29.9.2010
Mikkelin ”Pikkutorin” kauppakeskuksen rakennushanke etenee aikataulussa
– vuokralaishankinta hyvässä vauhdissa
– vuokrasopimukset solmittu mm. Hennes&Mauritzin ja Suomalaisen Kirjakaupan kanssa
– kauppakeskuksen markkinointipäälliköksi valittu ekonomi Heli Kautonen
– kauppakeskuksen nimi julkaistaan marraskuussa
Rakennustyöt aikataulussa
Mikkelin ”Pikkutorin” kauppakeskuksen rakentaminen aloitettiin maaliskuussa 2010. Työt ovat edenneet suunnitellusti ja aikataulun mukaisesti. Runkotyöt ovat pääosin valmiit ja lasikattorakenteet valmistuvat lokakuun loppuun mennessä. Hallituskadun ja Maaherrankadun puoleiset vanhan osan julkisivun rappauskorjaukset valmistuvat syksyn aikana. Tällä hetkellä on meneillään vesikattotyöt, iv-konehuoneiden rakentaminen, lattioiden valaminen, väliseinien teko ja talotekniikka-asennukset. Kauppakeskuksen harjannostajaisia vietetään 11. marraskuuta.
Kauppakeskuksen liiketilat sijoittuvat kolmeen kerrokseen. Maanalaiseen liikekerrokseen voi siirtyä kätevästi samassa tasossa suoraan Toriparkista (n. 620 pysäköintipaikkaa). Sisäänkäynneistä ja liikekerroksista on helpot ja selkeät kulkuyhteydet kauppakeskuksen sydämeen, lasikatteiselle keskusaukiolle, ”Pikkutorille”, jonne myös Mikkelin kaupunki rakennuttaa uuden noin 500 m2:n suuruisen kauppahallin.
H&M:n ja Suomalaisen Kirjakaupan kanssa solmittu vuokrasopimukset
Kauppakeskuksen vetureina tulevat toimimaan keskustan suurimmat toimialansa kaupalliset yksiköt: Sokos-tavaratalo, S-market, Hennes&Mauritz ja Suomalainen Kirjakauppa. Kauppakeskuksen myymälä- ja palvelutarjontaa täydentävät pukeutumisen ja vapaa-ajan erikoisliikkeet, kauppahalli, ravintolat, kahvilat ym. kaupalliset palvelut. Molempiin porttirakennuksiin tulee Osuuskauppa Suur-Savon omaa ravintolatoimintaa. Osuuskaupan ravintolamaailmakokonaisuuteen tulee yhteensä noin 800 asiakaspaikkaa.
Kauppakeskuksen liiketilojen vuokraus-/täyttöaste on tällä hetkellä n. 87 %. Pinta-alat tulevat jakautumaan toimialoittain ja tiloittain seuraavasti:
PINTA-ALA JAKAUMA
Pinta-ala % Yhteensä
Pukeutuminen 6 500 m2 41 %
Vapaa-aika & viihde 1 300 m2 8 %
Kodintavarat ja sisustus 1 300 m2 8 %
Kauneus & terveys 900 m2 6 %
Ravintolat ja kahvilat 2 100 m2 13 %
Päivittäistavarat 3 000 m2 18 %
Kauppahalli 500 m2 3 %
Palvelut 600 m2
4 % 16 200 m2 (100%)
+ Toimistot yms. tilat n. 2 000 m2
YHTEENSÄ 18 200 m2
+Pikkutorin keskusaukio, varastotilat ym. n. 6 800 m2
Yhteensä n. 25 000 m2
Kauppakeskuksen markkinointipäälliköksi Heli Kautonen
Kauppakeskuksen markkinointipäälliköksi on valittu ekonomi Heli Kautonen Vantaalta. Kautonen aloittaa työnsä Osuuskauppa Suur-Savossa tammikuussa 2011. Tällä hetkellä hän toimii Tamro Pharmaconin myyntipäällikkönä.
Kauppakeskuksen nimi julkaistaan marraskuussa
Kauppakeskuksen nimi ja nettisivut julkaistaan marraskuussa 2010. Nettisivut on suunnitellut mikkeliläinen Mainostoimisto Aalto.
Nimiehdotuksia kauppakeskukselle lähetettiin määräaikaan mennessä n. 6 500, joista erilaisia ehdotuksia oli 1 838 kpl. Kaikkien nimiehdotuksen lähettäneiden kesken arvottiin kaasugrilli ja sen voitti Isabella Hyttinen Mikkelistä.
Kauppakeskushankkeen urakkasopimusten kokonaisarvo on 35,7 miljoonaa euroa. Kyseessä on koko Etelä-Savon historian suurin yksittäinen kaupan- ja palvelualan investointi. Hankkeen työllistävä vaikutus on rakentamisaikana noin 600 henkilötyövuotta. Valmistuttuaan kauppakeskus on Itä-Suomen suurin kauppakeskus ja se työllistää n. 300 henkilöä, joista Osuuskauppa Suur-Savon palveluksessa on n. 200. Uusia työpaikkoja kauppakeskukseen syntyy n. 150. Etelä-Savon keskeisimmälle liikepaikalle rakennettavan kauppakeskuksen on tarkoitus valmistua marraskuussa 2011. Hankkeen lähtökohtana Osuuskauppa Suur-Savolla on ollut parantaa asiakasomistajien palvelutarjontaa sekä lisätä Mikkelin ja koko Etelä-Savon kaupallista vetovoimaa ja näin pysäyttää käyttötavarakaupan ulosvirtausta muihin maakuntiin.
LISÄTIETOJA
Toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen, gsm 0500 553 765
Marketkaupan johtaja Iiro Siponen, gsm 050 596 4053
20.12.2024 | Paikallisia uutisia | Tapahtumat
17.12.2024 | Paikallisia uutisia
16.12.2024 | Paikallisia uutisia