17.8.2023
Suomessa on palkittu laadukkaasti ylläpidettyjä Green Flag Award -viheralueita jo useamman vuoden ajan. Lepaan näyttelyssä 17.8.2023 julkistettiin 19 Green Flag Award -tunnuksen voittanutta viheraluetta – osa jo ennestään tuttuja GFA-puistoja, mutta myös monta uutta viheraluetta. Kansainvälinen Green Flag Award -tunnus myönnettiin 19 viheralueelle ympäri Suomea, mikä on Suomen GFA -historian suurin hakijamäärä. Green Flag Award on viheralueiden kunnossapidon ja hallinnoinnin laadun tunnistava palkintojärjestelmä, jota hallinnoi englantilainen Keep Britain Tidy -organisaatio, Suomessa Viherympäristöliitto ry.
Ensimmäistä kertaa hakuprosessissa mukana ollut Mikkelipuisto ihastutti tuomareita selkeällä kokonaisuudellaan, siistillä yleisvaikutelmallaan ja monipuolisuudellaan. Puiston monipuolinen käyttö koettiin alueen erityiseksi vahvuudeksi. Lisäksi tuomarit vaikuttuivat puiston ympäristövaikutusten arviointiin paneutumisesta alueella. Myös puiston tulevaisuuden suunnitelmat ja kehittämisajatukset saivat tuomareilta kiitosta.
-Tietysti meistä on hienoa, että Mikkelipuisto sai GFA-tunnuksen. Puutarhapuisto, jota Etelä-Savon ammattiopisto Esedu on ansiokkaasti hoitanut, saa ihmiset viihtymään alueella pidempään ja jäämään vaikka piknikille. Kiitos kuuluu myös lukuisille mallipuutarhojen kannatusjäsenille ja muille yhteistyökumppaneille, sanoo Osuuskauppa Suur-Savon toimialajohtaja Kai Nurmi. -Pomppulinnamaailma, vesipuisto ja Greenerin monipuolinen tarjonta sekä festarit ovat myös tärkeä osa Mikkelipuistoa. Olemme varmasti yksi Suomen monipuolisimmista puistoista ja aiomme jatkaa alueen kehittämistä edelleen, jatkaa Nurmi.
Hakijoista seitsemän ensikertalaisia – haun uusineet viheralueet säilyttivät tunnuksen
Ensimmäistä kertaa GFA-tunnuksen voittivat Mikkelipuiston lisäksi Finbyn Liikuntakeskus Paraisilla, Oulun Hupisaarten kaupunginpuisto, Riihimäen Perhospuisto, Snellmaninpuisto Kuopiossa, Jokilaakson matkailupuutarha Lapualla ja Harju Campus Park Ravijoella.
Tunnuksen uusivat viime vuodelta Lahden Pikku-Vesijärvenpuisto, Tampereen Hatanpään kartanonpuisto ja arboretum, Lepaan kampuspuisto, Mikkelin Naisvuori, Marketanpuisto ja Axxell Överbyn kampus Espoossa, Paraisten keskuspuisto, Kellonummen hautausmaa Espoossa sekä Kotkan viisi puistoa: Jokipuisto, Sapokan Vesipuisto, Fuksinpuisto, Sibeliuksenpuisto ja Katariinan Meripuisto.
Green Flag Award -palkintojärjestelmä on ainoa laatuaan koko maailmassa, jossa koulutettu tuomaristo arvioi viheralueen toimintaa sekä kirjallisesti hallinnointisuunnitelman avulla sekä kohdekäynneillä. Jokainen hakija vastaanottaa vuosittain kirjallisen ammattilaispalautteen, jossa arvioidaan viheralueen toimintoja 27 kohtaa sisältävän kriteeristön avulla. Kriteeristö vakiinnuttaa yleiset standardit laadukkaille viheralueille, jonka avulla voidaan esimerkiksi perustella ja kehittää alueiden vaatimaa rahoitusta sekä houkutella lisää käyttäjiä viheralueille.
Green Flag Award -hanke Suomessa: https://www.vyl.fi/tietopankki/green-flag-award-suomi/
Green Flag Award verkkosivu: https://www.greenflagaward.org/
Lisätietoja:
Kai Nurmi, toimialajohtaja, Osuuskauppa Suur-Savo, p.0400 942 141
1.10.2024 | S-Etuja
1.10.2024 | Paikallisia uutisia
18.9.2024 | Paikallisia uutisia