Etelä-Savon mittavin kaupanalan investointihanke liikkeelle


16.11.2009

Osuuskauppa Suur-Savon rakennusinvestointi Mikkelin Sokos-kortteliin on saatu virallisesti liikkeelle. Kiinteistöä hallinnoiva Kiinteistö Oy Mikkelin Maaherrankatu 13 on jättänyt 11.11.2009 rakennuslupahakemuksen kauppakeskuksen rakentamiseksi. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa 1.3.2010. Tavoitteena on, että uusi kauppakeskus päästään avaamaan syksyllä 2011. Toistaiseksi kauppakeskushankkeesta käytetään työnimeä ”Pikkutori”. Talven aikana tullaan järjestämään nimikilpailu uudelle kauppakeskukselle. Hankkeen lähtökohtana on Osuuskauppa Suur-Savon asiakasomistajien palvelutarjonnan laajentaminen. Uuden kauppakeskuksen myötä Mikkelin ja koko Etelä-Savon vetovoima kasvaa, jolloin käyttötavarakaupan ulosvirtausta muihin maakuntiin saadaan pysäytettyä.

Osana koko kaupunkikeskustan kehittämistä ja torin alle tulevan ns. toriparkin rakentamista keskustan ydinkorttelin asemakaavamuutos hyväksyttiin ja se sai lainvoiman 27.8.2009. Osuuskauppa

Suur-Savon hallitus teki investointipäätöksen Pikkutori-kauppakeskushankkeesta ja koko Sokos-korttelin uudistamisesta 24.9.2009. Päätökseen sisältyi rakentamispäätöksen lisäksi ns. Porttirakennusten osto ja Pikkutorin maa-alueen vuokraus sadaksi vuodeksi Mikkelin kaupungilta.

Sokos, S-market, Kauppahalli ja monipuoliset ravintolat vetureina

Tuleva kauppakeskus on keskustan moderni muodin ja erikoiskaupan keskus, jota täydentää monipuolinen ravintolatarjonta. Vetureina toimivat Sokos ja S-market. Laajennuksen jälkeen Sokos on Mikkelin keskustan suurin tavaratalo ja S-market keskustan suurin päivittäistavarakauppa. Mikkelin kaupunki rakentaa kauppakeskuksen sydämeen uuden noin 500 m2:n suuruisen kauppahallin. Sen yrittäjät luovat kauppakeskukseen aitoa, torinomaista tunnelmaa. Osuuskauppa Suur-Savon ravintolatarjonta tulee monipuolistumaan entisestään uudessa kauppakeskuksessa. Kauppakeskuksen yhteyteen tulee noin 1500 asiakaspaikkaa eri ravintolakonsepteihin.

Toiminnallinen kokonaisuus

Kauppakeskukseen tulee liiketiloja kolmeen kerrokseen: yksi maanalainen kerros ja kaksi maanpäällistä kerrosta. Toriparkista tulee suora yhteys kauppakeskukseen pohjakerrokseen. Hallitustorin laidassa olevat porttirakennukset peruskorjataan osaksi keskuksen monipuolista ravintolatarjontaa.

Kaikki kulkuyhteydet eri liikekerroksista ja sisäänkäynneistä johtavat kauppakeskuksen keskelle sijoittuvalle lasikatteiselle valoisalle ”Pikkutorille” kauppakeskuksen sydämeen, jonka ympärille keskuksen myymälät julkisivuineen ja sisäänkäynteineen pääosin sijoittuvat. Pikkutori ympäristöineen ja kauppahalleineen tarjoaa miellyttävän avaran ja viihtyisän ”torimaisen” asiointiympäristön, tapahtuma-, tapaamis- ja viihtymispaikan kaupunkilaisille ympärivuotisesti.

