Kuukauden elokuvasta kuhinaa


24.2.2013

Hyvä elokuva syntyy monista elementeistä, kuten ennalta arvaamattomasta juonesta, toimivasta käsikirjoituksesta, äänimaailmasta ja loistavista näyttelijäsuorituksista. Tärkeintä on kuitenkin katsojan kokemus.

S-ryhmän ja Finnkinon yhteistyönä on mahdollisuus sukeltaa aina ajankohtaiseen, kiinnostavaan ja keskustelua herättävään elokuvan maailmaan.

Asiakasomistajat saavat 15 prosentin alennuksen Kuukauden elokuvasta, joka valitaan aina runsaasta elokuvien tarjonnasta.

– Elokuva kiinnostaa monia ja halusimme tarjota asiakasomistajille tällaisen edun, kuvailee partnertoiminnan asiakkuuspäällikkö Marjaana Saarikoski.

Elokuva kuvaa ilmiötä

Finnkinon projektipäällikkö Kaj Itämäen mukaan Kuukauden elokuvan valinnassa painottuu se, että sen pitää olla osana jotain ilmiötä.  Helmikuun Kuukauden elokuva 21 tapaa pilata avioliitto herättää huumorin avulla keskustelua sitoutumiseen liittyvistä kokemuksista.

Hyvin kerrotuista tarinoista voi saada innoitusta arkeen. Helmikuun kuukauden elokuva veti tiistai-iltana 12.2. Helsingin Tennispalatsin kolmossalin täyteen katsojia.

Kaikille teatterisalin ovien aukeamista odottaville S-Etukortilla saatava edullisempi lippuhinta ei ollut tiedossa. Sen sijaan kysymykseen millainen elokuva innostaa, tuli heti vastaus.

– Just juteltiin tästä asiasta ja todettiin, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän meitä kiinnostavat romanttiset elokuvat, hymähtää Ahti seuralaisensa vierestä.