Uusi kaupunkifestivaali heinäkuussa Mikkeliin – esiintyjinä elektronisen musiikin kansainvälisiä kärkinimiä


27.4.2021

Osuuskauppa Suur-Savo tuo ensi kesänä Mikkeliin kokonaan uuden kaupunkifestivaalin. Saimaa Sounds järjestetään Mikkelipuistossa 30. – 31.7. Nuorille suunnatun tapahtuman perjantain ohjelma koostuu tämän hetken kotimaisesta bilemusiikista. Lauantai-ilta vastaavasti keskittyy puhtaasti elektroniseen musiikkiin. Festivaalin esiintyjäkaartista löytyy molempina päivinä genrejensä kuumimmat nimet niin Suomesta kuin maailmaltakin. Lauantai-iltana lavalle nousee mm. yhdysvaltalainen Sak Noel.

Sak Noelin musiikki on kerännyt Youtubessa ja Spotifyissa kymmeniä miljoonia katselu- ja kuuntelukertoja. Hän on tehnyt yhteistyötä sellaisten maailman tähtien kanssa kuten mm. Pitbul ja Sean Paul. Muita lauantai-illan esiintyjiä ovat kotimaiset DJ:t K-system ja Suvi B. Perjantaina lavalle nousee mm. Portion Boys sekä Pasi ja Anssi. Molempien iltojen osalta lisää artisteja julkaistaan lähiviikkojen aikana ja luvassa on myös kansainvälisiä tähtiä.

Yhteistyökumppanina festivaalin järjestelyissä ja artistikattauksen suunnittelussa on ollut Alex Kunnari, joka on yksi Suomen menestyneimmistä DJ:stä. Hän on ollut aiemmin järjestämässä mm. Summer Sounds -festivaalia.

− Tapahtuman idea syntyi Mikkelipuiston uudesta miljööstä sekä ajatuksesta, mitä uutta alueella voisi järjestää. Suunnittelu lähti liikkeelle ajatuksesta, että tapahtuman tulee olla riittävän erilainen verrattuna edellisen viikonlopun St. Michel Summerfestiin. Tämäntyyppistä, etenkään elektronisen musiikin tapahtumaa, ei ole liiemmin järjestetty näillä leveysasteilla. Yleensä lauantain ohjelman tyyppiset tapahtumat on Suomessa järjestetty kehä kolmosen sisäpuolella. Nyt katsotaan miltä tällainen festari näyttää Saimaan rannalla keskellä kauneinta kesää, kertoo toimialajohtaja Kai Nurmi.

− Perjantaina bailataan ”Night Club − Open air” -ajatuksella eli yökerhon kiihkeä tunnelma tuodaan isosti ulkoilmaan, kertoo ryhmäpäällikkö Arttu Toroi. − Illan viihteestä vastaa mm. kaksi tämän hetken hyväntuulisinta bile-kollektiivia: Portion Boys sekä Pasi ja Anssi, joten meno tulee olemaan vähintäänkin hulvatonta, hän jatkaa.

Lauantai-iltana tunnelma muuttuu: ohjelmassa on isosti Ibiza-tyyliin kunnon bailut. Heinäkuun pimenevässä illassa tapahtumateltan kattoa valaisevat niin strobot kuin laseritkin. Illan aikana lavalle nousee useampikin huippu-DJ, niin Suomen kuin maailmankin terävimmästä kärjestä. − Nyt pääsee reivaamaan ihan kunnolla, lupaa Toroi.

Lipunmyynti alkaa keskiviikkona 28.4. Tapahtuman ikäraja on 18 vuotta.

 

Lisätietoja:

toimialajohtaja Kai Nurmi, puh. 0400 942 141

ryhmäpäällikkö Arttu Toroi, puh. 050 344 1493