Kasvisten osuus ostoskoreissa laskee – Prismoista ja S-marketeista hedelmiä ja vihanneksia alle eurolla


9.1.2023

Kasvisten osuus suomalaisten ostoskorissa on vähentynyt viime syksynä inflaation aiheuttamien kustannusten nousun vuoksi. Osuuskauppa Suur-Savossa halutaan kannustaa ihmisiä lisäämään kasvisten osuutta arkiruokailussa ja edistää ravitsemussuositusten mukaista syömistä. Tätä tukemaan Prismoissa ja S-marketeissa nostetaan sydäntalven ajan esille alle euron hedelmiä, vihanneksia ja juureksia.

S-ryhmän myyntidatan mukaan kasvisten eli hedelmien, vihannesten, marjojen ja juuresten osuus asiakkaiden elintarvikeostoista laski loppuvuonna 2022. Alkuvuodesta 2022 elintarvikkeiden ostoista (kg) noin 17 % tuli hevi-tuotteista, elo-marraskuussa sama osuus oli noin 15 %. Alkuvuonna joka toisesta ostokuitista löytyi vihanneksia, hedelmiä, marjoja ja juureksia ja loppuvuonna niitä löytyi noin 46 prosentista ostokuiteista. Hedelmä- ja vihannestuotteiden kulutus on vähentynyt kaikissa asiakassegmenteissä. Suurimpia hevin kuluttajia ovat ruoanlaittoa harrastavat sekä vastuullisuutta arvostavat kuluttajat, jotka noudattavat usein kasvisruokavaliota tai fleksaavat eli syövät välillä kasvisruokia ja joskus sekaruokaa. Näillä kuluttajaryhmillä hevin osuus elintarvikkeista on ollut vajaa neljännes ja on syksyn aikana laskenut noin viidenneksen. Pienintä osuus on lapsiperheiden asiakassegmenteissä sekä kuluttajilla, joille hinnalla on suuri merkitys. Näissä segmenteissä hevin osuus elintarvikeostoista kiloissa on ollut reilusti yli kymmenesosa ja loppuvuonna osuus on vähentynyt pari prosenttiyksikköä.

– Me suomalaiset emme ole aikaisemminkaan syöneet tarpeeksi kasviksia. Niiden väheneminen ruokalautasilta syksyn aikana yhä enemmän on huono suunta ja haluamme osaltamme yrittää muuttaa tätä. Suositusten mukaanhan meidän pitäisi syödä vähintään puoli kiloa kasviksia päivässä, hevi-tuotteiden myyntipäällikkö Katarina Vikman S-ryhmän päivittäistavarakaupasta kertoo.

Työtä kasvisten suosimisen eteen on S-ryhmässä tehty vuosia myös muun muassa Satokausi-konseptilla. Oman ruokakunnan hedelmien ja vihannesten kulutusta voi tarkastella S-mobiilissa. Sovelluksesta löytyy myös ravintolaskuri, joka koosta ostosten ravintoarvot yhteen näkymään.

-Aloitamme Osuuskauppa Suur-Savon Prismoissa ja S-marketeissa ”Alle euron -hevi” -kampanjan. Vaikka hinnat ovat yleisellä tasolla nousseet, on tärkeää mahdollistaa terveelliset valinnat kaikille ja pitää kasvikset jatkossakin asiakkaidemme ostoslistoilla mukana. Kampanjassamme hevituotteet maksavat alle euron joko kilohinnaltaan, per rasia, pussi tai kappale. Valikoimissamme löytyy välipalaksi sopivia tuotteita sekä aineksia helppoihin arkiruokiin. Jokaiselle löytyy varmasti jotain heviä edullisemmin, listaa Osuuskauppa Suur-Savon marketkaupan toimialajohtaja Satu Nieminen.

Prismoissa ja S-marketeissa nostetaan esiin esimerkiksi porkkanaa, parsakaalia, paprikaa, appelsiineja, päärynää tai kirsikkatomaatteja. Kampanjatuotteisiin on valittu monipuolisesti hedelmiä, kasviksia ja juureksia, jotka ovat suomalaisille tuttuja.

 

Lisätietoja: Satu Nieminen, Osuuskauppa Suur-Savo, toimialajohtaja, P. 050 517 0374