ABC-ketju kysyi suomalaisilta: näistä asioista ilahdumme liikenteessä


30.8.2017

Liikenneraivo on säännöllinen aihe uutisotsikoissa, vaikka joihinkin muihin maihin verrattuna suomalainen liikennekulttuuri on varsin rauhallista. ABC-ketju päätti kääntää asian toisin päin ja kysyi yli tuhannelta suomalaiselta mikä heitä ilahduttaa liikenteessä.

Neljä viidestä kyselyyn osallistuneesta arvioi, että suomalaiset käyttäytyvät hyvin tien päällä. Peräti 99 prosenttia vastanneista kertoi, että he olisivat halunneet joissakin tilanteissa kiittää toista tiellä liikkujaa hienosta eleestä. Toisaalta 86 prosenttia myönsi joskus kokeneensa raivoa ratin takana.

Suomalaiset arvostavat liikenteessä eniten pieniä, mutta kanssaliikkujien kannalta kohteliaita tekoja. Näitä ovat esimerkiksi riittävä turvaväli, suuntavilkun käyttäminen, tilan antaminen ruuhkassa, kevyen liikenteen huomioiminen ja avun tarjoaminen tien sivun jääneelle – kiitosta ja hymyä unohtamatta.

Suurin osa vastanneista, 78 prosenttia, uskoi automerkillä olevan vaikutusta kuljettajan liikennekäyttäytymiseen.

Tunnetut suomalaiset kertoivat mikä tuo hyvää mieltä ratin taakse

ABC-ketju käynnistää Ilolla liikenteessä -kampanjan, jolla se toivoo Suomeen entistä positiivisempaa sävyä liikennekäyttäytymiseen ja siitä keskusteluun.

– Haluamme koko ABC-ketjun voimin kannustaa suomalaisia kohteliaampaan käyttäytymiseen liikenteessä. Toivomme, että ihmiset jakavat iloisia kokemuksia keskenään ja hyvät tavat laitetaan kiertämään. Hyvä käytös lisää meidän kaikkien liikenneturvallisuutta, kertoo kehitysjohtaja Antti Erikivi ABC-ketjuohjauksesta. 

Kuusi suomalaista julkisuuden henkilöä ryhtyi iloisen liikenteen lähettiläiksi. He kertoivat, mikä heille tuottaa iloa liikenteessä. Mukaan kampanjaan lähtivät muusikko Maarit Hurmerinta, sarjakuvapiirtäjä Milla Paloniemi, radiojuontaja Nina Backman, valokuvaaja Caj Bremer, huippu-urheilija Leo-Pekka Tähti ja rap-artisti Arttu Lindeman.

Kaikki lähettiläiden liikennetarinat ovat luettavissa ja katsottavissa kokonaisuudessaan ABC:n verkkosivuilta www.abcasemat.fi/ilollaliikenteessa ja Facebook-sivuilta www.facebook.com/abcasemat.

Kahvikupeille uusi iloinen design

Ilolla liikenteessä -kampanjan johdosta ABC-asemien take away -kahvikupit saivat uuden ulkoasun syksyksi. Kaikki kuusi tunnettua iloisen liikenteen lähettilästä saivat omat nimikkokuppinsa.

– Take away -kuppejamme myydään kuukausittain lähes miljoona kappaletta. Saamme kuppien kautta paljon näkyvyyttä tälle tärkeälle asialle, Antti Erikivi sanoo.

ABC-ketju on mukana Vuosisadan liikenneteko -hankkeessa, joka on osa Suomi 100 -juhlavuotta.