1.10.2025
Osuuskauppa Suur-Savo jakaa vuonna 2026 Kannustajien kautta ennätykselliset 110 000 euroa tukea oman toimialueen lasten ja nuorten seuroille, harrastusyhdistyksille, kulttuuritoimijoille, sekä avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöille. Kannustajat-tuen haku on käynnissä lokakuun ajan.
Tulevan 110-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi Osuuskauppa Suur-Savo jakaa vuonna 2026 Kannustajien kautta aiempaa laajemmin tukea toimialueensa lasten ja nuorten hyväksi. Kannustajat-ohjelman kautta jaettava tuki on ensi vuonna 70 000 euroa suurempi kuin aiemmin, ja tuen saajia valitaan 25 sijaan 30.
Hakemukset lokakuun aikana
Kannustajat-tuki mahdollistaa konkreettisia tekoja lasten ja nuorten hyväksi ja antaa ohjelmaan valituille toimijoille merkittävää tukea paikallisen toimintansa kehittämiseen. Mukaan voivat hakea kaikki alueen lasten ja nuorten seurat, harrastusyhdistykset, kulttuuritoimijat tai avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt, mutta tuen saamisen edellytyksenä on, että tuki kohdistuu lasten ja nuorten harrastustoimintaan sekä hyvinvointiin. Hakemuksen voi jättää 1.-31.10.2025 välisenä aikana osoitteessa: www.suursavo.fi/kannustajat
Kannustajiin valitaan hakemusten perusteella 30 toimijaa eri puolilta Osuuskauppa Suur-Savon toimialuetta. Valinnasta ilmoitetaan seuroille marraskuun 2025 aikana ja Kannustajat-kausi on kalenterivuoden mittainen.
Tukea jaetaan yhteisvoimin
Osuuskauppa Suur-Savon asiakasomistajat ovat mukana mahdollistamassa lasten ja nuorten harrastuksia ja hyvinvointia – jokainen voi vaikuttaa siihen, mille toimijalle tuki ohjautuu.
– On hienoa, että voimme kaikki yhdessä tukea paikallista nuorisotyötä ja harrastustoimintaa – tulevana vuonna vielä entistä merkittävämmällä tukisummalla. Tuki on erityisen tärkeää näinä aikoina, kun monen perheen taloudellinen tilanne on tiukka, toteaa ryhmä- ja kehityspäällikkö Janne Larinen.
Kannustajaksi voivat ilmoittautua kaikki Osuuskauppa Suur-Savon asiakasomistajatalouden pääjäsenet. Vuoden 2026 alusta alkaen jokainen pääjäsen voi valita yhden mukaan valitun toimijan, jonka kannustajaksi ilmoittautuu. Harrastustoiminnan kannustajaksi ilmoittautuneelle asiakasomistajalle maksetaan oma, henkilökohtainen Bonus normaalisti. Harrastustoiminnan harjoittajalle maksettavan tuen määrä perustuu siihen, kuinka paljon kyseisen toiminnan kannustajiksi ilmoittautuneille on maksettu Bonusta vuoden 2026 aikana Osuuskauppa Suur-Savon, S-ryhmän ja yhteistyökumppaneiden toimipaikoista tehdyistä bonusostoista.
Lisätietoja:
Janne Larinen, ryhmä- ja kehityspäällikkö, Osuuskauppa Suur-Savo
puh. 040 770 4352, janne.larinen@sok.fi
Leena Vironen, asiakkuuspäällikkö, Osuuskauppa Suur-Savo
puh. 050 330 6613, leena.vironen@sok.fi
1.10.2025 | Paikallisia uutisia
1.10.2025 | S-Etuja
18.9.2025 | Paikallisia uutisia