Mikkelin Pesula Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu syksyllä


6.4.2023

Mikkelin Pesula Oy:n toimitusjohtajana yli kahdenkymmen vuoden ajan ansiokkaasti toiminut Kari Rämö (DI) jää 1.9.2023 alkaen osittaiselle varhennetulle eläkkeelle ja samassa yhteydessä hän siirtyy Mikkelin Pesulan Senior Advisorin rooliin. Tuomas Jääskeläinen (KTM) siirtyy 1.9.2023 alkaen Mikkelin Pesulan toimitusjohtajaksi nykyisestä Mikkelin Pesulan hallintojohtajan tehtävästä.

Kari on työskennellyt erilaisissa pesulan johtotehtävissä vuodesta 1995 alkaen. Hän siirtyi Mikkelin Pesulan toimitusjohtajaksi vuonna 2003. Karin uran aikana Mikkelin Pesula on kasvanut parin-kolmenkymmenen hengen yrityksestä valtakunnallisesti merkittäväksi puhtauspalvelualan yritykseksi, jossa työskentelee tällä hetkellä pesula- ja siivouspalveluissa yhteensä yli 150 työntekijää.

”Olen johtanut Mikkelin Pesulaa yli 20 vuotta. Tuona aikana olen nähnyt Mikkelin Pesula Oy:n kehittyvän ja kasvavan valtakunnallisesti merkittäväksi puhtausalan yritykseksi. Tätä kasvua en ole tehnyt yksin, vaan minulla on ollut joukko alan osaajia ympärilläni. Olemme jälleen muutosvaiheen edessä, jossa tarvitaan uutta virtaa ja energiaa. Syksyllä toimitusjohtajaksi siirtyy Tuomas Jääskeläinen, joka on jo nyt osoittautunut osaavaksi ja energiseksi johtajaksi. Hän tuokoon vuorostaan pesulaan uusia tuulia ja tuoreita näkemyksiä, jolla pesulaa viedään eteenpäin. Annan hänelle hänen uuteen tehtäväänsä täyden tukeni. Itse siirryn hieman sivummalle, mutta jaan edelleen osaamistani ja työpanostani Mikkelin Pesulalle osa-aikaisena Senior Advisorina syyskuusta eteenpäin.” Kari Rämö kertoo.

Tuomas siirtyi Mikkelin Pesulalle 1.1.2023 Osuuskauppa Suur-Savolta siivoustoimenjohtajan tehtävästä siivouspalveluiden liiketoimintakaupan yhteydessä. Tuomas ehti työskennellä Osuuskauppa Suur-Savolla yhteensä yli kymmenen vuoden ajan. Ennen siivoustoimenjohtajan tehtävää hän toimi liikennemyymäläkaupassa, työskennellen muun muassa ABC Kuortin ja ABC Tuukkalan päällikkönä. Ekonomiopintonsa Tuomas suoritti Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa, pääaineenaan palvelujohtaminen ja hänen perheeseensä kuuluvat vaimo sekä 3- ja 1-vuotiaat pojat.

”On ollut hienoa päästä mukaan Mikkelin pesulan ammattitaitoiseen porukkaan ja odotan tulevaa toimitusjohtajan tehtävää innolla. Olen kokenut yhteistyön sujuneen niin Karin kuin koko pesulan väen kanssa hienosti. Karin tuki on ollut ja on jatkossakin todella laadukasta ja auttaa minua perehtymään tärkeään tehtävään. Iso kiitos myös molemmille omistajillemme luottamuksesta jo tässä vaiheessa.” Kiittelee Tuomas Jääskeläinen.

Kari perehdyttää Tuomasta tulevaan rooliinsa suunnitelmallisesti jo nykyisten tehtävien muodossa kevään ja kesän aikana ja yhteistoiminta jatkuu syksyllä roolien vaihduttua.

Mikkelin Pesula Oy on Osuuskauppa Suur-Savon ja Etelä-Savon hyvinvointialueen omistama mikkeliläinen valtakunnallisesti merkittävä puhtauspalvelualan yritys. Mikkelin Pesula tuottaa asiakkailleen pesula- ja siivouspalveluita. Pesula sijaitsee Pesulankadulla Mikkelissä ja siivouspalveluita tarjotaan Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Kokonaisuutena yritys työllistää yli 150 työntekijää ja sen ennustettu liikevaihto kuluvalle vuodelle on yli 10 miljoonaa euroa. Mikkelin Pesula on lisäksi enemmistöomistajana Puhdaspalvelu Fi Oy:ssa, joka tarjoaa pesulapalveluja koko Suomen laajuisesti.

 

Lisätietoja

Martti Lokka                                                                       Kari Rämö                                                                            Tuomas Jääskeläinen

Hallituksen puheenjohtaja                                              Toimitusjohtaja                                                                   Hallintojohtaja

0440 57 56 57                                                                      0440 367 567                                                                      0440 367 568