S-ryhmän mielestä elintarvikkeiden läpinäkyvyydessä ei voi tehdä kompromisseja. Kaupparyhmä merkitsee pääraaka-aineen alkuperämaan omien merkkien tuotteisiin tämän vuoden loppuun mennessä.
S-ryhmässä myytävien kaikkien lihatuotteiden pakkauksiin on merkitty tuotteen alkuperämaa, jotta asiakas voi halutessaan ottaa sen huomioon tuotetta valitessaan. Alkuperämaa on aina merkitty myös tuotteen hyllynreunaetikettiin.
S-ryhmä kannustaa elintarviketeollisuutta merkitsemään raaka-aineen alkuperän myös lihavalmisteisiin, kuten leikkeleisiin ja makkaroihin, vaikka lainsäädäntö ei sitä tällä hetkellä vaadi.
– Ruoan alkuperän läpinäkyvyys on asiakkaan etu. Elintarvikeketjun eli valmistajien ja ruokakaupan on kehitettävä toimintaansa siten, että ketju on aina kuluttajalle läpinäkyvä, S-ryhmän päivittäistavarakaupan valikoimajohtaja Ilkka Alarotu painottaa.
S-ryhmä merkitsee pääraaka-aineen alkuperämaan omien Rainbow- ja X-tra-merkkien tuotteisiin tämän vuoden loppuun mennessä. Tällä hetkellä tieto on jo 80 prosentissa tuotteista.
Lihan tie tunnetaan
Yli 93 prosenttia S-ryhmän ruokakaupoissa myytävästä tuoreesta lihasta on suomalaista alkuperää. S-ryhmän myymästä naudanlihasta 95 prosenttia on kotimaista, sianlihasta 85 prosenttia ja broilerista 100 prosenttia.
Kotimainen tuotanto ei aina riitä kattamaan kysyntää, jolloin tarjontaa täydennetään ulkomaista alkuperää olevilla tuotteilla. S-ryhmä tuo naudanlihaa Brasiliasta ja Uruguaysta, sianlihaa Saksasta ja Tanskasta ja lampaanlihaa Uudesta-Seelannista.
– Elintarvikeketjun vaiheet pitää olla tarkasti tiedossa myös tuotelaadun- ja turvallisuuden näkökulmasta. Mielestämme tässä asiassa ei voida tehdä kompromisseja, S-ryhmän päivittäistavarakaupan hankintajohtaja Jari Simolin toteaa.
Esimerkiksi S-ryhmässä huhtikuussa 2013 myydyn brasilialaisen Rainbow-naudanlihan toimittivat Marfrig Alimentos SA ja Minerva SA. Karja oli kasvatettu seuraavilla alueilla: Goias, Mato grosso, Mato grosso do sul, Rio grande do sul ja Sao Paulo.