Osuuskauppa Suur-Savo ja Mikkelin Musiikkijuhlat tarjoavat tapahtumia ja hintaetua konserttilippuihin S-Etukortilla


4.7.2024

− Me Osuuskauppa Suur-Savossa haluamme olla mukana tekemässä ja tukemassa hyviä asioita. Vastuullisena eteläsavolaisena toimijana tuemme eri muodoissa toimialueemme kulttuuria ja urheilua.

Mikkelin Musiikkijuhlat on merkittävä musiikkitapahtuma, joka vaikuttaa laajasti alueemme vetovoimaisuuteen. Siksi koemme tärkeäksi olla mukana tukemassa tätä koko Mikkelin seutua elävöittävää kulttuuritapahtumaa. Haluamme myös saada korkeatasoisen kulttuurin nivoutumaan osaksi asiakkaidemme arkea niin, että kaikilla olisi mahdollisuus osallistua konsertteihin, Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja, kauppaneuvos Ari Miettinen toteaa.

Osuuskauppa Suur-Savo on Mikkelin Musiikkijuhlien pääyhteistyökumppani. Sokos Hotel Vaakuna majoittaa konserttien solistit ja Osuuskaupan ravintolat tarjoavat ravintolapalveluita niin vieraille kuin taiteilijoillekin. Kumppanuuden myötä myös tiedotus merkittävästä tapahtumasta paikkakuntalaisille sujuu kattavasti.

MIKKELIN MUSIIKKIJUHLAT SOI OSUUSKAUPAN TOIMIPISTEISSÄ

Yhteistyön avulla Mikkelin Musiikkijuhlat tuo jälleen laajan kirjon vapaapääsyisiä musiikkiesityksiä Osuuskauppa Suur-Savon toimipaikkoihin. Kauppakeskus Stellan Tähtitori on festivaalin oheisohjelmatarjonnan sydän, jossa pidetään avajaispäivän konsertti sekä päivänavaukset.

3.8. Etkokonsertissa esiintyvät ESMO-yhdistyksen solisteina sopraano Laura Heinonen, mezzosopraano Anu Ontronen ja baritoni Samuli Takkula sekä ESMOn pianotrio. Erkki Lasonpalo esittelee vuoden 2024 festivaalin ohjelman. 4.-11.8. päivänavauksissa Elisa Suominen haastattelee festivaalin esiintyjiä, kulttuurivaikuttajia sekä tärkeitä mikkeliläisiä, mm. Osuuskaupan toimitusjohtaja Ari Miettistä. Päivänavauksien koko vieraslista julkaistaan pian.

On the Move! -konsertteja on kuultu jo 20.6. Mikkelin Prismassa ja ABC Kuortissa, jolloin Juhannustunnelmaa olivat iloisille kuulijoille luomassa puhallinduo

Kuvassa Ville Viitakoski & Otto Lindstedt sekä pianisti Mirva Helske ABC Kuortissa.

Ohjelma jatkuu 24.7. Saimaa Food Festin yhteydessä, 31.7. Gastropub Einon illassa, 8.8. Kesäterassi Malialla sekä 9.-11.8. Cafe Stellassa kahvilamusiikin merkeissä. Esiintymässä ovat seuraavaksi mm. bassolaulaja-pianisti Matti Turunen, lauluyhtye Evenio, puhallinduo Ville Viitakoski & Otto Lindstedt sekä pianisti Juho Valjakka.

Tarkista Osuuskauppa Suur-Savon On the Move! -konsertit artikkelin lopusta, sekä täydennykset koko On the Move! -ohjelmaan täältä.

S-RYHMÄN ASIAKASOMISTAJAETU KONSERTTEIHIN

Osuuskaupan asiakasomistajille on tarjolla myös edullisemmat liput 6.8. Nuorta Voimaa ja 10.8. Oopperagaala konsertteihin. S-etu on 10/5 € lipputyypistä riippuen. Varaa omat lippusi osoitteesta www.lippu.fi/artist/mikkelin-musiikkijuhlat/.