Liiketilakokoonpano                    Pinta-ala          %                 Yhteensä

                                                          m2

 

Pukeutuminen ja Vapaa-aika          9 500             57 %

Muu erikoiskauppa                            1 250              8 %

Ravintolat ja kahvilat                         2 800             16 %

Päivittäistavarat                                  2 680             16 %

Kauppahalli                                           500              3 %              16 730 m2 (100%)

 

+ Toimistot                                                                                               1 500 m2

YHTEENSÄ                                                                                 ___   18 230 m2

    

+Pikkutorin keskusaukio, varastotilat ym.                                          6 770 m2      

Yhteensä                                                                                              25 000 m2

 

Kaupallinen konsultti

Osuuskauppa Suur-Savo on valinnut Pikkutori-hankkeen kaupalliseksi konsultiksi Kiinteistökehitys KK Oy:n. Kaupallisen konsultin tehtävänä on luoda uuteen kauppakeskukseen vetovoimainen ja houkutteleva kaupallinen kokonaisuus sekä neuvotella vuokrasopimukset ulkopuolisten vuokralaisten kanssa. Ulosvuokrattavaa uutta liiketilaa Pikkutori-kauppakeskukseen tulee n. 5 000 neliötä.

Rakentamisaikataulu ja rakennusaikaiset järjestelyt

Rakentaminen on tarkoitus aloittaa 1.3.2010 ja tavoitteena on avata kauppakeskus joulukauppaan 2011. Rakentaminen kestää noin 1,5 vuotta. Purkutyö-, maanrakennus-, elementtitoimitus- ja asennusurakat ovat jo laskennassa. Rakennusurakka sivu-urakoineen tulee laskentaan ensi keväänä. Sokos-tavaratalo S-Pankin palvelupisteineen siirtyy rakentamisen ajaksi vuokralle Pusankulmaan entisen Pusan tavaratalon tiloihin. Sokoksen S-marketin liiketoiminta loppuu 1.3.2010 mennessä ja se siirtyy uuteen Sale-yksikköön, osoitteeseen Porrassalmenkatu 33. Osa S-marketin henkilökunnasta sijoittuu Pitkäjärvelle avattavaan uuteen Sale-yksikköön. Koko Sokoksen henkilökunta työllistyy rakentamisen ajan eli lomautuksiin tai irtisanomisiin ei tarvitse turvautua.

Sokos-korttelissa toiminta jatkuu koko rakentamisen ajan Osuuskauppa Suur-Savon ravintoloissa (Rosso, Buffa, Presso, Kaleva, Mikkelin klubi), McDonald´sissa, osuuskaupan konttorissa ja ulosvuokratuissa toimistotiloissa.  Presso-kahvila tullaan yhdistämään toiminnallisesti Buffan tiloihin, sillä nykyinen Presson tila kuuluu peruskorjattavaan alueeseen.

Rakennuskustannukset 35 miljoonaa euroa – 150 uutta työpaikkaa

Mikkelin Pikkutori-kauppakeskushankkeen rakennuskustannukset nousevat noin 35 miljoonaan euroon. Kyseessä on koko Etelä-Savon historian suurin yksittäinen kaupan- ja palvelualan investointi. Hankkeen työllistävä vaikutus on rakentamisaikana noin 600 henkilötyövuotta.

Pikkutori-kauppakeskus työllistää valmistuttuaan n. 300 henkilöä, joista Osuuskauppa Suur-Savon palveluksessa on n. 200. Uusia työpaikkoja kauppakeskukseen syntyy n. 150.

Rakennuttaja

Hankkeessa rakennuttajana toimii Osuuskauppa Suur-Savo / Kiinteistö Oy Mikkelin Maaherrankatu 13.

Suunnittelu ja valvonta

Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Innovarch

Kaupallinen suunnittelu: Kiinteistökehitys KK Oy

Rakennesuunnittelu:

Insinööritoimisto Ylimäki & Tinkanen Oy, Insinööritoimisto Creo3 Oy

LVIA-suunnittelu: Rejlers Oy

Pohjarakennesuunn.: Ramboll Finland Oy

Sähkösuunnittelu: Pöyry Building Services Oy

Työmaavalvonta: Itä-Suomen Controlteam Oy

 

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen, gsm 0500 553 765

Marketkaupan johtaja Iiro Siponen, gsm 050 596 4053