Osuuskauppa Suur-Savo Suomen toiseksi innostavin työpaikka


6.2.2018

Osuuskauppa Suur-Savo on sijoittunut toiseksi Suomen innostavimmat työpaikat 2018 -kilpailussa. Kilpailuun osallistui satoja suomalaisia organisaatioita, jotka ovat toteuttaneet Corporate Spiritin Peoplepower®-henkilöstötutkimuksen. Kilpailun voitti Suomalainen Kirjakauppa.

Osuuskauppa Suur-Savossa vuosittain toteutettavan henkilöstön työtyytyväisyystutkimuksen tulos oli erinomainen. Kokonaisindeksi oli 76,4 pistettä, mikä on 10,3 pistettä Suomen yleisnormin yläpuolella. Tutkimukseen vastasi 93 % Osuuskauppa Suur-Savon henkilöstöstä, joten tulosta voidaan pitää luotettavana. Alueosuuskaupoista Osuuskauppa Suur-Savo oli Suomen paras.

Suomen innostavimmat työpaikat on tunnustus organisaatioille, jotka ovat saavuttaneet erinomaiset tulokset Corporate Spiritin toteuttamassa henkilöstötutkimuksessa. Suomen innostavimmissa työpaikoissa on korkea henkilöstön omistautuneisuus ja toimintaa kehitetään pitkäjänteisesti yhdessä henkilöstön kanssa. Organisaation henkilöstö on innostunut, motivoitunut ja omistautunut työskentelemään yrityksen päämäärien ja liiketoiminnan kasvattamisen puolesta.

– Työtyytyväisyys on erittäin tärkeä asia työssäjaksamisen kannalta. Kun töissä on hyvä ilmapiiri, se heijastuu myös meidän jokaisen omaan jaksamiseen arjessa, toteaa henkilöstöpäällikkö Tuula Lyytikäinen.

– Henkilöstön työtyytyväisyys on ollut jo vuosikymmenten ajan strateginen painopiste Osuuskauppa Suur-Savossa. Olemme vuosittain saavuttaneet työtyytyväisyyden osalta erinomaisia tuloksia ja tämä saavutus on palkinto pitkäaikaisesta työstä. Onnittelut ja kiitos henkilöstöllemme hienosta saavutuksesta, innostuneisuudesta ja halusta olla mukana rakentamassa Osuuskauppa Suur-Savon menestystarinaa, kiittää toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen.

Corporate Spirit on julkaissut 20 Suomen innostavinta työpaikkaa vuodesta 2016 alkaen. Edellisinä vuosina Osuuskauppa Suur-Savon sijoitus on ollut kahdeksas ja neljäs.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja
Heikki Hämäläinen 
puh. 0500 553 765