RAVINTOLAT

Mikkelin Musiikkijuhlien aikana illallista tarjoavat mm. S-ryhmän Gatropub Eino ja Mikio Kitchen & Bar!

Gastropub Eino tarjoaa Mikkelin Musiikkijuhlien aikaan suositusmenun festivaalivieraille. Miltä kuulostaisi juusto- ja leikelautanen hapanjuurileivän kanssa, kunnon pippuripihvi ja sitruunapiiras marengilla? Mikio Kitchen & Bar, aasialaisesta keittiöstä inspiraationsa ammentava Aasia cross kitchen -ravintola on uusin lisäys Mikkelin tarjontaan.

Tarkista aukioloajat ja varaa pöydät ennakkoon osoitteessa raflaamo.fi.

OSUUSKAUPPA SUUR-SAVO 

Osuuskauppa Suur-Savo on yli 71 000 asiakasomistajan omistama yritys, joka toimii Etelä-Savossa 12 kunnan alueella. Toimialueemme kattaa Mikkelin, Pieksämäen ja Savonlinnan talousalueet. Jo lähes 80 % toimialueen talouksista on osuuskaupan asiakasomistajia. Osuuskaupan perustehtävä on vastata asiakasomistajien tarpeisiin tuottamalla kilpailukykyisiä palveluja ja etuja sekä olla samalla mukana kehittämässä ja ylläpitämässä oman toimialueen hyvinvointia.

Osuustoiminnallisen periaatteen mukaisesti osuuskauppa käyttää liiketoiminnasta syntyvän tuloksen asiakasomistajien ja oman toimialueen hyväksi. Investoimme vahvasti toimipaikkaverkostomme kehittämiseen ja Osuuskaupan tuloksesta maksamme Bonuksen lisäksi asiakasomistajillemme ylijäämänpalautusta.

Tärkeä osa oman toimialueen hyväksi tehtävää toimintaa on yhteistyö alueellisten toimijoiden kanssa. Osuuskauppa Suur-Savo tukee vuosittain monin eri tavoin mm. lasten ja nuorten harrastus- ja hyvinvointimahdollisuuksien edistämistä sekä alueen kulttuuri- ja tapahtumatoimijoita. Kuvassa kauppaneuvos Ari Miettinen.

ON THE MOVE! 2024 GOES OSUUSKAUPPA SUUR-SAVO

 

20.6. klo 11 Prisma Mikkeli ja klo 14 ABC Kuortti, Ville Viitakoski (trumpetti), Otto Lindstedt (baritonitorvi) ja Mirva Helske (piano)
24.7. klo 12 Saimaa Food Fest, Mikkelipuisto, Lauluyhtye Evenio
31.7. klo 19 Gastropub Eino, Pikku-Matin pianoilta, Matti Turunen (laulu & piano)

Kauppakeskus Stellan Tähtitori,
3.8. klo 13.30 Päivänavaus
 vieraana festivaalin johtaja Erkki Lasonpalo
3.8. klo 14 Etkokonsertti, Laura Heinonen (sopraano), Anu Ontronen (mezzosopraano), Samuli Takkula (baritoni) & ESMO Ensemble (Susanna Mieskonen-Makkonen, viulu, Matti Makkonen sello & Mirva Helske piano)
4.–11.8. klo 12 (9.8. klo 11) Päivänavaukset, haastattelijana Elisa Suominen. Ohjelma julkistetaan pian.

8.8. klo 18 Kesäterassi Malia, Ville Viitakoski (trumpetti) ja Otto Lindstedt (baritonitorvi)
9.8. klo 10 Café Stella, kahvilamusiikkia, Arttu Sipilä (trumpetti) ja Juho Valjakka (piano)
10.8. klo 11 Café Stella, kahvilamusiikkia, Terhi Savo-Helske (huilu) ja Juho Valjakka (piano)
11.8. klo 11 Café Stella, kahvilamusiikkia, Ursula Korhonen (laulu), Konsta Bergman (laulu), Nooa Nousiainen (piano)