Kauppakeskus Stellassa sijaitseva Cafe Stella uudistuu täysin


19.5.2020

Haluamme tarjota asiakkaillemme kokonaisvaltaisen palvelukokemuksen

Suunnittelun lähtökohtana oli luoda nykyaikainen kahvila Mikkeliin. Kiinnitimme suunnittelussa erityistä huomiota visuaaliseen ilmeeseen, miljööseen sekä tuotevalikoiman uudistamiseen. Toiminnallisuuden parantaminen oli myös tärkeässä roolissa. Kahvilan pääsisäänkäynnistä tulee avara ja houkutteleva. Kioskilta saamaamme lisätilaan tulee viihtyisät ”pikku-mökit”, joista löytyy latauspisteet. Mukaan otettavat tuotteet voi valita tyylikkäistä itsepalveluvitriineistä ja kahvin tai teen voi napata mukaan take away -pisteestä.

Myyntitiskin varrella on kolme lähtöpistettä. Ykköspisteestä vastaan tulevat makeat kahvileivät ja toisesta löytyvät suolaiset tuotteet, jotka ovat tarjolla uudessa palveluvitriinissämme. Kolmannesta pisteestä pääsee kätevästi suoraan salaattivitriinille, jossa valmistetaan myös tilauksesta tehtävät tuotteet. Aloituskohdan voi valita sen mukaan mitä haluaa ottaa. Ei siis välttämättä tarvitse kiertää koko tiskiä. Vesipisteitä löytyy kolme kappaletta. Uutuutena meillä on tarjolla kuplavettä asiakkaillemme suoraan hanasta. Kassoja on kaksi.

Kuten edellä jo mainittu, kahvilan tuote- ja palvelukonsepti uudistuu suurelta osin, mutta muutamat suosikeiksi muodostuneet tuotteet pysyvät edelleen listalla. Valikoima laajenee ja esimerkiksi lounaaseen tulee enemmän vaihtoehtoja sekä kaivattua vaihtelua. Keittolounas säilyy listalla, mutta sekin on uudistettu. Kahvi on edelleen ykköstuotteemme ja sen suhteen olemmekin ihan täpinässä. Meille nimittäin saapuu upea italialainen ihan vaan Cafe Stellalle brändätty FAEMA E71 espressokone sekä sen pariksi italialainen hänkin – Giotto jäätelökone, jolla voi valmistaa erilaisia jäätelötuotteita mm. soft icea ja milk shakea sekä gelatoa.
Salin puolella tilaa on saman verran kuin ennenkin, mutta muutoksia on luvassa. Tilaan tulee erilaisia viihtyisiä alueita sekä 10 hengen yhteisöpöytä, jonka äärellä voi työskennellä tai pitää kokousta. Pöydässä on latausmahdollisuus. Lounasaikana on toisinaan ollut pulaa pöydistä ja siksi olemme lisänneet kahden hengen pöytien määrää. Kalusteet sekä valaisimet luovat tilaan kaivattua viihtyisyyttä ja ryhtiä.

Täysin uusittu kahvila avautuu viikolla 23 – Tervetuloa nauttimaan!

Uudistus työllisti useita paikallisia yrityksiä
Valvonta
HonkaPro Oy

Rakennusurakka
Juvan Rakennuspalvelu Oy

Sähkösuunnittelu
Insinööritoimisto K. Nykänen Oy

LVIA-suunnittelu
Rejlers Finland Oy

Arkkitehtisuunnittelu
Arkkitehtitoimisto Sajaniemi Oy

Siirtolasiseinät
Mikkelin Lasiasennus Ky

Sprinklermuutokset
Teollisuussepät Oy

Sähköurakka
Caverion Suomi Oy

LVIA-urakka
Caverion Suomi Oy

Visuaalinen ilme
Mainostoimisto Haaja

Kiintokalusteet
Restamaster Oy

Sisustussuunnittelu
Promakers Oy

Ravintolalaitteet
Dieta Oy

Kahvikone
Primulator

Äänentoistolaitteet
Guru Entertainment & Security Oy

Lisätietoja:
Osuuskauppa Suur-Savo, kehityspäällikkö Annukka Johansson-Nurmi, puh. 040 769 2584