Nyt se on totta – Pieksämäen Prisma on valmis


20.11.2018

Prisma Pieksämäki avaa ovensa keskiviikkona 21. marraskuuta ja avajaisia juhlitaan koko loppuviikko. Uuden Prisman avausta on odotettu niin kaupunkilaisten kuin osuuskaupankin keskuudessa innokkaasti.

Prisma tulee nostamaan 10 000 neliön kokonaispinta-alallaan Pieksämäen kaupallisen vetovoiman aivan uudelle tasolle. Prisman laaja päivittäistavaravalikoima täydentyy mm.  paistopisteellä ja palvelulinjastolla. Prisman kattavaa pukeutumisen, asumisen ja vapaa-ajan käyttötavaravalikoimaa laajennetaan lisäksi isoilla kodinkoneilla.  Prisman palveluja täydentävät kauneuden erikoisliike Emotion sekä Hius- ja kauneuskeskus Loiste. Ensi kesäksi Prisman yhteyteen valmistuu laaja Kesäpiha-puutarhamyymälä. Asiakkaita palvelee S‑Pankin ja asiakasomistajapalveluiden lisäksi LähiTapiola Savon palvelupiste ja Nosto-käteisautomaatti. Huhtikuussa avattu Ravintola UKKO Bistro & Deli toimii Prisman kahvila-ravintolana Veturitalleilla. Piha-alueelle Prisman läheisyyteen tulevat lisäksi ABC-polttoainejakelu sekä ABC Car Wash ‑autonpesulinjasto. Prisma-keskus työllistää kaikkiaan yli 80 henkilöä. Prisman vuosimyyntitavoite on 25 miljoonaa euroa. Rakennusaikainen työllistämisvaikutus oli noin 350 henkilötyövuotta. Pääurakoitsijana oli rakennusliike Lipsanen oy Pieksämäeltä.

 

Prisma-keskuksen avajaisia vietetään keskiviikkona 21.11. Juhlallisuudet alkavat Veturitorilla klo 8.45 kaupunginjohtaja Ulla Nykäsen ja toimitusjohtaja, kauppaneuvos Heikki Hämäläisen avauspuheilla. Prisman ovet aukeavat klo 9.00. Avausviikon ohjelma jatkuu torstaina täytekakkukahveilla ja Pieksämäen Mieslaulajien esityksillä. Perjantaina päivää juontaa Lola Odusoga ja ilta huipentuu klo 18.00 ilotulitukseen. Lauantaina ja sunnuntaina on ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisillekin, kun mm. Pelle Positiivi, laulava joulupukki ja tangokuningatar Johanna Debreczeni viihdyttävät asiakkaita esityksillään.

 

– Uuden Prisman myötä Pieksämäen vähittäiskaupan palvelutarjonta nousee kokonaan uudelle tasolle. Nyt Pieksämäen seudun asiakasomistajat saavat kaiken kerralla, helposti ja edullisesti samojen seinien sisältä. Pieksämäkeläisten on nyt helppo ja hyvä syy pyörittää euroja omalla paikkakunnalla oman maakunnan liikkeessä, sanoo toimitusjohtaja, kauppaneuvos Heikki Hämäläinen.

 

Lisätietoja:
toimitusjohtaja, kauppaneuvos
Heikki Hämäläinen
puh. 0500 553 765

marketkaupan johtaja
Iiro Siponen
puh. 050 596 4053