kauppaneuvos, toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen Osuuskauppa Suur-Savosta kertoo.
Hän toivoo, että kasvuyritysrahasto vauhdittaa maakunnan yritysten kasvua ja investointeja niin, että maakuntaan syntyy lisää uusia työpaikkoja. ”Mielelläni näkisin kasvua ja investointeja korkeaan teknologiaan sekä maakunnan vahvuuksiin kuten puhtaaseen veteen, puhtaaseen ilmaan, metsään ja miksei ruokaankin.”

Etelä-Savon pääomarahaston tarkoituksena on täydentää rahoitusmarkkinoilta puuttuvaa pääomaa, joka suunnataan vasta aloittaneille ja nuorille yrityksille. Rahasto tekee sijoitusstrategian mukaisia sijoituksia yrityksiin, joilla on kasvupotentiaalia ja sitä kautta kehittää ja tukee yritystoimintaa ja elinvoimaisuutta. Rahaston tarkoituksena on mahdollistaa sijoituksia koko rahaston maantieteelliselle alueelle sekä parantaa tällä alueella yritysten rahoitusmahdollisuuksia. Sijoitukset pyritään mahdollisuuksien mukaan tekemään laajasti koko rahaston maantieteelliselle toimialueelle siten, että kaikki rahaston toimintaan osallistuvat julkiset sijoittajat voivat hyötyä rahaston tarjoamasta mahdollisuudesta.

Rahaston toimintaa tukevat Mikkelin, Savonlinnan ja Pieksämäen ja koko Etelä-Savon elinkeinoelämää kehittävät rakenteet ja niiden asiantuntemus. Etelä-Savon pääomarahaston taustalla ovat Mikkelin, Savonlinnan ja Pieksämäen kaupungit, Etelä-Savon ELY-keskus sekä muut yksityiset sijoittajatahot.