Osuuskauppa Suur-Savo on 30.6.2011 allekirjoitetulla kauppakirjalla ostanut Kiinteistö Oy Pusankulman koko osakekannan toimitusjohtaja Jarmo Ahvoselta ja Pusa-yhtiöiltä.
Osakekaupalla Osuuskauppa Suur-Savon omistukseen siirtyi n. 5 000 m2:n liikerakennus Porrassalmenkatu 20:ssä sekä n. 2 700 m2:n määräala. Kauppaan ei kuulu ns. Pusan vanha, 1800-luvulla rakennettu liikerakennus, joka on suojeltu. Tontilla on käyttämätöntä rakennusoikeutta n. 5 000 kem2.
Osuuskauppa Suur-Savo on ollut Pusankulmassa vuokralaisena tammikuusta 2010 alkaen, jolloin Mikkelin Sokos muutti kauppakeskus Stellan rakentamisen tieltä Pusankulmaan. Muina vuokralaisina tiloissa toimii tällä hetkellä Suomen Terveystalo Oy ja Etelä-Savon sairaanhoitopiiri. Vuokrasopimukset siirtyivät kaupanteossa uudelle omistajalle.
Osuuskauppa Suur-Savon ostopäätökseen vaikutti kiinteistön sijainti marraskuussa 2011 avattavan Kauppakeskus Stellan naapurissa ja jatkojalostusmahdollisuudet. Kiinteästi Kauppakeskus Stellaan liittyvästä rakennuksesta saadaan mm. lisää liiketilaa vuokrattavaksi, sillä kauppakeskuksen vuokrasopimusneuvottelujen yhteydessä osalle halukkaista vuokralaisista ei Stellan yhteydestä löytynyt enää sopivan suuruisia liiketiloja.
Kaupan osapuolten yhteisestä sopimuksesta muita kauppaan liittyviä yksityiskohtia ei julkisteta.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja
Heikki Hämäläinen
puh. 0500 553 765